Kuopion valtuustoryhmille uutta tukea demokratian edistämiseen: "Kaupunki on nykyään aika iso"

Kaupunki on varannut uuteen valtuustoryhmien tukeen ensi vuodelle yhteensä 86 000 euroa. Sitä ei makseta automaattisesti, vaan ainoastaan kuitteja vastaan.

Kuopio
Kuopion kaupunginvaltuuston kokous käynnissä.
Sakari Partanen / Yle

Kuopiossa valtuustoryhmät ovat saamassa ensi vuoden alusta lähtien uudenlaista rahoitusta toimintaansa. Kaupunginjohtajan esityksen mukaan jokainen valtuustoryhmä saisi enintään 2 000 euroa vuodessa ja lisäksi enintään tuhat euroa jokaista valtuutettua kohden.

Ryhmät eivät saa rahoja automaattisesti, vaan kaupunki myöntää tukea toteutuneita laskuja vastaan. Puolueet saavat käyttää tukea demokratian edistämiseen, esimerkiksi kuntavaaleihin valmistautumiseen. Sillä voidaan korvata muun muassa tilavuokria. Kaupunki on varannut uuteen valtuustotukeen ensi vuodelle yhteensä 86 000 euroa.

Mallia suunnittelemassa ollut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kantanen (kok.) sanoo, että kevään kuntavaalit on selkeästi ensimmäinen kohde, johon tukea todennäköisesti käytetään.

– Kuopio on nykyään aika iso. Ei riitä, että järjestämme tilaisuuden Kuopion torilla vaan saamme mennä myös Karttulaan, Nilsiään, Maaningalle ja Juankoskelle.

Kuntavaaleissa valitaan 59 valtuutettua

Kuopion kaupunginhallitus käsittelee tuen maksamisen periaatteita kokouksessaan ensi maanantaina. Asia etenee sen jälkeen vielä valtuuston päätettäväksi.

Kuopion valtuustoon valitaan kevään kuntavaaleissa 59 valtuutettua. Se on myös uuden kuntalain määrittelemä vähimmäismäärä Kuopion kokoiselle kaupungille.

Nyt valtuutettuja on 72. Kesken vaalikauden valtuustoon tuli mukaan Maaninka-liitoksen myötä kuusi valtuutettua ja syksyllä mukaan tuli vielä seitsemän juankoskelaisvaltuutettua. Juankoski liittyy osaksi Kuopiota vuodenvaihteessa.