Kemin koulutuslautakunta: Uusi koulu Takajärvelle

Puretun koulun tilalle uudisrakennus, keskustaan jälleen yläkoulu ja varautumista isoihin remontteihin. Kemiläiset päättäjät saavat pohdittavakseen ison tukun koululaisten ja päiväkoti-ikäisten arkeen vaikuttavia asioita.

koulut
Kuokkalan yhtenäiskoulussa kokeillaan kirjatonta matematiikan opetusta.
Jarkko Riikonen / Yle

Kemin kouluverkkoon esitetään suuria muutoksia: uudisrakentamista, uusia tiloja ja oppilaiden siirtämistä paikasta toiseen. Torstai-iltana kokoontunut koulutuslautakunta kannattaa uuden koulun rakentamista Takajärvelle.

Näin se on asiasta täysin eri mieltä kuin Kemin koulu- ja päiväkotiverkkoa selvittänyt konsultti, joka olisi jakanut alueen oppilaat muun muassa Kivikolle ja Syväkankaalle. Tämä oli myös koulutoimenjohtaja Anu-Liisa Kososen esitys torstai-iltana kokoontuneelle lautakunnalle.

Keskustaan myös yläkoulu

Lautakunta säilyttäisi Karihaaran ja Syväkankaan koulut 1-9 sarjaisina, mutta Hepolasta yläkoululaiset siirrettäisiin muualle ja keskustaan perustettaisiin uusi yläkoulu.

Kouluverkkoselvityksessä uudeksi koulurakennukseksi on kaavailtu Meripuistokadulla olevaa kiinteistöä, jossa toimii Lapin ammattikorkeakoulun terveydenhoitoalan oppilaitos. Tällä hetkellä keskustassa on vain Sauvosaaren koulu.

Päiväkoti Hepolan koululle

Lautakunnan päätöksen mukaan 1-6 luokkien kouluina säilyisivät Kivikko, Hepola ja uudisrakennuksen saava Takajärvi. Koivuharjun koulu yhdistettäisiin puolestaan hallinnollisesti Karihaaran koulun alle, kun se on nyt osa Kivikon koulua.

Lisäksi Hepolan koulun yhteyteen tulisi päiväkoti ja nuorisotoimi jatkaisi toimintaansa koulun tiloissa. Karihaarassakin nuorisotoimi saa tilat koululta.

Lautakunnan mukaan remontin tarpeessa olevan Karihaaran koulun ja uuden Takajärven koulun suunnittelu pitäisi aloittaa ensi vuonna.

Koulutuslautakunta äänesti illan kokouksessa kouluverkosta neljä kertaa. Lopulta vastakkain olivat lautakunnan puheenjohtajan Juha Taanilan ja koulutoimenjohtaja Anui-Liisa Kososen esitykset. Tämä äänestys päättyi lukemin 7-0, lisäksi kaksi lautakunnan jäsentä äänesti tyhjää.

Tavoitteena on, että Kemin koulu- ja päiväkotiselvitys saadaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn vielä tämän vuoden puolella.