Tanskan hallituspohja laajenee – kaksi uutta puoluetta mukaan

Uusi hallitus on sopinut muun muassa kiinteistöveron jäädyttämisestä, suurituloisten verotuksen keventämisestä ja puolustuksen rahoituksen lisäämisestä.

Tanska
Lars Løkke Rasmussen vastailee toimittajien kysymyksiin Ranskan suurlähetystön edessä Kööpenhaminassa Pariisin terrori-iskujen jälkeen.
Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen marraskuussa 2015.Niels Ahlmann Olesen / EPA

Tanska saa maanantaina uuden hallituksen. Tanskan vähemmistöhallitukseen on tähän mennessä kuulunut vain keskusta-oikeistolainen Venstre. Huomenna mukaan tulevat myös sen tukipuolueet liberaaliallianssi ja oikeistopuolue konservatiivit.

– Olemme kolme erillistä puoluetta, emmekä ole kaikista asioista samaa mieltä. Mutta meillä on sama Tanskaa koskeva kunnianhimo. Tanskan pitää kehittyä tulevaisuudessa, sanoi pääministeri Lars Løkke Rasmussen yleisradioyhtiö DR:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan lehdistötilaisuudessa.

Uusi hallitus on sopinut muun muassa kiinteistöveron jäädyttämisestä, suurituloisten verotuksen keventämisestä ja puolustuksen rahoituksen lisäämisestä, kertoo DR. Myös kouluille luvataan lisää rahaa.

Uudet ministerit esitellään huomenna maanantaina. Uusikin hallitus on vähemmistöhallitus ja tarvitsee päätöstensä toteuttamiseen oikeistopopulistisen Tanskan kansanpuolueen tuen. Lars Løkke Rasmussen ei kuitenkaan halua nostaa puoluetta hallitukseen.

Pääministeri kutsui muut tukipuolueet hallitusneuvotteluihin 19. marraskuuta. Hallituspohjaa laajentamalla Rasmussen haluaa ehkäistä ennenaikaisten vaalien vaaraa.

Lähteet: Reuters