Kulttuurivieras, muotisuunnittelija ja elokuvantekijä Paola Suhonen: "Suomessa elää outo myytti nälkätaiteilijasta"

Paola Suhosen taidenäyttely, Love on the Road, esittelee katsojalle 57-vuotiaan pornotähden.

Kulttuurivieras
Paola Suhonen
Jari Kovalainen / Yle

Paola Suhosen Ivana Helsinki -yrityksen työhuoneen keskellä pötköttelee kasa ihmiskehon muotoisia tyynyjä. Niiden kuvitukseksi on painettu pornotähti Nina Hartleyn kokovartalokuva. Tyynyt ovat matkalla Helsingin Taidehalliin, jossa avautuu pian Paola Suhosen näyttely.

Taidehallissa Suhonen esittäytyy taide-elokuvan tekijänä. Näyttelyyn ei ole kelpuutettu yhtään vaatekappaletta tai design-esinettä.

– Tietysti vaatteet ovat olennainen ja tärkeä osa sitä matkaa, jonka olen työssäni kulkenut, Suhonen sanoo.

– Elokuva on kuitenkin ollut ilmaisumuotoni jo viimeiset kymmenen vuotta.

Näyttely on silti rakennettu tyylistä tinkimättä.

– Vaatesuunnittelussa olen oppinut konseptintekijäksi. Myös Love on the Road -näyttely on eräänlainen konseptoitu kokonaisuus.

Paola Suhonen
Jari Kovalainen / Yle

Näyttelyn ydin, kokeellinen dokumenttielokuva _Poem Portrait of Nina _ muodostuu useasta pienestä elokuvasta. Niissä kaikissa esiintyy yksin pornotähti Nina Hartley. Ääniraidoilla hänen läheisensä, kollegansa ja yhteistyökumppaninsa kertovat näkemyksiään ja muistojaan hänestä.

Museovieras kulkee tilassa ja voi katsoa kaikki 16 filmiä tai vain katkelmia niistä. Yhtä kaikki kierroksen lopussa katsojalle muodostuu kuva elokuvien päähenkilöstä.

Pornotähti olikin häpeilemätön bisnesnainen

Paola Suhonen ja Nina Hartley tapasivat ensi kerran liki kymmenen vuotta sitten, kun Suhonen opiskeli elokuvaa New Yorkissa ja päätoimitti siellä lifestyle-julkaisua, joka keskittyy rakkauteen.

Love Contemporary -lehden toimituskunta halusi tarkastella myös rakkauden kääntöpuolia, esimerkiksi seksiä ilman rakkautta. He kuulivat naisesta, jota sanotaan maailman vanhimmaksi yhä työskenteleväksi pornotähdeksi. Nainen oli Nina Hartley.

Haastattelussa kävi ilmi, että Hartley oli tyystin omalakinen ihminen.

– Hänellä tuntui olevan täysin omat sääntönsä. Hän ei kysellyt keltään, saako näin tehdä tai elää, vaan teki juuri sitä, mitä halusi, paheksunnasta huolimatta, Suhonen kertoo.

Suhoseen teki vaikutuksen myös Hartleyn kiihkeä feminismi, joka ei ensi silmäyksellä tuntunut sopivan kuvaan pornotähdestä. Hartelyn mukaan feminismi on sitä, että jokainen saa päättää omasta kehostaan ja elämästään.

Paola Suhonen
Jari Kovalainen / Yle

Paola Suhosenkin mielestä feminismi kaipaisi tuuletusta. Hänestä feministit lähettävät signaalin, että naisilla olisi jotain anteeksipyydettävää.

– Kaivaudutaan poteroon ja sitten puolustusasemista huudellaan. Korostaisin ennemmin yksilön oikeuksia ja vapautta.

Suhonen löysi myös muita yhtymäkohtia itsensä ja Hartleyn, kahden kovin erilaisen naisen elämästä. Pornotähtiä ajaa taiteilijoiden tapaan pakottava tarve tuoda esille oma sisäinen maailmansa kaikkien nähtäväksi. Taidekin on eräänlaista ekshibitionismia.

