STT: Sipilä pyytänyt selvitystä esteellisyydestään

Selvitystä ovat odottaneet myös hallituspuolue kokoomuksen Petteri Orpo ja oppositiossa olevan SDP:n Antti Rinne.

Kotimaa
Juha Sipilä
Juha SipiläJarno Kuusinen / AOP

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on pyytänyt oikeuskanslerilta selvitystä esteellisyydestään hallituksen päättäessä Terrafamen kaivoksen pääomituksesta, uutisoi Suomen Tietotoimisto (siirryt toiseen palveluun).

Sipilä kertoo STT:lle, että hänen esikuntansa jätti selvityspyynnön oikeuskanslerille lauantaina aamulla.

Sipilän mahdollinen esteellisyys nousi esille, kun hänen sukulaistensa omistaman Katera Steel Oy:n saama merkittävä tilaus valtion omistamalta Terrafamelta nousi julkisuuteen. Hallitus päätti kaksi viikkoa sitten antaa Terrafamelle 100 miljoonaa euroa lisää valtion rahaa.

Pääministerin esteellisyyden tutkimista on aiemmin julkisuudessa vaatinut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Kokoomuksen Petteri Orpo on pitänyt välttämättömänä, että Sipilän mahdollinen esteellisyys selvitetään.

STT:n tiedon kertoi ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun)