Pohjoisen ja etelän taistelu datamaksuista kiihtyy – suomalaisoperaattoreilla on pelissä sadat miljoonat eurot

Operaattorien verkkovierailujen tukkuhinnasta käydään vääntöä EU:ssa tällä viikolla. Tukkuhinnoista sopiminen on osa pakettia, jolla poistetaan kokonaan kulutttajien verkkovierailumaksut EU:n alueella.

Roaming
Nuoret tutkivat kännyköitään.
Tiina Jutila / Yle

Suomalaisten teleyritysten kattojärjestö FiCom pitää EU:n parlamentin teollisuusvaliokunnan ehdotusta asteittaisesta verkkovierailun tukkuhintojen alentamista oikeansuuntaisena, mutta täysin riittämättömänä.

Toimitusjohtaja Petri Aaltonen kuvailee, että kysymys on sadoista miljoonista euroista suomalaisille teleyrityksille. Valiokunnan tiistaina ehdottama taso on liian korkea suomalaisille teleyrityksille.

– Valiokunnan kanta on oikeansuuntainen, mutta riittämätön tilanteessa, jossa dataliikenteen määrä kasvaa 80 prosenttia vuodessa. Säännellyn mobiilidatan tukkuhinnan tason pitäisi olla merkittävästi EU-komission ja valiokunnan ehdotusta alempi, toimitusjohtaja Aaltonen muotoilee.

Hän ei halua sen tarkemmin sanoa, mikä olisi sopiva hintataso teleyritysten väliselle tukkuhinnalle EU-alueella.

Tukkuhinnat heijastuvat kuluttajahintoihin

Ensi kesästä alkaen kuluttajien verkkovierailumaksujen on tarkoitus poistua kokonaan kohtuullisen käytön osalta, mutta teleyritysten väliset tukkumaksut jäävät.

Käytännössä tukkuhinta tarkoittaa sitä, että suomalainen teleyritys joutuu maksamaan tietyn hinnan ulkomaan operaattorille, kun sen asiakas katsoo vaikka elokuvaa kannettavalta tietokoneelta tai kännykältä lomaillessaan ulkomailla.

Mitä korkeampi tukkuhinta, sen kalliimmaksi suomalaisoperaattorin asiakkaan datan käyttö ulkomailla tulee. Jos verkkovierailun tukkuhinta nousee, aiheuttaa se paineita laskuttaa maksut kuluttajilta.

Elokuvan lataaminen syö gigoja

Tällä hetkellä komission ehdotus tukkuhinnan katoksi on 8,5 euroa gigatavulta, kun nyt voimassaoleva hintakatto on 50 euroa gigatavulta.

Parlamentin valiokunnan ehdotus on neljä euroa gigatavulta ensi kesästä alkaen, minkä jälkeen verkkovierailumaksu laskisi asteittain niin, että hintakatto olisi euron gigatavulta vuoden 2020 kesällä.

Esimerkiksi yhden HD-tasoisen täyspitkän elokuvan lataaminen mobiililaitteeseen vie 5-6 gigaa.

Neuvotteleva virkamies Sini Wirén liikenne ja -viestintäministeriöstä pitää teollisuusvaliokunnan kantaa oikeansuuntaisena Suomen kannalta.

– Verrattuna komission ehdotukseen ja ministerineuvostossa esillä olleisiin ehdotuksiin, parlamentin valiokunnan kanta on hyvä.

Ministerineuvostosssa esillä ollut malli on lähtenyt korkemmalta tasolta.

Grafiikassa Euroopan kartta värisymboleilla. Otsikkona 30€:lla saa näin monta gigaa 4G-yhteyttä.
Yle Uutisgrafiikka

Pohjoismaat ja Baltia vastaan Etelä-Eurooppa

Suomen kanssa samoilla linjoilla ovat muut Pohjoismaat ja Baltian maat, kun taas useimpien Etelä-Euroopan maiden näkemykset ovat pitkälti vastakkaisia.

Syy löytyy suurelta osin matkustamisesta. Pohjoiseurooppalaiset käyttävät verrattain paljon matkaviestinpalveluja ja matkustavat yleensä enemmän Etelä-Euroopan maihin kuin päinvastoin.

Lisäksi esimerkiksi Suomessa on edulliset datahinnat muuhun Eurooppaan verrattuna ja on hyvin tavallista, että datan käyttö on rajoittamatonta tietyllä kuukausimaksulla. Pienet kuukausimaksut eivät ehkä riitä kattamaan ulkomailla puheluista ja internetin käytöstä aiheutuneita kustannuksia. Korkea tukkuhinta taas aiheuttaisi puolestaan kuukausimaksujen korotuspaineita.

Toisaalta alhainen tukkuhinta ei korvaa välttämättä niitä kustannuksia, joita ulkomaiselle teleyritykselle aiheutuu turistin puheluista ja internetin käytöstä.

Suomi on pyrkinyt vaikuttamaan neuvotteluissa yhteistyössä muun muassa Tanskan, Ruotsin ja Puolan kanssa.

Teleyrityksille mahdollisuus periä pientä lisämaksua

Seuraavaksi asia on esillä ministerineuvostossa perjantaina, jossa Suomen osalta neuvotteluja käy liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).

Euroopan unionin tavoite on, että kuluttajilta perityt verkkovierailumaksut poistuvat kokonaan kesällä 2017 niin sanotun kohtuullisen käytön osalta.

Niin sanotun kohtuuullisen käytön periaatteesta sovitaan vasta myöhemmin. Samalla sovitaan niin sanotusta kustannusten kattamisen poikkeusmekanismista. Tämä tarkoittaa sitä, että teleyritykset voisivat viranomaisten luvalla periä käyttäjiltä pientä roaming-lisämaksua, jos verkkovierailumaksuista luopuminen aiheuttaisi niille taloudellisesti suuria kuluja.

Kohtuullisesta käytöstä ja lisämaksujen asettamisen mahdollisuudesta on jo periaatepäätös olemassa. Ennen vuoden vaihdetta sovitaan tarkemmin kuinka ne toteutetaan.