Kotitalouksien velkaantuminen on Suomelle riski

Suomi sanoo jo varautuneensa riskeihin. Varoituksen antaneen komitean mukaan toimet ovat oikeansuuntaisia, mutta eivät ehkä riittäviä.

talous
Myynnissä oleva asunto.
Toni Pitkänen / Yle

Suomen rahoitusjärjestelmä on haavoittuvainen kotitalouksien velkaantuneisuuden takia varoittaa Euroopan järjestelmäriskikomitea, ESRB (siirryt toiseen palveluun).

Komiteaa huolettaa maamme korkea ja yhä kasvava pientä joukkoa koskeva velkaantuminen. Komiteaa huolettaa myös velkaantumisen heijastusvaikutukset, jos riskit joskus realisoituisivat. Varoitus annettiin yhteensä kahdeksalle maalle (siirryt toiseen palveluun).

Valtiovarainministeri Petteri Orpo on jo vastannut komitealle. Kokoomuslaisen ministerin mukaan tilannetta tarkkaillaan ja hallitus ja virkamiehet ovat valmiita puuttumaan tilanteeseen riskien takia.

Varautumiskeinoina Orpo mainitsee muu muassa heinäkuussa voimaan tulleen lainakaton, pankkien asuntoluottojen riskipainon muutokset ja asuntolainojen korkovähennyksen asteittaisen supistamisen.

Myös Suomen Pankki kertoo (siirryt toiseen palveluun) toimista, joita meillä on tehty velkaantumisen ja rakenteellisten haavoittuvuuksien korjaamiseksi.

Järjestelmäriskikomitean mukaan Suomen toimet ovat oikeansuuntaisia., mutta eivät välttämättä riittäviä.

Suomalaisilla oli viime huhtikuun lopussa Suomen pankin tilastojen (siirryt toiseen palveluun) mukaan asuntolainoja noin 92,5 miljardin euron edestä. Lainakanta kasvoi vuositasolla noin 2,7 prosenttia.