Tuntematon parasiitti piinaa Äänekoskella – löydetty sata vuotta sitten, mutta tutkittu vähän

Äänekoskella jo kuukausi sitten alkanut vesikriisi näyttää muuttuvan koko ajan ainutlaatuisemmaksi. Sairastuneiden näytteistä löydettyä alkueläintä ei ole aikaisemmin yhdistetty vesiepidemoihin.

terveys
Valuva vesihana.
Isto Janhunen / Yle

Suoliston parasiitti- eli alkueläin- ja matoinfektiot ovat maailmanlaajuisesti erittäin yleisiä. Suomessa todetuista suoliston parasiitti-infektioista suurin osa on peräisin ulkomailta.

Alkueläinten löytyminen vesiepidemioiden yhteydessä on vieläkin harvinaisempaa: se on tapahtunut nyt kahdesti.

Ensimmäisen kerran vuonna 2007 Nokiaa koetelleessa vesikriisissä ihmisten näytteistä löydettiin giardiaa. Toinen kerta on juuri käsillä, sillä Äänekosken eteläisiä alueita jo kuukauden piinanneessa vesikriisissä sairastuneiden näytteistä on löydetty ameebaa eli dientamoeba fragilista.

Alkueläin on löydetty tähän mennessä 30:lta, mutta määrä voi nousta reilusti, sillä tutkimuslähete on kirjoitettu yli 300:lle ihmiselle.

Vesiepidemian yhteydessä löydetty alkueläin on koko Pohjolassa harvinainen ilmiö: Norjassa ja Ruotsissa tiedetään olleen muutamia tilanteita, joissa ihmisten näytteistä on löydetty alkueläimiä.

Yleisimmin vesiepidemioita aiheuttavat norovirukset ja kampylobakteeri.

Ei menetelmiä tutkia vesinäytteistä

Dientamoeba fragilis on ameebaksi kutsuttu alkueläin, joka on löydetty jo sata vuotta sitten, mutta sitä on tutkittu vähän, eikä sen ole ajateltu aikaisemmin edes leviävän veden välityksellä.

– Dientamoeba fragilista löydettiin vuonna 2012 Australian Sydneyssä tehdyssä tutkimuksessä jätevesistä, mutta ei talousvedestä, vesi- ja terveys -yksikön erikoistutkija Tarja Pitkänen Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta sanoo.

Pitkäsen mukaan Suomessa ei ole käytössä laboratoriomenetelmiä, joilla alkueläintä voisi tutkia suoraan vesinäytteistä.

– Vesijohtoveden mikrobiologiset tutkimukset nojaavat aika vahvasti indikaattoribakteerikäsitteeseen, ja vedestä etsitään E. colia, joka osoittaa, että vesi on saastunut ulosteella ja siellä on suolistoperäisiä mikrobeja ja siellä voi olla taudinaiheuttajiakin.

Taudinaiheuttajista tutkitaan ne, jotka ovat vesivälitteisiä. Pitkäsen mielestä analyysipakettia voidaan laajentaa, mikä tarvetta ilmenee.

Sitä ennen hän kuitenkin odottaisi epidemiatyöryhmän raporttia sekä kuulisi kansainvälisiä kokemuksia.

Käynnissä uusia tutkimuksia

Tutkijat ovat Pitkäsen mukaan erimielisiä alkueläimen vaarallisuudesta taudinaiheuttajana.

– Kirjallisuudessa sitä on vähän ylenkatsottu, koska se on tutkimuksissa todettu suolistossa yleiseksi loiseksi, niin on vähän kiistelty, aiheuttaako se edes tautia ihmisessä.

Äänekoskelaisia on rauhoiteltu tiedolla, että ameeba saadaan hoidettua antibiootilla.

Pitkänen uskoo, että Dientamoeba fragiliksesta saadaan lähitulevaisuudessa nykyistä enemmän tietoa, sillä se jo on saanut tutkijat kiinnostumaan.

– Muutaman lähivuoden aikana saadaan vahvistus siihen, onko se vesivälitteinen vai ei.

Vaihtelevia oireita

Helsingin yliopistossa tehdyn, muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan Dientamoeba fragilis -tartunta aiheuttaa vaihtelevampia oireita kuin muut suoliston alkueläinpatogeenit.

Epämääräiset, jaksoittaiset vatsakivut ovat tyypillisimpiä, siksi infektio saatetaan sekoittaa ärtyneen paksusuolen oireyhtymään.

Joillakin potilailla esiintyy iho-oireita tai peräaukon kutinaa, jota voidaan aluksi epäillä kihomadon aiheuttamaksi. Dientamoeba fragilis leviää helpohkosti esimerkiksi perheissä tai laitoksissa.

Tutkijoiden näkemys on, että ainakin osa tartunnoista tapahtunee kihomadon munan välityksellä.

Klooraus tehoaa

Kun vesijohtoverkostossa todetaan suolistomikrobeja, ensimmäisenä pitää tunnistaa saastelähde ja poistaa, sen jälkeen alkaa verkoston puhdistaminen.

Pitkäsen mukaan kloori puree myös alkueläimiin – aikanaan.

– Kunhan vain klooripitoisuudet ovat riittävän korkeat ja kloorausta jatketaan hyvin pitkään.

Koska vedestä ameebaa ei voida mitata, hetki, jolloin verkosto on puhdistunut, selviää laskentakaavioilla.

– Yleensä klooraamista jatkevaan vähän pidempään kuin mitä on laskennallisesti tarpeen.

Pitkäsen mukaan keittäminen on kotitalouksille tehokas keino puhdistaa vettä, sillä bakteerit, virukset ja alkueläimet ovat herkkiä kuumuudelle.

– Puhdas vesi ei maistu, eikä haise – muulle kuin kloorille. Kloorin haju ja maku on tae siitä, että vesi on turvallista.