Myös pornobisneksen ammattimaisuus yllätti. Pornotähdet eivät olleetkaan syrjäytyneitä hörhöjä, vaan piinkovia bisnesnaisia.

– Hartley ei halua, että kukaan määrittelee hänet uhriksi, reppanaksi tai tyhmäksi blondiksi. Porno on hänelle päivätyö ja oma valinta, se siitä, Suhonen kertoo.

Taiteilijan vapaus syntyy taloudellisesta riippumattomuudesta

Paola Suhonenkin on boheemi taiteilija ja yrittäjä samassa paketissa. Yhdysvalloissa se ei hätkäyttänyt ketään, mutta Suomessa yrittäjyys ja taide tuntuvat olevan yhä ristiriidassa.

– Täällä elää yhä nälkätaiteilijamyytti. Sitä pidetään yllä niin taiteilija- kuin musiikkipiireissäkin. Jos myyt ja menestyt, et ole enää cool. Jos menestyt, olet kaupallinen ja se on pahasta.

Yhdysvalloissa vallitsee toisenlainen näkemys niin hyvässä kuin pahassakin. Menestyjän kelkkaan riittää tulijoita. Toisaalta jokaisesta jalaksille hyppääjästä ei voi olla varma, miten luotettava tämä on.

Paola Suhonen tienaa rahat elokuvantekoon muodilla. Paolan ja sisko Pirjo Suhosen yhteinen Ivana Helsinki on toiminut Helsingissä vuodesta 1998. Se on edelleen ainoa pohjoismainen muotialan yritys, joka on hyväksytty mukaan sekä New Yorkin että Pariisin muotiviikkojen virallisiin näytöksiin. Sisaruksista Pirjo organisoi ja johtaa, Paola luo.

Paola Suhonen
Paola SuhonenJari Kovalainen / Yle

– Välillä minä olen kaasu ja Pirjo jarru ja risteyksissä tulee usein kiistaa siitä, kumpaa painetaan, Paola Suhonen nauraa.

Perheyritys tarjoaa kuitenkin turvallisen selusta, johon nojata niin muoti- kuin taidemaailmankin myllerryksissä. Samalla Suhonen kokee oman yrityksen luovan vapautta, joka apurahataiteilijalta puuttuu.

– Minun ei tarvitse täytellä apuraha-anomuksia ja odottaa päätöksiä joltain lautakunnilta. En joudu kyselemään keneltäkään, mitä teen tai milloin.

Näyttely Taidehallin kokoisessa maineikkaassa talossa jännittää. Paola Suhonen on innoissaan haasteesta ja tiedostaa samalla, että kaikki eivät tule näyttelyä purematta nielemään. Vaatesuunnittelija ja kokeellisten elokuvien tekijä poikkeaa vuodesta 1928 toimineen Taidehallin linjasta. Vaikka näyttelytilassa esitelläänkin pääasiassa nykytaidetta, pääpaino on jo etabloituneissa, kansainvälisesti tunnetuissa nimissä. Paola Suhosen elokuvat eivät vielä lukeudu tähän kastiin, vaikka hän onkin suunnittelijana Suomen tunnetuimpia.

– Onneksi minulla alkaa olla jo maileja takana sen verran, etten hätkähdä soraäänistä, Suhonen huokaisee.

Filmikeloja ja vintage-tunnelmaa

Paola Suhonen opiskeli elokuvaa ensin New York Academyssa ja jatkoi myöhemmin American Film Institutessa, Los Angelesissa. Hän valmistui elokuvaajaksi 2013. Samana vuonna Suhonen palasi Suomeen ja jatkoi työtään niin muotisuunnittelijana, yrittäjänä kuin elokuvantekijänäkin.

Paola Suhonen
Jari Kovalainen / Yle

Vaikka Suhosen opinnot keskittyivät kuvaamiseen, ohjaaminen oli hänellä tähtäimessä alusta asti. Alusta asti oli myös selvää, että hän kuvaa taide-elokuvansa filmille.

