Betoniteollisuus yllättyi laatuongelmista – Johtaja: Ei mennyt ihan kohdalleen

Turussa ja Kemijärvellä paljastuneet betonin lujuusongelmat saattavat olla kolaus betonin maineelle rakennusmateriaalina.

Kotimaa
Rakennustyömaa.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Betonin lujuusongelmat ovat yllättäneet alan etujärjestön. Betoniteollisuus ry:n johtokunnan puheenjohtaja Pertti Halonen hämmästyi uutisista, sillä alan valvonnan pitäisi olla kunnossa.

– Betoniteollisuus on tehnyt vuosikymmeniä erittäin tarkkaa ja tiukkaa omaehtoista laadunvalvontaa. Käytännössä olemme kolmannen osapuolen eli Inspectan laadunvalvonnassa. Siihen nähden viime aikoina julkisuudessa olleet uutiset ovat hyvin yllättäviä, Halonen kertoo.

Kaikkiaan betonialan nokkamies pitää valvontaa hyvänä ja tiukkana.

– Ehdottomasti. Kuten sanoin, tämä ei ole uusia asia. Ala on tehnyt tätä kymmeniä vuosia.

Tässä vaiheessa hän ei vielä osaa arvioida tapausten taustoja tai syitä.

– Yksityiskohtia ei pysty kommentoimaan, mutta yleisellä tasolla voin sanoa, että syitä voi olla monia.

Lähtökohtaisesti ongelmia voi olla betonimassan reseptissä. Lisäksi ongelmia voi olla betonin valutyöolosuhteissa tai työn teknisessä toteuttamisessa.

Valvonta on tiukkaa

Samalla Halonen muistuttaa, että betoniasemalta lähtevää massaa valvotaan hyvin tarkasti. Siitä otetaan näytteitä ja sille tehdään esimerkiksi koepuristukseen liittyviä kokeita lujuuden ja muiden ominaisuuksien tarkistamiseksi.

– Se on hyvin säännönmukaista valvontaa. Siksi on vaikea kuvitella, että prosessissa olisi isoja heittoja. Mutta kuten sanoin, on vaikea sanoa, mistä nämä ongelmat nyt johtuvat.

Nyt Halonen odottaa, että ilmitulleet kohteet tutkitaan ja selvitetään mahdollisimman tarkasti.

– Uskon, että jos sieltä löytyy poikkeamia, niin betoniteollisuuden puolelta asiat tullaan korjaamaan mahdollisimman nopeasti. Asioihin voidaan reagoida hyvin nopeasti, jos aihetta ilmenee.

Halonen painottaa samalla, että nyt ilmitulleet tapaukset eivät koske koko alaa, vaan kohteissa on ollut asioita, mitkä eivät ole menneet "ihan kohdalleen".

– Tämä ei missään nimessä ole normaali tilanne, että tällaisia tulee vastaan.

Kolaus alan maineelle

Työkseen Lakan Betoni -yritystä johtaja Pertti Halonen pitää tapahtumaa ikävänä alan maineelle.

– Kieltämättä se vaikutus on negatiivinen. Olen siitä äärettömän pahoillani.

Halonen muistuttaa kuitenkin, että kun Suomessa valetaan vuosittain betonia noin viisi miljoonaa kuutiota, niin nämä ilmitulleet tapaukset ovat hyvin rajallinen osa kokonaismäärästä, vaikkakin kohteet ovat hyvin merkittäviä.

– Tämän tyyppisiä ongelmia ei minun urani aikana ole aikaisemmin tullut vastaan.

Korjaus: Pertti Halonen on Betoniteollisuus Ry:n johtokunnan puheenjohtaja, ei toimitusjohtaja, kuten jutussa aiemmin kerrottin.