Love Records syntyi Kivelän sairaalan vessassa – tie levy-yhtiön jalanjäljissä vie ympäri Helsinkiä

Legendaarisen levy-yhtiön vaiheista löytyy edelleen rippeitä myös esimerkiksi pasilalaisesta päiväkodista.

Love Records
Harri Saksala muistaa hyvin Itä-Pasilassa sijainneen Love Recordsin toimiston. Nykyisin toimitila on suomalais-venäläisen päiväkodin käytössä.
Harri Saksala muistaa hyvin Itä-Pasilassa sijainneen Love Recordsin toimiston. Nykyisin toimitila on suomalais-venäläisen päiväkodin käytössä.Vesa Marttinen / Yle

Viisikymmentä vuotta sitten perustettu levy-yhtiö Love Records on olennainen osa suomalaisen musiikin historiaa.

Yhtiön toimitilat, studiot ja muut tapahtumapaikat ovat kiinnostavia myös Helsingin historian näkökulmasta. Pyysimme Loven tuotantopäällikkönä toiminutta Harri Saksalaa listaamaan muutamia keskeisiä paikkoja.

– Kivelän sairaalan vessa on tietenkin se lähtökohta. Siellä Christian Schwindt, Otto Donner ja Atte Blom perustivat levy-yhtiön vuonna 1966, Saksala kertoo.

Tarinan mukaan Donner ja Schwindt olivat sairaalassa tapaamassa ystäväänsä Blomia, joka oli tutkittavana epäillyn epilepsian takia. Vessa puolestaan oli sairaalassa ainoa paikka, jossa sai tupakoida.

Tupakoinnin lomassa miehet päättivät perustaa levy-yhtiön, joka suhtautuu musiikkiin ennakkoluulottomasti.

Ensimmäinen toimisto Pitäjänmäessä

Seuraava Love-historian kannalta keskeinen tapahtumapaikka löytyy Helsingin Pitäjänmäestä.

– Pitäjänmäkeen perustettiin 60-luvun puolivälissä Finnvox-studio, joka oli Suomen ensimmäinen iso studiokompleksi. Sen yhteydessä toiminut pieni "byroo" oli Loven ensimmäinen kiinteä toimipiste, Saksala muistelee.

Finnvoxissa myös taltioitiin merkittävä määrä Loven historian keskeisiä levyjä. Studio toimii edelleen Pitäjänmäessä, mutta Loven toimisto muutti toisaalle jo muutaman vuoden kuluttua.

Risto Hemmi
Finnvox oli Suomen ensimmäinen levytyksiä varten rakennettu studio. Risto Hemmi aloitti studion johdossa 70-luvulla.Finnvox

Itä-Pasilassa puhelimet lauloivat ja ovet kävivät

Saksalan muistikuvien mukaan 70-luvun puolivälin tietämillä Love Records vuokrasi toimitilan Itä-Pasilasta Sähköttäjänkadulta.

– Se oli jo paljon isompi tila. Oli myyntiä ja taiteilijoita ja muita ihmisiä, kaikki samassa tilassa. Puhelimet lauloivat ja ovet kävivät tiuhaan. Taiteilijat tulivat ja menivät. Se oli hyvin eläväistä meininkiä.

Noihin aikoihin yhtiö eli kultavuosiaan. Hurriganes myi käsittämättömiä määriä ja tuotantomäärät kasvoivat. Pasilasta Love muutti Ullanlinnaan Vuorimiehenkadulle, jonne rakennettiin myös oma studio.

Tämä olikin jo lopun alkua: Vuonna 1979 yhtiö meni konkurssiin, ja keskeisenä syynä on pidetty vauhtisokeutta. Studion rakentaminen tuli odotettua kalliimmaksi ja samoihin aikoihin levyjen myynti kääntyi laskuun. Yhtiön kasvu oli huonosti ajoitettua ja hallitsematonta.

"Toimistolla" musiikki soi yhä

Rakennus, jossa Loven toimisto Vuorimiehenkadulla sijaitsi, on purettu pois jo vuosia sitten. Sen sijaan Itä-Pasilassa sijainneen kivijalkatoimiston talo on edelleen pystyssä.

Paikassa toimii nykyisin suomalais-venäläinen päiväkoti Notka.

– No enpäs olisi arvannut, vaikka on tästä välillä tullut fillarilla poljettua ohi, sanoo Harri Saksala.

Sisälle ei arvaa etukäteen sopimatta tunkea, mutta päälle päin päiväkoti vaikuttaa kaikin puolin normaalilta ja asialliselta.

Lisäksi päiväkodin kotisivuilta (siirryt toiseen palveluun)löytyy tiedonmurunen, joka tuo väkisinkin hymyn suupieliin: "Notka tarkoittaa suomeksi nuottia. Panostamme Notkassa erityisesti musiikkiin."