Työvoiman vapaa liikkuvuus teoriassa ja käytännössä

Työvoiman pitäisi Euroopassa liikkua vapaasti. Juhlapuheiden ja arkitodellisuuden välissä on kuitenkin belgialainen byrokratia, johon kirjeenvaihtajamme Petri Raivio on tutustunut.

Yle maailmalla: Bryssel
Woluwé-Saint-Lambertin kaupungintalo.
Woluwé-Saint-Lambertin kaupungintalo.Eric Vidal / EPA

BRYSSEL Kotikuntani Woluwé-Saint-Lambertin kunnantalo on tyylipuhdas esimerkki 1930-luvun art deco -tyylistä. Olen ihaillut sitä useaan otteeseen.

Kunnantalon odotusaulan kupolikatossa on kauniit pullonpohjan malliset valoaukot. Pyöreässä, avarassa aulassa kelpaa odottaa ja nauttia arkkitehtuurista.

Oikeastaan aulassa on pakko viettää aikaa, vaikkei art deco niin kiinnostaisikaan. Ulkomaalainen joutuu nimittäin rekisteröitymään belgialaiseen kuntaan viikon sisällä maahan saapumisesta.

Kunnantalon aulassa on rivi luukkuja, joista kahden yläpuolella on kyltti Etrangers, "ulkomaalaiset". Luukulle jonottaessa vierähtää helposti tunti, puolitoista.

Eikö vapaan liikkuvuuden pitänyt olla yksi EU:n neljästä pyhästä periaatteesta?

Ilmoittautuessaan kunnan virkailijalle ulkomaalaisen pitää todistaa, että hänellä on työpaikka tai joku muu järkevä syy muuttaa Belgiaan. Erilaista paperia ja todistusta on hyvä varata mukaan kansiollinen.

Prosessi vaatii pari–kolme käyntiä kunnantalon luukulle. Ja jos mukana on puoliso, pitää tulijan todistaa pystyvänsä elättämään myös hänet, ellei puoliso ole itse töissä. Lisää paperia virkailijalle.

Arkkitehti Joseph Diongren suunnittelemassa aulassa on aikaa miettiä vaikkapa työvoiman vapaata liikkuvuutta. Eikö sen pitänyt olla yksi niistä neljästä pyhästä periaatteesta, joista unioni pitää kiinni viimeiseen saakka?

Eroaan työstäville briteillekin toistetaan, että sisämarkkinoilla ei voi olla mukana jos aikoo rajoittaa EU-kansalaisten liikkumista työn perässä.

Yhtenäiset työmarkkinat siintävät komission unelmissa. Niillä eurooppalainen työvoima liikkuisi Yhdysvaltain tapaan aina sille kolkalle unionia missä työtä riittää. Ja kyllähän espanjalaiset tulevatkin hoitamaan suomalaisia vanhuksia ja liettualaiset menevät rakentamaan taloja Irlantiin.

Koska poliisilla on täällä muutakin tekemistä, vierailua odotellessa kului pari kuukautta.

Mutta miten kaltaiseni EU-kansalaisen juoksuttaminen kunnan luukulla sopii yhteen työvoiman vapaan liikkumisen kanssa? Ei Belgia tosin ole minun työntekoani rajoittanut, vaikka työaikaa onkin kulunut kunnantalon aulassa istumiseen.

Kyse on riesasta. Kunta ei nimittäin myönnä henkilöllisyystodistusta ennen kuin poliisi on käynyt ovellani toteamassa, että asun oikeasti siinä osoitteessa jonka olen kunnalle ilmoittanut. Koska poliisilla on täällä muutakin tekemistä, vierailua odotellessa kului pari kuukautta.

Ilman henkilöllisyystodistusta taas asioiden hoitaminen on hankalaa. Pankkitilin avaaminen: Kolme visiittiä konttoriin. Auton rekisteröinti: Neljä vierailua autorekisterikeskukseen, kolme vakuutusyhtiöön ja yksi kunnantalolle. Matkapuhelinliittymän avaaminen: Osalla operaattoreista käytännössä mahdotonta. Aikaa palaa odotusauloissa.

Niinpä viime käyntini art deco -kunnantalolle olikin helpottava. Minulle oli myönnetty kortti, jolla olen vihdoin suunnilleen samassa asemassa belgialaisten kanssa. Amerikan mallin yhtenäisiin työmarkkinoihin on Euroopassa vielä matkaa.

Belgialainen id-kortti.
Belgialainen henkilökortti.