Hyppää sisältöön

"Vain suomalaiset juhlivat itsenäisyyttään katsomalla muiden juhlimista"

Monen maahanmuuttajan mielestä suomalaisten isänmaalliset tunteet näkyvät ulospäin kummallisen vähän, tuskin edes itsenäisyyspäivänä.

Uutisvideot: Linnan juhlat maahanmuuttajien mielestä
Uutisvideot: Linnan juhlat maahanmuuttajien mielestä

–  Linnassa ainoastaan veteraanien saapuminen tuntuu liittyvän itsenäisyyspäivään. Vähän kuin Euroviisuissakin tv on auki tuntikausia ja sieltä silmäillään kimallusta. Luulen, että Linnan juhlat on vain tekosyy kokoontua kavereiden tai perheen kanssa, Serbiasta tullut Dušica Božović arvioi.

– Suhtautumisenne itsenäisyyteen on minun makuuni liian kylmää. Mielestäni suomalaiset pitävät vapauttaan itsestäänselvänä, aivan kuin kaikki nykyinen olisi valmiiksi annettua. Tapaamani ihmiset eivät edes muista kunnolla, miten sodat etenivät, vain Venäjän-uhan, Nicaraguasta tullut Omar Gutierrez sanoo.

– Rakkaus kotimaahanne näkyy vain virallisina juhlapäivinä ja lätkäfinaaleissa. Aivan kuin isänmaallisuus olisi määrätty ylhäältä liputusjuhlien tapaan. Tiettyinä päivinä kuuluu olla ylpeä, mutta arjessa ollaan älyttömän nöyriä. Vain suomalaiset juhlivat itsenäisyyttään katsomalla muiden juhlimista, Britanniasta tullut Joel Willans nauraa.

– Heti aamulla muistan, miksi lippu on salossa. Suomessa voi ihan aistia itsenäisyysjuhlan hengen. Samanlaista yhtenäisyyden tunnetta ei Filippiineillä enää ole, vain poliittisia kahakoita, Domive Backman vertaa.

– Suomalainen isänmaallisuus on kummallinen sekoitus. Toisaalta ollaan tosi ylpeitä menneistä sodista, mutta toisaalta koetaan suurta epävarmuutta ja kaivataan tunnustusta ulkopuolisilta enemmän kuin mikään muu maa. Siksi esimerkiksi Saara Aalto merkitsee teille niin paljon, brittisyntyinen Daniel Goodall sanoo.

– Isänmaallisuus entisissä kommunistimaissa, joissa olen asunut, näkyy kansallismielisenä vellomisena menneissä sortovuosissa. Suomalaisten isänmaallisuus on sen sijaan arkisia tekoja. Maksetaan veroja ja noudatetaan sääntöjä, arvostetaan luontoa ja välitetään lasten kasvattamisesta. Kun itse kantaa vastuuta, maa on vahva, puolalaissyntyinen Natalia Pawlikowska pohtii.

– Usein ihmettelen, miksi suomalaiset eivät puhu varsinaisesta itsenäistymisen hetkestä tai sitä seuranneesta sisällissodastanne. Juhlat painottuvat miltei pelkästään talvisotaan. Vasta kun sisällissodan trauma on kunnolla puitu, itsenäisyyden juhlinta voi vapautua vähemmän totiseksi, Kanadasta tullut Billy Germo arvioi.

– Historia näkyy suomalaisten juhlissa yleensä muuten niin vähän, etten voi olla pitämättä itsenäisyyspäivästä ja Linnan juhlista. Perinteiden avulla ymmärrämme, keitä olemme ja mistä tulemme. Siksi historian juhliminen on hyvästä, britti Russell Anderson sanoo.

– Pidän siitä, että juhlitte itsenäisyyttä perheen kanssa ja kotona. Se on arvokas perinne. Tykkäätte omasta tilasta ja haluatte yksityisyytenne. Ja kun avaudutte, olette kilttejä ja rakastavia, espanjalainen Leticia Curiel hymyilee.