Eput ovat todellakin normaaleja – "Se on rokkenrollia kun menee paikalliseen maitokauppaan"

Muun muassa maltillisesti kehittynyt menestys sekä omaehtoisuus ovat taanneet, että Eput ovat välttäneet rock-elämän sudenkuopat.

kulttuuri
Juha Torvinen vääntää kitaraa ja Martti Syrjä tulkitsee
Juha Torvinen on kiitollinen siitä, että suosiosta huolimatta Eppujen ympärille ei ole syntynyt suurempaa ilmiötä.Miki Wallenius / Yle

Rock-yhtyeen menestys, oma av-tuotantoyhtiö ja viimeisimpänä bändin historiasta kertova dokumentti-elokuva – vuosikymmeniä kestäneestä urasta huolimatta Eppu Normaalilla menee edelleen lujaa.

Kuinka se on monesta muusta 80-luvulla villit vuotensa viettäneestä bändistä poiketen väistänyt rock-elämän ikävät lieveilmiöt? Järki päähän ja selvistä päin, neuvoo Eppujen kitaristi Juha Torvinen.

– Jos ymmärtää pysytellä selvin päin niin ei ole mitään hätää. Kyllä mekin vietettiin aika raisua rokkielämää silloin 80-luvulla. Onneksi me selvittiin kaikki siitä hengissä ja järjissään. Toisinkin olisi voinut käydä.

"On onnistuttu välttämään menestyksen sudenkuopat"

Torvinen on kiitollinen siitä, että suosiosta huolimatta Eppujen ympärille ei syntynyt suurempaa ilmiötä. Maltilliseen tahtiin kasvaneen menestyksen kanssa on ollut helpompi elää.

On onnistuttu välttämään yhtäkkisen kuuluisuuden sudenkuopat

Juha Torvinen

– Suosion kasvu ei tapahtunut meillä yhdessä yössä. On onnistuttu välttämään yhtäkkisen kuuluisuuden sudenkuopat.

Vaikka Eputkin ovat hörpänneet rock-elämän suloisen katkerasta maljasta, on se aito ja paras, eli tavallinen elämä, totta kullekin bändin jäsenelle.

– Se on todellista rokkenrollia kun menee Ylöjärvellä paikalliseen maitokauppaan ostamaan leipää ja maitoa miettii että mitähän sitä tekisi ruoaksi tänään. Sitä minä teen lähes päivittäin ja olen kiitollinen siitä!

Omakustanne- ja autotallibändi

Homman aisoissa pysyminen on myös seurausta siitä, että ohjakset ovat pitkälti olleet bändillä itsellään. Torvinen muistuttaa, että Eppu Normaali on edelleen omakustannebändi.

Kotona en ole Suomi-Rock -legenda, mikä on todella hyvä juttu!

Juha Torvinen

– Meillä ei ole levy-yhtiötä. Kun julkaistaan niin julkaistaan itse. Treenataan Akun tehtaalla autotallissa eli olemme autotallibändi! Se on ollut meidän johtoajatus että asioita tehdään ensimmäisenä miellyttääksemme itseämme. Sen jälkeen toivotaan että jokun muukin tästä pitää. Meillä on käynyt tuuri että meistä on pidetty myös bändin ulkopuolella.

Sekin, että Eppu Normaalista ei pidetä, on täysin normaalia.

– Jälkikasvuani ei Eppu Normaalin musiikki kiinnosta. Kotona en ole Suomi-Rock -legenda, mikä on todella hyvä juttu!

Kestää katsoa useampaan kertaan

Yhtyeen 40-vuotinen ura tulee yhteen kulminaatiopisteeseen 2. joulukuuta, kun ohjaaja Saku Pollarin Eput-dokumenttielokuva saapuu elokuvateattereihin. Aisat on tällä kertaa luovutettu bändin toimesta mielellään elokuva-alan ihmisille.

– Nyt sitä voi kehua kun sitä kun se ei ole meidän tekemä vaan se on ohjaajan ja leikkaajan ja minun työryhmän aikaansaannos. Minä ainakin pidin lopputuloksesta! Se on hyvin leikattu, se kertoo sen tarinan miten se on mennyt ja vaikka tiesin juonen etukäteen niin silti katsoin sen kaksi kertaa!