14-vuotiaita kiehtoo kilpa-aerobicissa voima ja energisyys – "Hiuslakkaa tarvitsee paljon"

Kilpa-aerobicissa yhdistyvät nopeus, voima ja notkeus. Vauhdikkaassa lajissa hiusten on pysyttävä päätä myöten eivätkä kengännauhatkaan saa repsottaa.

aerobic
Salla Keränen ja Eevi Määttä valmistautuvat aerobic-kisoihin.
Salla Keräsen ja Eevi Määtän mukaan kilpa-aerobicissa parasta on lajin menevyys ja haastavuus. Tiia Korhonen / Yle

Jännittää, mutta ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin kisat, myöntävät Kajaani Gymnasticin (siirryt toiseen palveluun) 14-vuotiaat kilpa-aerobicaajat Eevi Määttä ja Salla Keränen juuri ennen kotikisojen alkamista.

– Tietenkään ei ole mitään matkustamista, eli autossa ei tarvitse istua niin pitkää matkaa, Eevi Määttä kertoo kotikisojen eduista.

– Onhan se seuralle kannatusta ja myös muut näkevät, että Kajaanissa pystyy harrastamaan tällaista. Yleisössä on tietysti paljon tuttuja, sillä kaverit ja sukulaiset tulevat katsomaan kisoja, jatkaa Salla Keränen.

Lauantaina alkaviin valtakunnallisiin Kilpa-aerobicin Cup 5-kilpailuihin on ilmoittautunut 354 kilpailijaa 12 seurasta ympäri maan. Lauantaina kilpaillaan SM-luokissa ja sunnuntaina kilpasarjoissa.

Aerobic vaatii notkeutta ja voimaa.
Aerobicissa menestyminen vaatii runsaasti notkeutta ja räjähtävää voimaa.Voimisteluliitto/ Milla Vahtila

Kahden päivän aikana Kajaanihallissa nähdään 271 kisasuoritusta, kertoo Kajaani Gymnasticin puheenjohtaja, kilpailujen johtaja Päivi Kyyrönen.

– Siellä nähdään voimaa, nopeutta ja dynaamisuutta. Se vaatii kropalta notkeutta ja myös pääkopan täytyy olla kunnossa, eli vaikka kuinka jännittäisi, niin täytyy osata koota itsensä. Jos aikuiset ajattelevat sitä omalle kohdalleen, niin monellako meistä olisi kanttia mennä esiintymään ison yleisön eteen, kyllä meidän tytöt ovat rohkeita, Kyyrönen kertoo nauraen.

Totta kai mitalia lähdetään hakemaan ja jopa useammassa sarjassa.

Päivi Kyyrönen

Töitä kisojen eteen on tehty Kyyrösen mukaan puoli vuotta. Kisaorganisaatio on hioutunut ja lähes 50 vanhempaa ja harrastajaa ahkeroi talkoolaisina. Kotikisoissa on aina erilainen tunnelma, sanoo Kyyrönen.

– Kun järjestetään omia kisoja, niin se on kuin järjestettäisiin isoja juhlia suurelle porukalle. Kotikisat ovat loistojuttu, sillä tytöt saavat harjoitella Kajaanihallilla edellisenä iltana etukäteen. Kyllä siinä on erilainen fiilis, vanhempia tulee totta kai seuraamaan enemmän kisoja, koska ne ovat tässä lähellä.

Paljon pinnejä ja hiuslakkaa

Kilpa-aerobicin kilpailuohjelmissa tanssillinen koreografia yhdistyy vaativiin vaikeusliikkeisiin kuten hyppyihin, punnerruksiin ja voimaosiin. Itse suoritus kestää alle puolitoista minuuttia.

– Siinä ennättää tekemään useamman vaikeusliikkeen ja sitten suurimmaksi osaksi se on aerobista eli siinä liikutaan ympäri lavaa, Salla Keränen ja Eevi Määttä kertovat.

