Komentosillalla ei ihan ole oltu kartalla – Kauppa-alukset kolaroineet tänä vuonna ennätystahtia

Tammi-syyskuun aikana kauppamerenkulun onnettomuuksia on tiedossa jo enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Onnettomuuksia on sattunut kaikenlaisille aluksille.

Kotimaa
Rahtilaiva Itämerellä
Rahtilaiva Itämerellä.Hans-Peter Merten / AOP

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tietoon on tullut alkuvuodesta 36 aluevesillämme ja 34 suomalaisille aluksille sattunutta onnettomuutta. Vesillä kolaroivat kaikenkokoiset alukset – pienistä aina satametrisiin rahtilaivoihin. Isoille matkustaja-aluksille onnettomuuksia sattuu vähän.

– Tyypillisin onnettomuus on pohjakosketus, karilleajo. Lisäksi törmäys tai kosketus eli laituriin ajotilanteessa törmäillään laituriin tai toisiin aluksiin, kuvailee Trafin erityisasiantuntija Esa Pasanen.

Huolimattomuutta, piittaamattomuutta tai osaamattomuutta

Pohjakosketustapauksissa kyse on yleensä joko huolimattomuudesta, piittaamattomuudesta tai osaamattomuudesta.

– Kaikkea tätä voi olla. Ollaanko aluksen liikkeet arvioitu oikein, tiedetäänkö tarkkaan, missä ollaan?

Meriliikenteessä tätä kutsutaan hienommin "puutteelliseksi tilannetietoisuudeksi aluksella".

– Tilannetietoisuus on sitä, että tiedetään mitä ympärillä tapahtuu. Pystytään ennakoimaan tulevia tilanteita ja nähdään, miten se tulee muuttumaan, jos tilanne kehittyy. Havaitaan jotain ja ymmärretään, ja osataan ennustaa miten tilanne kehittyy.

– Täytyy muistaa, että henkilö siellä komentosillalla voi joskus myös pelastaa, ettei tilanne kehity pahemmaksi, Trafin erityisasiantuntija Esa Pasanen muistuttaa.

Miksi onnettomuuksia nyt on tapahtunut tavallista enemmän?

– Voi olla, että on kyse tilastollisesta piikistä. Voi olla, että taustalla on jotain isompaakin. Pääsääntöisesti tilanne vesillä on hyvä. Lukumääräisesti tapauksia on paljon, mutta onnettomuudet ovat pieniä. Mutta tietysti, kun näihin pieniinkin asioihin puuttuisi ja ne saisi korjattua, niin se olisi sitä turvallisuuskulttuurin parantamista. Ei tulisi niitäkään vähiä törmäyksiä ja vahinkoja liiketoiminnalle tai matkustajille, pohtii Pasanen.

Hänen mukaansa onnettomuuksien seurauksena sattuneiden vahinkojen suuruutta on vaikea arvioida, mutta kyse lienee korkeintaan kymmenistä tuhansista euroista, jos niistäkään.