Pohjois-Savon taidepalkinto Tatu Kokolle

Kirjailija Tatu Kokkoa kuvaillaan palkinnon perusteluissa innovatiiviseksi kirjailijaksi, joka tuo kirjallisuutta lähelle lukijoita.

Kuopio
Tatu Kokko.
Marianne Mattila / Yle

Pohjois-Savon taidetoimikunta on palkinnut kirjailija Tatu Kokon Pohjois-Savon taidepalkinnolla. Palkinto myönnettiin Kokon tuotannosta ja ansiokkaasta työstä tuoda kirjallisuutta uusilla tavoilla lukijoiden ulottuville.

Taidetoimikunnan mukaan Kokko on luonut innovatiivisesti uusia tapoja tuoda kirjoittaminen ja kirjallisuus lähelle lukijoita. Kokko pitää livekirjailija-blogia (siirryt toiseen palveluun), jossa nuoret ovat päässeet osallisiksi Rob McCool -kirjojen luomiseen. Lisäksi tunnetut lukijavieraat ovat lukeneet Rob McCoolia netissä vapaasti kuunneltavaan videoäänikirjaan.

Palkinnon perusteluissa todetaan myös, että Kokko on houkutellut nuoria lukijoita ja etenkin poikia kirjojen ja tarinoiden ääreen. Heidän lukuharrastuksen innoittajanaan toimikunta pitää Kokkoa erityisen ovelana.

Kokon tuotannossa on myös aikuisten romaaneja, jotka tulkitsevat kuopiolaista lähihistoriaa ja taiteilijaelämää.

Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista. Palkinto luovutettiin perjantaina Kirjakantti-kirjallisuustapahtuman avajaistilaisuudessa Kuopiossa.