Kiinalaisilla outoja rajoituksia ulkomaanmatkoille – koko maakunnan passit takavarikoitiin

Kiinan hallitus saattaa rajoittaa kansalaisten matkustusta reippain ottein. Tällä kertaa yli 20 miljoonan ihmisen passit kerättiin kerralla poliisin huostaan.

Kiinalaisturistit poseerasivat museon edessä Taipeissa, Taiwanissa lokakuussa 2015. Kuva: Henry Lin / EPA

Kiinan hallitus on määrännyt kaikkien Xinjiangin autonomisen alueen asukkaiden passit takavarikoitaviksi, kertoo valtiollinen uutissivusto Global Times (siirryt toiseen palveluun).

Global Timesin mukaan toimenpiteen syynä on "yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitäminen". Tarkoituksena on varmistaa, ettei passeja käytetä rikollisen toiminnan edistämiseen. Ihmiset, joita ei epäillä rikoksista, voivat saada passinsa takaisin eri hakemuksella.

Xinjiangissa asuu runsaat 20 miljoonaa ihmistä, joista 10 miljoonaa kuuluu islamilaisiin uiguureihin ja kahdeksan miljoonaa han-kiinalaisiin. Väestöryhmien suhteet ovat ovat tulehtuneet ja Xinjiangissa on silloin tällöin protesteja hallituksen toimia vastaan. Uiguurien mielestä Kiinan johto sortaa heitä.

Uiguuriradikaalien katsotaankin tehneen eri maissa terrori-iskuja, esimerkiksi syyskuussa Kirgisiassa Kiinan suurlähetystöön.

Passien takavarikointi on saanut Kiinan sosiaalisessa mediassa tyrmistyneen vastaanoton.

– Onko ihmisillä ihmisoikeuksia vai eikö ole? Eikö hallitus voi sallia meille helpompaa elämää, ihmetteli eräs kirjoittaja Kiinan suosituimmassa sosiaalisessa mediassa, Weibossa, kertoo Financial Times.

Erikoisia matkustusrajoituksia

Matkailu Kiinasta ulkomaille on jatkuvassa kasvussa, mutta Kiinan hallitus on asettanut matkailijoille erikoisia rajoituksia, joiden merkitystä on joskus vaikea ymmärtää.

Työmatkoja koskee määräys, jonka mukaan kiinalaismatkailijan on palattava kotimaahansa 24 tunnun kuluessa, kun työhön liittyvä aktiviteetti on päättynyt.

Tästä seuraa, etteivät esimerkiksi tiedemiehet voi osallistua kahteen eri konferenssiin samana viikonloppuna, jos niiden välillä on yli vuorokauden mittainen väli, kertoo Financial Times (siirryt toiseen palveluun).

Tutkijoiden matkailua rajoittaa myös ulkomaanmatkoille asetettu vuosittainen enimmäismäärä.

Kiinan hallitus on viime vuosina yrittänyt saada hallinnon korruptiota kuriin. Korruption muotoja ovat olleet mm. lahjamatkat sekä matkat, joiden tarkoituksena on ollut siirtää rahaa ulkomaille piiloon.

Tämän vuoden maaliskuussa korruptiota epäiltiin tunnetussa oppilaitoskaupungissa Chengdussa. Tämän seurauksena oli paljon ihmetystä herättänyt toimenpide, jossa kaupungin kaikilta opettajilta kerättiin passit pois.