Viranomainen vaatii selvitystä Kittilän kunnan tilintarkastuksista

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on vaatinut selvitystä siitä, miten Kittilän kunnan tilintarkastaja BDO Audiator Oy on toiminut viime vuosina. PRH haluaa selvittää, onko tilintarkastuksessa jätetty täysin huomiotta lainrikkomusepäilyt ja laittomat päätökset Kittilän kuntokonsernin päätöksenteossa.

Kittilän kunnanvaltuusto on aloittamassa kokoustaan 29 elokuuta 2016. Kuva: Perttu Ruokangas / Yle

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH:n) tilintarkastusvalvonta on kiinnittänyt huomiota julkisuudessa esiintyneisiin tietoihin, joiden mukaan Kittilän kunnan hallinnossa epäillään tapahtuneen lainrikkomuksia vuosina 2014-2016.

PRH on lähettänyt kirjeen kunnan tilintarkastuksesta vastaavalle BDO Audiator Oy:lle ja pyytää selvitystä siitä, miten rikosepäilyt on otettu huomioon kunnan tilien ja toiminnan tarkastelussa.

Esimerkiksi vuoden 2015 tilinpäätöksessä ei mainita lainkaan valituksenalaisten päätösten vaikutuksia tai riskejä, esimerkiksi Kittilän kunnanjohtajan Anna Mäkelän erottamisesta syntynyttä oikeustapausta ja siitä mahdollisesti kunnalle aiheutuvia kuluja.

PRH pyytää nyt tilintarkastusyhtiötä selvittämään kolme asiaa sen toiminnasta Kittilän kunnan osalta: selostuksen siitä, mikä on BDO Audiator Oy:n osuus Kittilän kunnan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen tilintarkastuksessa, jotka kohdistuvat vuosiin 2014, 2015 ja 2016 ja kuvauksen siitä, mitä raportteja BDO Audiator tai sen puolesta toimineet tilintarkastajat ovat antaneet Kittilän kunnalle ja sen määräysvallassa oleville yhteisöille, näiden toimielimille tai viranhaltijoille tai muille edustajille kunnan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen tilintarkastuksesta vuosilta 2014, 2015 ja 2016 sekä selostuksen siitä, miten ja missä muodossa Kittilän kunnan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen tilintarkastuksen dokumentaatio on laadittu.

Kittilän kunnan vastuunalaisena tilintarkastajana on toiminut JHTT Petteri Pasula 3.6.2015 asti ja siitä alkaen HT, JHT Simo Paakkola. Paakkola on työskennellyt aikaisemmin läheisesti Kittilän vt. kunnanjohtajan Kyösti Tornbergin kanssa.

PRH:n selvityspyynnöstä ja Paakkolan Tornberg-yhteyksistä kirjoitti ensimmäisenä Suomen Kuvalehti (siirryt toiseen palveluun).