Häpeä estää mielenterveysongelmaista etsimästä apua – "Tarvitseeko niin montaa asiaa kestää romahtamatta"

Mielenterveysongelmista kärsivät kertovat, että avun hakemista leimaa usein pelko häpeästä ja ennakkoluuloista.

häpeä
Nainen istuu puiston portailla.
Häpeä estää mielenterveysongelmasta kärsivää hakemasta apua. Tiina Jutila / Yle

Muiden ihmisten asenteet vaikuttavat mielenterveysongelmaisten avun hakemiseen. Näin sanoo lahtelainen Laura, 26. Hän sairastui puolitoista vuotta sitten masennukseen ja on nyt kuntoutumassa.

Laura on kuullut monelta mielenterveysongelmasta kärsivältä, etteivät he uskalla hakea apua.

– Olen kuullut paljon ikäviä juttuja ja minusta se on surullista. Jokaisen olisi hyvä ottaa huomioon mielenterveysongelmiin liittyvät asenteet, koska ne saattavat hidastaa paranemista.

Laura toivoo kaikille rohkeutta hyväksyä tilanteita ja sen ymmärtämistä, että toipuminen on mahdollista, eikä kestä ikuisesti.

– Se ei ole loppuelämä. Se on sairaus, joka paranee. Luotan, että sairauden tunnistaminen auttaa elämässä eteenpäin. Se ei tee sinusta sitä, mikä lapulle kirjoitetaan diagnoosiksi. Itse ainakin yritän sisäistää tämän.

Läheisin ystävä kysyi minulta, miksi et soittanut, kun hakeuduin avun piiriin. Ehkä siinä hetkessä ei osannut soittaa, kun en osannut pukea olotilaani sanoiksi.

Laura on kertonut läheisilleen asioista avoimesti. Suurin osa on ymmärtänyt hänen tilanteensa. Samalla hän on halunnut antaa tilaa niille, jotka eivät ole ymmärtäneet.

– He ovat silti olleet tukenani. Olen halunnut kertoa heille, missä toipumisessa mennään siitä huolimatta. Läheisin ystävä kysyi minulta, miksi et soittanut, kun hakeuduin avun piiriin. Ehkä siinä hetkessä ei osannut soittaa, kun en osannut pukea olotilaani sanoiksi.

"Luotan ja toivon, että pystyn kuntoutumaan"

Avun hakeminen ei ollut Lauralle helppoa. Hän ei tunnistanut tai halunnut hyväksyä sitä, että hänen vointinsa oli huonontunut. Nyt hän luottaa ja toivoo, että pystyy kuntoutumaan.

Oliko kyse sitten omista sisäisestä häpeästä ja pelosta leimaantua. Nyt kuntoutuessa tunnistan jotain sen suuntaista

– Oliko kyse sitten omista sisäisestä häpeästä ja pelosta leimaantua. Nyt kuntoutuessa tunnistan jotain sen suuntaista. Siksi haluan auttaa muita asioiden suhteen, koska samalla vahvistun siinä myös itse ja rikon omia pelkojani.

Kun Laura sairastui, ilmeni se yleisenä väsymisenä ja mielenkiinnon vähentymisenä. Myöskin univaikeudet vaivasivat ja esimerkiksi aiemmin kiinnostanut liikunta lakkasi innostamasta.

– Olin aktiivinen liikunnanharrastaja ja jaksamiseni väheni monessa asiassa. Keskittyminen alkoi huonontua ja paineet työelämässä tulivat kovemmiksi, vaikka työt olivat helpompia puoli vuotta aikaisempaan nähden. En ollut enää oma itseni.

Diagnoosi ei tullut hänelle enää yllätyksenä.

– Olin helpottunut, että tiesin, mistä lähteä toipumaan. Oma halu etsiä tietoa ja ymmärtää tilannetta ovat olleet koko ajan kovia.

Laura joutui lopulta jäämään pois töistä pidemmälle sairaslomalle, joka on vaatinut prosessointia.

Nainen kävelee sumuisessa maisemassa.
Mielenterveysongelmista kärsivän voi olla vaikeaa hakea apua ympäristön paineiden takia. Henrietta Hassinen / Yle

"Ajatellaan, ettet ole täysjärkinen"

Häpeän lisäksi myös ennakkoluulot vaikuttavat avun hakemiseen. Näin sanoo lahtelainen Minna, 21.

– Joku ajattelee, ettet ole täysjärkinen tai olet laiska, tyhmä ja heikko ihminen. Sitten jotkut on vaan, että tosi rohkeaa ja hienoa, että kerrot asiat ja jotkut on, että eivät ole uskaltaneet kertoa kenellekään.

Silloin mietin ihmisiä, joilla on myös vaikeaa, mutta heille ei tule mielenterveysongelmia. Asennoituminen siihen, että minulla on lupa olla masentunut, ei ole ollut kauhean helppo

Minnaa hävetti, sillä hän tunsi olevansa heikko ihminen. Hän huomasi vertaavansa itseään muihin.

– Silloin mietin ihmisiä, joilla on myös vaikeaa, mutta heille ei tule mielenterveysongelmia. Asennoituminen siihen, että minulla on lupa olla masentunut, ei ole ollut kauhean helppo.

Minna harkitsi jo 13-vuotiaana itsemurhaa.

Minnalla on todettu toistuva keskivaikea masennus. Lisäksi hänellä on ollut paniikkihäiriö, ahdistuneisuushäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko sekä BED eli ahmimishäiriö. Tällä hetkellä hänellä epäillään myös epävakaata persoonallisuutta.

15-vuotiaana Minna alkoi puhumaan rippileirillä nuoriso-ohjaajalle ensimmäisen kerran asioistaan.

Aikaisemmin pelkäsin, miten ihmiset suhtautuvat. Terapian kautta on helpompi kertoa myös muille, että tällainen minä olen

Oma halu etsiä tietoa ja ymmärtää tilannetta on ollut koko ajan kova. Nyt Minnan on jo helpompi kertoa muille vaikeuksistaan.

– Aikaisemmin pelkäsin, miten ihmiset suhtautuvat. Terapian kautta on helpompi kertoa myös muille, että tällainen minä olen.

"Nykyään en enää häpeä"

Ammattilainen on sanonut Minnalle, ettei hänellä ole mitään hävettävää. Hän on myös saanut positiivista palautetta siitä, että on uskaltanut hakea apua.

– Toisaalta tarvitseeko niin montaa asiaa kestää romahtamatta. Onko se hieno asia? Nykyään en enää häpeä niitä asioita.

Mielenterveysongelmat ovat sairauksia siinä missä muutkin

Minnalla on selkeä viesti ihmisille, jotka eivät osaa suhtautua mielenterveysongelmista kärsiviin.

– Mielenterveysongelmat ovat sairauksia siinä missä muutkin.

Minnan mielestä mielenterveysongelmaisia löytyy kaikista ammateista ja ikäryhmistä.

– Haluan korostaa, ettei mielenterveysongelmia tarvitse peitellä. Rohkeutta ja vahvuutta on, että yrittää etsiä apua. Siten pääsee eteenpäin elämässä.

Haastateltavien nimet on muutettu.