Slush: Kuinka hurmata kaikki kolmessa minuutissa, sillä toista tilaisuutta ei tule

Vakuuttava puhe, verkostoituminen ja parhaassa tapauksessa sijoittajien löytyminen on hämeenlinnalaisen Oksidian yrittäjillä mielessä keskiviikkona alkavassa Slush-tapahtumassa. Lyhyessä esittelyssä jokainen sana on tarkkaan mietitty ja hyvin harjoiteltu.

Slush-tapahtuma
Tuomas Oksanen
Tuomas Oksanen Oksidiasta sanoo, että tärkeää esittelypuhetta varten on harjoiteltava paljon.Hannu Harhama / Yle

Euroopan suurimpiin kasvuyritystapahtumiin kuuluva Slush kerää jälleen Helsingin Messukeskukseen hurmosmaisen yleisön. Kahden päivän aikana pitchataan eli esitellään itsensä ja yrityksensä nopeasti ja mielenkiintoa herättävästi, verkostoidutaan ja yritetään vakuuttaa kaikki ympärillä olevat omasta erinomaisuudesta.

Hämeenlinnalaisen kolmen hengen yrityksen Oksidian Tuomas Oksanen ja Riku Ilola ovat odottaneet tapahtumaa vesi kielellä, sillä heidän kehittämänsä tuote on siinä pisteessä, että sen voi huoletta esitellä sijoittajille.

– Pari vuotta sitten kävin Slushissa kumppaniyrityksen kautta, ja hämmästyin kyllä kovasti siitä, miten iso juttu se oikein oli. Tuolloin aloimme miettiä tarkemmin startup-yrityskulttuuria ja sitä, mitä muut tekevät ja millaisia ajatuksia maailmalla on, Tuomas Oksanen kertoo.

Tehtävänä kaikkien aikojen myyntipuhe

Pitchaus, eli yrityksestä ja sen päämääristä kertova esitys on tärkeä osa Slushia. Kolmessa minuutissa on kyettävä antamaan sellainen kuva omasta tuotteestasi, että esityksen kuulija haluaa kuulla siitä mahdollisimman paljon lisää. Parhaimmillaan pitchaus voi olla alku merkittävälle yhteistyölle.

Me kokoonnumme yhteen ja kirjoitamme ihan ranskalaisin viivoin kohtia mitkä ovat tärkeitä seikkoja ideassamme ja yrityksessämme.

Tuomas Oksanen

– Kaikki lähtee hyvästä valmistautumisesta. Me kokoonnumme yhteen ja kirjoitamme ihan ranskalaisin viivoin kohtia mitkä ovat tärkeitä seikkoja ideassamme ja yrityksessämme. Näitä sitten hiotaan kuntoon ja valmistellaan englanninkielinen puhe, Tuomas Oksanen kertoo.

Kun aika on lyhyt, ei aikaa jaarittelulle ole. Voit tehdä ensivaikutelman vain yhden kerran, joten heti ensimmäisistä sanoista lähtien on oltava asian ytimessä.

– Kun harjoittelee puhetta paljon, niin pääsee eroon turhista säröistä, Oksanen kertoo.

Oppia ja kumppanuutta

Vaikka Slush tarjoaa mahdollisuuden isoon jättipottiin, lähtevät Oksidian yrittäjät paikalle ennen kaikkea hakemaan inspiraatiota tulevaisuutta ajatellen. Kyseessä on enemmänkin opintomatka tulevia vuosia varten.

– Pohdimme yhdessä, että mikä olisi meidän yritykselle nyt tärkeintä tässä tapahtumassa. Tulimme siihen lopputulokseen, että nyt harjoitellaan meidän yrityksen eteenpäin viemistä. Kuunnellaan tarkasti muiden esityksiä, puheita ja ajatuksia ja pyritään siihen, että sieltä saisi jotain ideoita joita voisi lähteä jalostamaan omaan tuotantoon, Tuomas Oksanen ja Riku Ilola kertovat.

– Haluamme luoda kontakteja muihin yrityksiin. Eihän sitä koskaan tiedä, jos sieltä löytyisi jotain kumppanuuksia.