– Filmissä on tuulahdus samaa vanhaa estetiikkaa, jota voi nähdä suunnittelemissani vaatteissa.

– Minua puhuttelee 16 millisen filmin rakeisuus ja lämpö.

Jo filmikameran lataaminen virittää tiettyyn tunnelmaan ja sitä pitää yllä kameran hiljainen surina kuvaustilanteessa.

– Tein ensimmäisen pitkän elokuvani 7 Heaven Love Ways vuonna 2012 ja sekin kuvattiin filmille.

– Huomasin heti, että näyttelijöidenkin läsnäoloon tuli ihan toisenlainen intensiteetti, kun he tiesivät, että läsnä on filmikamera, Suhonen kertoo.

Myös Hartleyn kanssa pikkuinen filmikamera toi intiimiyttä ja rentoutta kerrontaan. Suhonen kuvasi teostaan kaikkiaan kahdeksan vuoden ajan. Samalla filmeihin tuli käsintehdyn tuntu.

– Analoginen, filmille tehty liikkuva kuva, on kuin räätälöity ateljeevaate, Suhonen kuvailee.

Vaatebisneksen vastuullisuus on myös kuluttajan käsissä

Parin vuoden päästä 20 vuotta täyttävä Ivana Helsinki uudisti vastikään toimintatapaansa. Yritys ei tuota enää mallistoja eri sesongeille, vaan julkistaa joka viikko kolme tuoetta. Ne voivat olla vaatteita, esineitä tai tapahtumia, miksei elokuviakin.

Idea kuvastaa laajempaa trendiä, jossa pyritään pois jatkuvasta mallistojen tehtailusta ja niiden polkumyynnistä pois uuden sesongin tieltä.

Pienenkin muotiyrityksen kausimallistoon saattaa kuulua 50 erilaista vaatetta. Kaikkia niitä pitää tehdä vähintään 500 kappaletta kutakin, jotta teollisuuden minimivaatimukset saataisiin täytettyä.

– Koska uusi sesonki alkaa painaa päälle jo, kun entisen malliston vaatteet ovat vielä myymättä, saattaa yrityksen varastossa roikkua kymmeniätuhansia vaatteita, joista pitäisi päästä pikaisesti eroon, kertoo Suhonen.

Ale alkaa usein, ennen kuin kuluttajat ovat edes ehtineet herätä uuteen tuotevirtaan.

Muutos ei kuitenkaa vielä heilauta massavalmistajia. Kiinalaiset ovat jo liittyneet länsimaiden kulutusjuhlaan ja ketjuliikkeiden vaatemyynti on kasvussa keskiluokan vaurastumisen myötä. Pian perässä seuraavat Afrikan maat.

– Länsimaissa on jo kokemusta siitä, että kulutus ei tee onnelliseksi, Suhonen pohtii.

– Meidän pitäisi näyttää tietä ja osoittaa, että vaatebisnes ei voi jatkua tällaisena.

Suhosen mukaan vastuu on myös kuluttajilla. Niin kauan, kun ihmiset suostuvat maksamaan t-paidasta vain viisi euroa, homma jatkuu entisellään.

– Kuluttajien pitäisi nousta barrikaadeille ja vaatia, että he haluavat maksaa t-paidasta 50 euroa. Heidän pitäisi vaatia laatua, kestävyyttä ja yksilöllisyyttä.

Paola Suhosen mielestä on ristiriitaista nähdä kehitysmaiden hikipajoja vastustavia mielenosoittajia pukeutuneina halpaketjujen vaatteisiin.

– Maapallo ei kestä tätä menoa enää kovinkaan kauaa. Se räjähtää.

Maailma hukkuu t-paitoihin.

Paola Suhonen lopettaa maailmanlopun visioinnin, sillä Taidehallin näyttelyä suunnittelevan työryhmän jäsenet kurkkivat jo ovella. Pitkät vaaleat hiukset heilahtavat ja taiteilija on jälleen työn touhussa. Vitriinissä kiiltelee paljettilaukku. Sen lukossa lukee kohokirjaimin Animal Rights.

Palola Suhosen vinkit.

Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.