yle.fi-etusivu

Pääministeri Sipilä sukulaistensa Terrafame-tilauksesta: "Kyseessä oli normaali tarjouskilpailu"

Jatkossa pitää arvioida joka kertaa erikseen, onko olemassa kytköksiä, jotka aiheuttaisivat esteellisyyden, pääministeri Juha Sipilä sanoo.

Juha Sipilä
Juha Sipilä.
Juha Sipilä.Jarno Kuusinen / AOP

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vastasi Terrafamea koskevaan kysymykseen Yle Radio Suomen haastattelutunnilla Kemissä. Tähän asti pääministeri on kieltäytynyt kommentoimasta mahdollista esteelllisyyttään Ylelle.

Pääministeri Sipilältä kysyttiin, aikooko hän osallistua Terrafamea koskevaan päätöksentekoon, nyt kun hänen sukulaistensa osuus Terrafamen tilauksesta on selvinnyt.

Yksi kansanedustaja totesi, että hän tekee perustuslakivaliokunnalla ehdotuksen, että pääministerillä ei saa olla sukulaisia.

Juha Sipilä

Pääministeri toisti kantansa, jonka mukaan Ylen tekemä juttu aiheesta oli sisältänyt vakavan väitteen, että hän olisi pääministerinä yrittänyt vaikuttaa sukulaistensa omistaman yrityksen ja valtion välisiin kauppoihin.

– En tietenkään ole toiminut näin. Se on päivän selvä asia. Yhtiö on normaalissa tarjouskilpailussa voittanut kilpailijansa ja sillä tavalla saanut kaupat. Rahoituspäätökset koskien Terrafamea on tehty Terrafamen ja työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä. Näissä ei ole tietenkään sovittu alihankkijoista mitään.

Sipilän mukaan jatkossa pitää arvioida joka kerta erikseen, onko olemassa kytköksiä, jotka aiheuttaisivat esteellisyyden. Juuri tästä syystä Sipilä sanoo luopuneensa jo vuonna 2013 kaikesta yritystoiminnasta, että tällaisia tilanteita ei syntyisi.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi myös saamastaan palautteesta.

– Yksi kansanedustaja totesi, että hän tekee perustuslakivaliokunnalle ehdotuksen, että pääministerillä ei saa olla sukulaisia, Sipilä sanoi.

Asia nousi esille, kun selvisi, että pääministerin sukulaisten omistama Katera Steel Oy:n oli saanut tilauksen valtion omistamalta Terrafamelta.

Katera Steel teki Terrafamen kaivoksen kanssa kaupat malminkuljetusvaunusta. Kaupan arvo oli puoli miljoonaa euroa. Hallitus päätti kaksi viikkoa sitten antaa Terrafamelle 100 miljoonaa euroa lisää valtion rahaa.