Merimiesten vanha vaiva teki yllätyspaluun Australiaan

Keripukki oli yleinen tauti Suomessakin vielä 1800-luvulla, mutta nyt se ei juolahda lääkäreille enää mieleen.

Keripukki
Broccoli on a plate.
Parsakaali on tehokas C-vitamiinin lähde ja suoja keripukilta. Jyrki Lyytikkä / Yle

Entisaikaista merimiesten ja nykyisin maailman köyhimpien maiden tautia, C-vitamiinin puutoksesta aiheutuvaa keripukkia on yllättäen alkanut ilmetä uudelleen Australiassa. Keripukki on diagnosoitu useilla diabetespotilailla Sydneyssä, kertovat muun muassa Australian yleisradioyhtiö ABC (siirryt toiseen palveluun) ja The Guardian -lehden australialaispainos. (siirryt toiseen palveluun).

Professori Jenny Guntonin mukaan potilailla oli haavoja, jotka eivät olleet ottaneet umpeutuakseen, mutta paranivatkin yksinkertaisesti C-vitamiinikuurilla.

– Ensimmäisenä tutkimani potilaani haavojen parantumattomuuteen ei ollut mitään järkevää syytä. Hän oli kärsinyt niistä seitsemän kuukautta. Kun jokin asia ei täsmää, on alettava etsiä epätavallisia syitä, Gunton kertoo päätymisestään odottamattomaan diagnoosiin.

C-vitamiinin puutos vaikuttaa ihmisen kollageenituotantoon, mistä koituu haavojen hitaan paranemisen lisäksi apatiaa, väsymistä, mustelmia, nivelkipua ja ikenien verenvuoroa. Hoitamattomana keripukki on kuolemaksi.

Keripukki ei ole enää vain köyhien tauti

Verikokeen tulokset saatuaan Gunton teetti kokeen muille samanlaisista vaivoista kärsiville potilailleen. Kaikilla 12:lla oli C-vitamiiinin puutostila.

Diabeetikot saattavat karttaa hedelmiä niiden sisältämän sokerin takia, mutta Gunton epäilee, että ongelma on laajempi. Lääkäreille ei tule mieleen epäillä keripukkia, jonka on luultu jääneen Australiassa historiaan, hän sanoo.

Suomessa keripukkia sairastettiin yleisesti vielä 1800-luvun lopulla etenkin keväisin, kun kaikki tuore ja vihreä oli syöty eikä uutta vielä versonut. Nykyään tauti on Suomessakin historiaa.

Gunton korostaa Diabetic Medicine (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan, ettei nykykeripukki noudata sosiaalisia jakolinjoja, vaan sitä löytyy kaikista yhteiskunta- ja tuloluokista. Hän haluaisi tehdä kattavan selvityksen australialaisten joukossa, jos siihen liikenisi rahaa.

Keripukki voi vaania myös laihduttajaa

Kun Gunton kysyi potilailta heidän ruokavaliostaan, kävi ilmi, että osa söi tuskin lainkaan tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Osa söi niitä kyllä, mutta keitti ne, jolloin C-vitamiini tuhoutui.

Vanhastaan tiedetään, että suuri enemmistö australialaisista ei syö hedelmiä eikä etenkään vihanneksia Maailman terveysjärjestön suositusten mukaisesti. Sydneyn yliopiston äskettäisen tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan vihanneksia syö suositellun määrän vain seitsemän prosenttia aikuisista australialaisista.

Ravitsemustutkija Tim McMaster kertoo, että C-vitamiinin puutosta on alkanut ilmetä myös ihmisillä, jotka noudattavat vähähiilihydraattista ruokavaliota ja välttävät sen vuoksi hedelmiä.