Analyysi: Hallituksen haukkuminen yhdistää demareita

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on kehunut puolueen yhtenäistä linjaa. Oppositiossa demareiden on yleensä ollutkin helpompi marssia samaan tahtiin, muistelee politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

Analyysit (Yle Uutiset)
Antti Rinne eduskunnassa keskiviikkona.
Hallitus saa krittiikkiä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteeltä eduskunnassa.Jarno Kuusinen / AOP

Antti Rinne nousi SDP:n johtoon toukokuussa 2014 ajamalla muutosta puolueen linjaan. Pari tähtäimen naksua vasemmalle vienyt Rinteen linja voitti Jutta Urpilaisen linjan äänin 257–243.

Edellisen kerran SDP:tä väännettiin vasemmalle 1960-luvun alussa, kun Rafael Paasio korjasi Väinö Tannerin jälkeen hajallaan olleen puolueen kurssia pari piirua vasemmalle.

Porvarit arvostivat Elannon Tanneria talousmiehenä, ja monet ovat kyselleet, mihin SDP:n talousviisaat ovat kadonneet. Demaritaustainen presidentti Martti Ahtisaari meni niin pitkälle, että ihmetteli, kuka tätä nykyistä SDP:tä voi enää äänestää.

Rinne: SDP on vasemmistopuolue

– Sosialidemokraattinen puolue on selkeästi vasemmistolainen puolue suomalaisessa yhteiskunnassa, Rinne määrittelee marraskuussa 2016 SDP:n paikan poliittisella kentällä.

Rinne rakentaa SDP:n yhtenäisyyttä oppositiohenkisen muutoksen pohjalle, jossa on pohjavirtana haikailua menneisyyteen.

– Talouskasvua ja työllisyyttä voidaan parantaa meidän vaihtoehdolla paremmin kuin hallituksen, Rinne uskoo.

Liikanen ja Sailas Urpilaisen takuumiehinä

SDP:tä vuosina 2008–14 johtanut Jutta Urpilainen linjasi, että SDP on keskustavasemmistolainen puolue, joka ei ota ohjeita esimerkiksi SAK:lta.

Jyrki Kataisen (kok.) kuuden puolueen hallituksen valtiovarainministerinä toiminut Urpilainen kääntyi kesällä 2013 ajamaan tiukempaa talouskuria. SDP:n sisällä talouslinjan kiristys herätti vastarintaa, johon sekoittui myös ministerivaihdoksista johtunutta katkeruutta.

Urpilainen on kertonut kuunnelleensa Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen neuvoja. Linjan korjaus sai tukea valtiovarainministeriön entiseltä valtiosihteeriltä Raimo Sailakselta. Molemmat herrat ovat taustaltaan demareita.

Rinne haastoi Urpilaisen talouslinjan

Rinteen voitto merkitsi myös valtiovarainministerin vaihtumista kesällä 2014.

Hallituksen sisälle syntyi valuvika, kun kesäkuun 2014 minihallitusneuvottelujen jälkeen Alexander Stubbin (kok.) hallitus päätti jatkaa vanhalla ohjelmalla, jota toteuttamaan tuli talouslinjan muutosta ajanut valtiovarainministeri Rinne.

Rinteen ensimmäinen budjettiesitys suututti kokoomuksen. Hallituskumppani koki, että valtiovarainministeri yritti vetää välistä omaan pussiin.

Stubbin lyhyen hallituskauden aikana SDP:n ja kokoomuksen suhteet menivät niin pahaan solmuun, että Stubb ja Rinne eivät olisi enää mahtuneet samaan hallitukseen kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen, jos sellainen mahdollisuus olisi tarjoutunut.

Ryöstetään rikkailta ja jaetaan köyhille

Oppositiossa Rinne on voinut yhdistää SDP:n yhteisen linjan taakse eli haukkumaan Juha Sipilän (kesk.) perusporvarihallituksen esityksiä.

Demarit ovat hauskuttaneet toisiaan kehumalla, että hallituksen parhaita päätöksiä ovat olleet päätösten perumiset. Oppositio on ottanut niistä kaiken kunnian.

Vaihtoehdoksi Rinne on tarjonnut talouspolitiikkaa, jossa ryöstetään rikkailta ja jaetaan köyhille. Piikittely on kohdistunut myös pääministeri Sipilän rikkauksiin.

Demareiden puheet hallituksen kaverikapitalismista kuulostavat ihan vasemmistoliiton entisen kansanedustajan ja europarlamentaarikon Esko Seppäsen ääneltä, johon oman sävynsä on tuonut ensimmäisen kauden demarikansanedustaja Timo Harakka.

Mitä Rinteen SDP tekisi hallituksessa?

Viimeiset viisikymmentä vuotta SDP on pääosin istunut hallituksessa ja politiikan linjasta on käyty puolueen sisällä kovaa vääntöä perinteisen vasemmistopolitiikan ja eriasteisen talousliberalismin välillä.

Ei tarvitse kuin lukea kansanedustaja Erkki Tuomiojan poliittisia päiväkirjoja vuosilta 1995–97, kun huomaa, että esimerkiksi Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana SDP:n eduskuntaryhmällä oli vaikeuksia pysyä pääministeri-puoluejohtajan kyydissä.

Vasemmalta koukkaava Rinne tukeutuu punavihreään oppositioon. SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton runko tarjoaa selkeän hallitusvaihtoehdon, mutta kääntävätkö demarit samalla selkänsä yhteistyölle keskustan tai kokoomuksen kanssa?

Loppuun saakka vietynä Rinteen malli toisi Suomeen Ruotsista tutun blokkijaon, jossa äänestäjille tarjotaan vaaleissa kaksi vaihtoehtoa: punavihreä hallitus tai porvarihallitus.