Kansa laulaa adventtina sielunsa syvyyksistä – Hoosianna soi edelleen hittihymninä

Suomalaisten adventtiaika alkaa jälleen tutulla virrellä. Yli 200 vuotta vanha hymni Hoosianna soi sunnuntaina niin kirkoissa kuin kodeissakin, ja lauluun yhtyvät tuntevat kuuluvansa samaan isoon yhteisöön.

kulttuuri
Hoosianna innosti myös Kauhavan yläkoululaiset laulamaan musiikin tunnilla.
Hoosianna innosti myös Kauhavan yläkoululaiset laulamaan musiikin tunnilla.Päivi Rautanen/Yle

Sunnuntaina alkaa jälleen uusi kirkkovuosi ja adventtiaika, jonka myötä suomalaiset laskeutuvat kohti joulun aikaa. Tämä tietää sitä, että suomalaiset laulavat jälleen sydämiensä kyllyydestä ja keuhkojensa syvyyksistä Hoosiannaa, saksalaisen Georg Joseph Voglerin yli pari vuosisataa sitten säveltämää hymniä.

Kauhavan yläkoulun ja lukion musiikin lehtori Jaakko Laakso kuvaa Hoosiannaa hittihymniksi.

– Tässä on kyse traditiosta, perinteen ymmärtämisestä. Hoosiannan suosiossa on samanlaisia piirteitä kuin mitä on Kauneimmat joululaulut -tapahtumissa. Ihmiset haluavat laulaa niitä lauluja, joita on lapsuudesta lähtien laulettu yhdessä, Jaakko Laakso miettii.

– Hoosianna on samalla tavalla rakastettu laulu kuin esimerkiksi maakuntalaulut ja vaikka Suvivirsi.

Hoosiannaa laulavat vain suomalaiset ja ruotsalaiset. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että Vogler sävelsi Hoosiannan Tukholman hovissa.

– Suomessa tämä laulu on umpi tuttu. Sitä on laulettu täälläkin varmasti 150 vuotta. Tietääkseni Hoosianna löytyy nykyään myös norjalaisten virsikirjasta, Jaakko Laakso selvittää.

Yläkoulun yhdeksäsluokkalaisten musiikin valinnaisryhmä Hoosiannan kimpussa Kauhavalla.
Yläkoulun yhdeksäsluokkalaisten musiikin valinnaisryhmä Hoosiannan kimpussa Kauhavalla.Päivi Rautanen/Yle

Adventtivirsi taipuu koululaisiltakin

Haastatteluhetkellä Jaakko Laakso opettaa Kauhavan yläkoulun yhdeksäsluokkalaisten musiikin valinnaisaineryhmää. Yläkoulussa Hoosiannaa ei juuri enää opeteta musiikin tunneilla, mutta tällä kertaa opettaja tekee poikkeuksen. Oppilaita ei näytä haittaavan, vaikka joululaulutreenit vaihtuvat adventtivirteen.

– Virret ovat mulle tuttuja muutenkin. Kun yläkoulussa ei ole Hoosiannaa aikaisemmin laulettu, niin tätä on mukava nyt laulaa, tuumaa Tuomas Ahola lauluporukasta.

Vieressä istuu poikien säestysryhmä. Hoosianna saa kyytiä bassolla, kitaralla ja conga-rummulla. Tytöt soittavat akustisia kitaroita ja välillä joku hyppää koskettimiin tuuraamaan opettajaa.

– Tää on ihan helppo soittaa, yksinkertaisia sointuja vaan, pojat tuumaavat.

Muun muassa Saina Saarijärvelle Hoosianna on melkein tuttuakin tutumpi laulu.

– Aina ala-asteella tätä tuli laulettua. Vieläkin se soi aika paljon ja virittää joulun tunnelmaan. Koulussa ei enää hirveästi lauleta näitä virsiä, mutta kiva kokeilla vähän tällaistakin puolta, Saina Saarijärvi miettii.

Yksinkertaisia sointuja, kitaristi ja basisti tuumaavat Hoosiannan säestyksestä.
Yksinkertaisia sointuja, kitaristi ja basisti tuumaavat Hoosiannan säestyksestä.Päivi Rautanen/Yle

Kulttuuriperinnön piirteitä

Suvivirren laulattamisesta koulussa käytiin taannoin vilkas arvokeskustelu. Entä olisiko Hoosiannan laulaminen jo niin vahva perinne, että sitä voisi kutsua suomalaisten aineettomaksi kulttuuriperinnöksi?

Musiikinopettajan mielestä Hoosiannassa on kulttuuriperintöainesta, vaikka se onkin saksalaisen miehen sävellys.

Musiikinopettaja Jaakko Laakso
Musiikin lehtori Jaakko LaaksoPäivi Rautanen/Yle

– Suomalaisen lauluperinteen sävelmistä myös Maamme on saksalaisen emigrantin Fredrik Paciuksen sävellys, ja eihän Suvivirsikään ole varsinaisesti suomalainen sävellys. Kultturiperinnössä on enemmän kyse suomalaisten tavoista ja perinteestä näiden laulujen suhteen kuin siitä, kuka ne on säveltänyt, Jaakko Laakso analysoi.

”Aika viehättävä ajatus”

Turun yliopiston kulttuuriperinnön tutkimuksen professori Anna Sivula myöntää myös, että ajatus Hoosiannasta aineettomana kulttuuriperintönä on aika viehättävä. Sivulan mielestä Suvivirsi on ehdottomasti suomalaisen koululaitoksen aineetonta kulttuuriperintöä.

– Se on performaatio, joka esitetään tietyn vuotisjuhlan yhteydessä.

Saman määritelmän puitteissa Anna Sivula voisi ajatella myös Hoosiannaa suomalaisten aineettomaksi kulttuuriperinnöksi.

– Pitäisi vain ensin löytää se yhteisö, jonka identiteetin näkökulmasta juuri tämä performaatio on niin keskeinen, että sitä pitää suojella ja säilyttää. Tietenkään herra Voglerin sävellystä ei voitaisi viedä pois jo edesmenneeltä säveltäjältä. Sävellystä ei voi omia tekijältä jonkun tietyn paikkakunnan kulttuuriseksi yksityisomaisuudeksi, Anna Sivula toteaa.

– Mutta jos on olemassa erityinen tapahtuma, joka toistuu vuosittain tai Hoosiannaa esitetään avan tietyllä tavalla, tietyissä rooliasuissa ja tietyn rekvisiitan kera, niin siitä tapahtumasta voitaisiin puhua aineettomana kulttuuriperintönä, Anna Sivula visioi.