Tyhjää tsemppiä vai suurta viisautta – Tiesitkö, mitä sisustustekstit sinusta kertovat?

"Home sweet home", lukee olohuoneen seinällä. "Dream", julistavat sohvatyynyt. Hyvää elämää julistavat sisustustekstit puhuvat yllättävälle yleisölle.

Koti ja asuminen
Sisustusteksti seinässä.
Stina Tuominen / Yle

Ristipistoin tai muulla tavalla ikuistettuja viisauksia on ollut kodeissa jo ammoisista ajoista. Ennen tekstinpätkät otettiin itseä viisaammilta, kuten Raamatusta tai antiikin filosofeilta.

Jokainen on oman elämänsä viisas.

Maria Mäkelä, dosentti

Nykyiset viisaudet ovat arvovaltaisesta ja viisaasta lausujastaan irrallisia. Niistä ei selviä, kuka niiden kautta opastaa.

– Nykyaikaiset sisustustekstit ovat näennäisiä aforismeja, kuten "Live, love and laugh" tai "Home is where the heart is". Ne liittyvät enemmän onnellisuuteen ja hetkessä elämiseen, sanoo sisustusteksteihin perehtynyt dosentti Maria Mäkelä Tampereen yliopistosta.

Tsemppipuhetta – mutta kenelle?

Sisustustekstien tarkoitus on jalo: kannustaa hyvään elämään. Sellainen pitää nykykäsityksen mukaan rakentaa itse.

– Auktoriteetistä irrottautuminen liittyy nykyiseen "self help" -kulttuuriin. Jokainen on oman elämänsä viisas, yleisen kirjallisuustieteen dosentti Maria Mäkelä kuvailee.

Mielenkiintoista on, että aforismit on suunnattu yhtä paljon itselle kuin toisille. Tekstit sijaitsevat julkisuudelta piilossa, kodin seinien sisäpuolella, jossa ne näkyvät vain harvoille perheen ulkopuolisille.

– Jos ostaa Kodin Ykkösestä "Life is a journey, not a race" -tyynyn, niin sillä ensisijaisesti kertoo jotain itse itselleen. Se on paljon tsemppipuhetta itselle, samalla kun toiset todistavat sitä.

Ilmaisetko itseäsi vai kulttuuriasi?

Yksilöllisyyttä tavoitellessaan sisustaja päätyy toistelemaan riskittömiä ja latteita irtoviisauksia.

– "Be yourself" -tyyppiset tekstit kehottavat olemaan oma itsesi, mutta olemaan sitä kulttuurisesti jaettavalla tavalla.

Sisustusteksti on sisustajalle yhtä totta kuin muut ajatukset hänen päässään.

Maria Mäkelä, dosentti

Toinen selkeä piirre sisustusteksteissä on toisto. Sama mietelause toistuu kodista toiseen, vuodesta toiseen.

– Monet totuuden torvi -lausahdukset irtautuvat täysin alkuperästään. Niiden olemassaolon oikeuttaa vain toisto, sanoo Maria Mäkelä Tampereen yliopistosta.

Englannin kielestä voimalauseisiin haetaan kosmopoliittisuutta ja sivistystä. Muista kielistä vain latina pystyy välillä haastamaan englannin ylivallan. "Carpe diem" alkaa olla jo rikollisen kulunut sisustuskäytössä.

Sisustusteksti seinässä.
Stina Tuominen / Yle

Sanat ylentävät arkea

Latteiden aforismien lisäksi muodissa on nimetä tavalliset kodin esineet niiden englanninkielisellä nimellä. Likapyykit laitetaan koriin, jonka kyljessä lukee "Laundry". Leipä säilytetään "Bread"-sanalla nimikoidussa leipälaatikossa.

Kuulostaa hölmöltä, mutta ei ole sitä.

– Se on arjen glorifiointia. Kotoilu ja hyggeily on muotia, koska ulkopuolinen maailma on aika ahdistava, arvioi yleisen kirjallisuustieteen dosentti Maria Mäkelä.

– Samalla se on korostettua vaatimattomuutta. Että "meillä on ihan vaan näkyvillä nämä pyykit", mutta samaan aikaan ylennetään sitä arkea.

Sanoilla voi yrittää saada otetta maailmasta, joka muuttuu koko ajan. Sisustustarra, jossa lukee "Family", toimii sekä ydinperheen puolustajana että uusperheen olemassaolon korostajana.

Sisustusteksti on ajatusten peili

Sisustustekstit ovat eräänlaista elämänhallintaan kuuluvaa "tee itsesi onnelliseksi" -toimintaa. Itsekohennusta, kuten Maria Mäkelä sitä kutsuu.

Onko teksteissä sitten kyse itsepetoksesta? Ovatko ne tyhjää tsemppausta ja teeskentelyä?

Arjen glorifiointia ja korostettua vaatimattomuutta.

Maria Mäkelä, dosentti

– Se, miten me itsemme esitämme, ei ole välttämättä harhaa. Sisustusteksti on sisustajalle yhtä totta kuin muut ajatukset hänen päässään, sanoo Mäkelä.

– Vaikka monet ajattelevat, että sisustustekstit tai esimerkiksi Facebook-seinä ovat silkkaa teeskentelyä, niin kyllä me olemme niissä läsnä. Mieli on koko ajan vuorovaikutuksessa maailman kanssa.