Salla Keränen näyttää aerobic-liikkeen.
Kajaani Gymnasticin Salla Keränen kertoo, että kotikisat jännittävät aivan samalla tavalla kuin muutkin kisat.Tiia Korhonen / Yle

Yhdysvalloista Suomeenkin rantautuneeseen lajiin yhdistetään usein Jane Fondan aerobic-videot sekä paksu meikkikerros. Todellisuus on kuitenkin toinen. Meikkiä käytetään Suomessa hillitysti. Sääntöjen mukaan asu ei saa olla liian löysä, kengännauhat eivät saa repsottaa ja hiusten on pysyttävä päätä myöten kiinnitettynä.

Eevi ja Salla kertovat, että ennen kilpailusuoritusta seuran tytöt katsovat yhdessä pukuhuoneessa, että meikit ja hiukset ovat kohdallaan. Vauhdikkaassa lajissa kuluukin paljon hiuslakkaa ja pinnejä.

– Hiuksia ei saa sojottaa minne sattuu, eli hiuslakalla pään saa slimmatuksi, sitä hiuslakkaa tarvitsee tämän lajin parissa aika paljon, Eevi ja Salla nauravat.

Räjähtävyyttä ja voimaa

Kajaani Gymnasticin Eevi Määttä ja Salla Keränen aloittivat kilpa-aerobicin harrastamisen kuusi vuotta sitten. Tällä hetkellä harjoituksia on 4–5 kertaa viikossa. Eevi Määttä harjoittelee myös viikonloppuisin, sillä hänet valittiin syksyllä Suomen juniorimaajoukkueeseen.

– Se on ollut tosi hieno kokemus. On ollut tosi hienoa päästä mukaan, se on ihan uskomatonta, Eevi kertoo.

Eevi Määttä aerobic-salilla.
Kajaani Gymnasticin Eevi Määttä valittiin syksyllä Suomen juniorimaajoukkueeseen.Tiia Korhonen / Yle

Tyttöjen mielestä parasta kilpa-aerobicissa on lajin menevyys, siinä saa liikkua ja heittäytyä. Eevin mukaan laji on lisäksi tarpeeksi haastava eli siinä voi aina kehittyä paremmaksi ja oppia uusia asioita.

– Parhaimmillani olen sellaisissa liikkeissä, missä tarvitsee sellaista räjähtävyyttä ja voimaa. Parannettavaa on esimerkiksi esiintymisessä, mutta muutenkin kaikkea voi aina parantaa, Eevi naurahtaa.

– Minun pitäisi parantaa hyppyjä. Tykkään tehdä paljon erilaisia pressejä eli esimerkiksi haarapressissä jalat ovat lattialla haarassa ja nostan itseni käsillä ilmaan. Myös siinä tarvitsee aika paljon voimaa, Salla jatkaa.

Salla Keränen, Kajaani Gymnasticin puheenjohtaja Päivi Kyyrönen ja Eevi Määttä.
Kajaani Gymnasticin puheenjohtaja Päivi Kyyrönen uskoo, että kotikisoista tulee mitaleja. Tiia Korhonen / Yle

Eevi Määttä voitti syksyllä kultaa kilpa-aerobicin 12–14-vuotiaiden SM-sarjassa. Salla Keränen voitti kultaa puolestaan kilpasarjan 4. luokan yksilökisassa. Kotikisoissa tavoitteena on mahdollisimman hyvä suoritus, tytöt pohtivat hieman varovaisesti.

– Haen sellaista hyvää ja energistä suoritusta, mihin olen tyytyväinen eli pyrin keskittymään kaikkeen, Eevi kertoo.

– Minulla on samat tavoitteet ja sitten yritän nostaa enkkapisteitä ylöspäin, jatkaa Salla.

Pinnejä ja hiuslakkaa tarvitsee tämän lajin parissa aika paljon.

Eevi ja Salla

Puheenjohtaja Päivi Kyyrösen mukaan seuralla on hyvät mahdollisuudet saavuttaa kotikisoista menestystä.

– Totta kai mitalia lähdetään hakemaan ja jopa useammassa sarjassa, niin yksilöissä kuin joukkueessa. Meidän tytöt ovat tuoneet kultaa, hopeaa ja pronssia aina ympäri Suomen kisoista eli se saattaisi olla pettymys, jos minkäänlaista mitalia ei tulisi, Kyyrönen naurahtaa.