Yhden lapsen kansa sai Tieto-Finlandian

Toimittaja Mari Mannisen kertomukset Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksista palkittiin parhaana tietokirjana.

Finlandia-palkinto
Mari Manninen
Toimittaja Mari Mannisen kertomukset Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksista palkittiin parhaana tietokirjana.

Väsynyt, mutta onnellinen. Kulunut fraasi sopii kuin nakutettu kuvaamaan tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan Mari Mannisen tunnelmia.

– Kuulin palkinnosta tiistaina, eikä uni tahtonut seuraavana yönä tulla millään. Aamulla hyppäsin Peking–Helsinki-koneeseen, mutta en sielläkään tahtonut saada nukutuksi, niin kovasti jännitti, Manninen naurahtaa.

Manninen on freelance-toimittaja asemapaikkanaan Peking. Siellä hän on asunut neljä vuotta ja kirjoittanut juttuja mun muassa Helsingin Sanomiin ja Suomen Kuvalehteen. Yhdellä juttumatkalla syntyi idea kirjasta.

– Olin juuri muuttanut Pekingiin, kun pääsin seuraamaan tuttavapariskuntani adoptiomatkaa Nanjingin kaupunkiin. Suomalaisvanhempien ja pienen kiinalaislapsen kohtaaminen oli iso kokemus myös vierestä seuraavalle. Aloin pohtia, millaisia tarinoita hylättyihiin lapsiin liittyy.

Kiina harjoitti 35 vuotta niin sanottua yhden lapsen politiikkaa. Rangaistuksen uhalla perheet saivat 1979-2015 hankkia vain yhden lapsen. Taustalla oli hyvää tarkoittava ajatus pysäyttää räjähdysmäinen väestönkasvu. Inhimilliset seuraukset olivat kuitenkin raskaat. Pakkoabortit, sterilisaatio, salasynnytykset, lapsen hylkääminen - kaikista Manninen kertoo tarinan kirjassaan Yhden lapsen kansa (Atena).

Mari Manninen.
Katharina Hesse / Atena Kustannus

Tarinat ja niiden kertojat löytyivät milloin mistäkin, tuttujen tuttujen kautta, sosiaalisesta mediasta, lehtijutuista. Osa puhui mielellään, toiset varovaisemmin.

– Jos esimerkiksi ainut lapsi oli kuollut ja vanhemmat halusivat valtiolta korvauksia, suostuivat he mielellään haastatteluun, joka toisi asialle julkisuutta. Jos taas oli tapoahtunut jotain hävettävää, esimerkiksi vanhemmat olivat hylänneet lapsensa, ei sellaisesta mielellään puhu.

Mari Manninen huomauttaa, ettei kirja sisällä pelkästään surullisia tarinoita. Yhden lapsen politiikan myönteisenä vaikutuksena hän pitää tyttöjen aseman parantumista Kiinassa.

– Ainoa lapsi sai kaiken huomion, rakkauden. Tyttäreen panostettiin, opiskeluun löytyi rahaa, kun ei ollut veljeä viemässä perheen vähäisiä resursseja.

Viranomaiset eivät Mannisen työtä juurikaan häirinneet. Ehkä yhtenä syynä on se, että Kiina luopui yhden lapsen politiikasta. Tämän vuoden alusta perheessä saa ollla kaksi lasta. Manninen ennustaa, että lasten lukumäärän rajoittamisesta luovutaan kokonaan viiden vuoden kuluessa.

Mari Manninen itse ei todennäköisesti ole paikanpäällä seuraamassa muutosta. Hän palaa vuodenvaihteessa virkavapaalta toimittajaksi Helsingin Sanomiin. Tosin edessä voi olla vierailu esimiehen luona.

– Palkintosumma on aikamoinen. Sen turvin olisi ehkä mahdollista pitää pari kuukautta kirjoitusvapaata, jos työnantaja sen sallii.

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto on 30 000 euroa. Voittajan valitsi tällä kertaa Jörn Donner.