1. yle.fi
  2. Uutiset

Kansanedustajavieras Martti Mölsä: "Alkoholin vapauttamisessa mennään oikeaan suuntaan"

Punkalaitumella asuvan Mölsän mielestä alkoholia pitäisi saada tasavertaisesti myös haja-asutusalueilla.

kansanedustajat
Martti Mölsä
Martti Mölsä on Perussuomalaisten kansanedustaja Punkalaitumelta.Matias Väänänen / Yle

Alkoholin ravintolajuominen vapautuu merkittävästi ja myös vähittäismyynnin ehdot lievenevät selvästi, jos sosiaali- ja terveysministeriön esitys alkoholilain kokonaisuudistukseksi toteutuu ehdotetunlaisena.

Perussuomalaisten kansanedustaja Martti Mölsä muistuttaa, että monessa maassa alkoholia saa jo esimerkiksi ruokakaupoista.

– Helsingissä on Alko joka nurkalla. Asuuko siellä älykkäämpiä ja viisaampia ihmisiä, kun haja-asutusalueella, kuten Punkalaitumella, täytyy ajaa 30 kilometriä, ennen kuin pullo löytyy? Se ei mielestäni ole tasavertaista.

Lakiluonnoksen mukaan alkoholia saa jatkossa muun muassa myydä korkeintaan aamuneljään, mutta alkoholia saisi juoda ravintolassa aamuviiteen. Mölsä on huolissaan myöhäisistä ajoista.

- Kyllä siinä voi mennä seuraava päivä ja vielä maanantaikin, ja se taas aiheuttaa työelämässä ongelmia. En näe sitä kauhean hyvänä asiana, mutta muuten vapauttamisessa mennään oikeaan suuntaan.

Voit kuunnella Mölsän koko haastattelun Yle Areenasta.

Pirkanmaan kansanedustajat ovat syksyn aikana kukin vuorollaan Yle Tampereen vieraana. Jutut kuullaan radiossa taajuudella 99,9 mHz maanantaisin kello 16.30 jälkeen. Yle Areenassa keskusteluista julkaistaan pidempi versio.

Lue seuraavaksi