Anvian osakkeista käydään kauppaa taas – Finda haluaa merkittävän aseman yhtiössä

Sijoitusyhtiö Finda Oy neuvottelee merkittävästä Anvian osakepotin hankkimisesta osalta Finnet -yhtiöitä. Finda tähyää noin 20 prosentin ääniosuuteen entisen teleyhtiö Anvian yhtiökokouksessa.

Anvia
Kuvassa Anvian kyltti Seinäjoen myymälän Seinässä.
Määräysvallasta Anviassa on syntynyt uusi kamppailuAnssi Leppänen / Yle

Sijoitusyhtiö Findan toimitusjohtaja Jarmo Leino kertoo, että osakekaupoista S4F Holding Oy:n hallussa olevista Anvian osakkeista on keskusteltu jo jonkin aikaa. Tarjouksen osakkeiden myynnistä tekivät S4F Holdingin omistajat, jotka kuuluvat ns. Finnet-yhtiöihin.

S4F Holdingin suurin omistaja 42 prosentin osuudella on Anvia. Anvia siirsi omia osakkeitaan suojaan S4F:n salkkuun, jotta niiden avulla oltaisiin voitu torjua aikanaan Elisan ylivalta yhtiössä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan Elisa sai kesällä omistukseensa pohjalaisen teleyhtiö Anvian ydinliiketoiminnot.

– Olemme neuvottelemassa osake-enemmistön hankkimisesta S4F Holding Oy:stä. Sen myötä saisimme 10 000 Anvian osaketta. Meistä tulisi Anvian ankkuriomistaja, jolla olisi noin 20 prosentin ääniosuus yhtiökokouksessa, kertoo Finda Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Leino. Finda on DNA:n merkittävin omistaja.

Anvian ylimääräinen yhtiökokous kesäkuun lopulla 2016.
Anvian viime kesänä pidettyä ylimääräistä yhtiökokousta luultiin omistuskamppailun päätepisteeksi.Elina Kaakinen / Yle

Ylimääräinen yhtiökokous siirtynee jälleen

Anvian hallintoneuvosto on koolla huomenna keskiviikkona. Ylen saamien tietojen mukaan hallintoneuvosto siirtänee Anvian ylimääräisen yhtiökokouksen joulukuulta vuodenvaihteen yli.

Ylimääräinen yhtiökokous piti alunperin pitää jo lokakuussa, mutta se siirrettiin joulukuulle. Anvian hallintoneuvoston mukaan syynä siirrolle tuolloin oli Anvian suurimman omistajan S4F:n meneillään olevat omistusjärjestelyt. Kokouksessa on tarkoitus muun muassa muuttaa Anvia Oyj:n nimi Viria Oyj:ksi sekä muuttaa yhtiön hallintomallia.

S4F:n omistaa Anvian lisäksi joukko Finnet-yhtiöitä, jotka ovat luopumassa omistuksestaan. S4F omistaa Anviasta 17 %, joten sillä on merkittävä äänivalta yhtiössä.

– Olemme tietoisia siitä, mitä omistamissamme yhtiöissä tapahtuu, kommentoi asioiden tilaa Anvian nykyinen hallituksen puheenjohtaja Aappo Kontu.

Tämän enempää hallituksen puheenjohtaja Kontu, toimitusjohtaja Mika Vihervuori eivätkä hallintoneuvoston jäsenet suostu kommentoimaan meneillään olevaa uutta kierrosta Anvian omistuksesta.

Korjattu artikkelin tietoja Findan ja DNA:n omistussuhteesta 29.11.16 klo 9.55