Supo: Suomesta lähteneitä taistelijoita noussut korkeaan asemaan Isisissä

Suojelupoliisi vahvisti myös julkisuudessa jo aiemmin olleen tiedon, jonka mukaan Suomen kansalainen olisi tehnyt itsemurhaiskun Irakissa.

terrorismi
SUPO-raportti.
Yle

Suojelupoliisin tietojen mukaan Suomesta lähteneitä taistelijoita on noussut korkeaan asemaan terrorijärjestö Isisissä. Supon päällikkö Antti Pelttari ei halua kertoa yksityiskohtia tilanteesta, mutta hän totesi tänään aamulla sisäministeriön ja Supon toimittajatapaamisessa Ylelle näin.

- Meille on tullut tietoon, että merkittäviin asemiin Isilin sotilastehtäviin on noussut Suomesta lähteneitä henkilöitä. Kyse on yksittäistapauksista, en ota kantaa siihen, kuinka monta heitä tarkemmin on, Pelttari sanoi.

Pelttari myös vahvisti aiemmin julkisuudessa olleen tiedon, jonka mukaan Suomen kansalainen olisi syyllistynyt itsemurhaiskuun Irakissa.

– En ota tarkemmin kantaa, millainen isku on ollut tai kuinka moni siinä on saanut surmansa, Pelttari sanoi.

Hänen mukaansa kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomesta lähtenyt henkilö on syyllistynyt itsemurhaiskuun.

Palaavat vierastaistelijat vakava uhka

Suomesta on Pelttarin mukaan lähtenyt islamistijärjestöjen riveihin ainakin noin 80 vierastaistelijaa. Lähtijöiden määrä nousee edelleen, mutta hitaammin kuin aiemmin.

– Määrä on valitettavasti koko maailman korkein suhteessa maassa asuvan muslimiväestön kokoon, Pelttari sanoo.

Suojelupoliisi pitää kotiin palaavia vierastaistelijoita yhtenä lähivuosien suurimpana turvallisuusuhkana. Pelttarin mukaan Supon tiedossa on tällä hetkellä yli 20 Suomeen palannutta vierastaistelijaa.

Pelttarin mukaan Supo on toimittanut lukuisia vierastaistelijoihin liittyviä henkilöitä tai kokonaisuuksia Keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Hän ei tarkentanut, kuinka monesta tapauksesta on kyse.

Seurattavien määrä noussut

Suojelupoliisi seuraa nykyään yli 300 henkilöä, joilla arvioidaan olevan yhteyksiä jihadistiseen alamaailmaan.

– Aiemmin määrä oli noin 200, mutta nyt heitä on yli 300 Suomessa.

Suojelupoliisi on tehnyt uhka-arvion edellisen kerran vuosi sitten marraskuussa. Uhka-arvion mukaan yksittäisten terroritekojen uhka Suomessa on kohonnut, mutta Suomi ei ole minkään terroristijärjestön ensisijainen kohdemaa.

– Seuraamme tilannetta jatkuvasti, mutta tällä hetkellä meillä ei ole tarvetta muuttaa nykyistä uhka-arviotamme, Pelttari totesi.

Vankien radikalisoituminen tarkkailussa

Pelttarin mukaan jihadistinen radikalisoituminen ja värvääminen vankiloissa on yleinen ilmiö Euroopassa.

– Aika monet eurooppalaisten terroristi-iskujen tekijöistä ovat radikalisoituneet vankilassa ollessaan. Totta kai tämä on asia, johon pyrimme myös täällä Suomessa kiinnittämään huomiota.

Pelttarin mukaan Suomen eri viranomaiset tekevät yhteistyötä, jonka avulla vankien radikalisoitumista pyritään selvittämään.

Oikeusministeri Jari Lindström (ps.) sanoi tammikuussa, että Suomen vankiloiden on valmistauduttava terrorismirikollisiin.

Juttua editoitu 22.11.2016 klo 16.10. Otsikkoa muutettu ja juttuun lisätty Supon päällikön Antti Pelttarin kommentti, jossa hän kertoo, että Supon saamien tietojen mukaan merkittäviin asemiin Isilin sotilastehtäviin on noussut Suomesta lähteneitä henkilöitä.