Uudella omistuspohjalla vauhtia kasvuun – Kuntokeskus Liikku tähtää valtakunnalliseksi ketjuksi

Liikulla on kolme kuntokeskusta Oulussa. Näiden lisäksi yritys on kuluvana vuonna avannut kuntokeskukset Kajaaniin ja Jyväskylään.

Kotimaa
Kuntoilijoita Liikun Kaakkurin toimipisteessä
Liikulla on kuntokeskuksia Oulussa, Kajaanissa ja Jyväskylässä.Pekka Loukkola / Yle

Oululainen kuntokeskus Liikku pyrkii laajenemaan suuren luokan valtakunnalliseksi ketjuksi. Yritys hakee kasvuun vauhtia laajentamalla omistuspohjaansa.

Hyvinvointialan konserni COR Group, Sirpa Turves-Mankila SPM Invest Oy:stä sekä kuntokeskuksen aiemmat omistajat Johanna ja Heikki Riihijärvi ovat uuden Kuntokeskus Liikun osakkaat.

– Omistusjärjestelyn myötä osana COR Group -konsernia saamme siihen nyt tukea ja osaamista huippuammattilaisilta, jotka ovat erikoistuneet hyvinvointialan yritysten ja ketjumaisen toiminnan kehittämiseen, Liikun toimitusjohtaja Johanna Riihijärvi linjaa tiedotteessa.

Lisää toimipisteitä luvassa

Liikulla on kolme kuntokeskusta Oulussa. Näiden lisäksi yritys on avannut kuntokeskukset kuluvana vuonna Kajaaniin ja Jyväskylään.

Ensi vuoden suunnitelmiin kuuluu useiden uusien toimipisteiden avaaminen.

– Olemme kuudessa vuodessa kasvaneet jäsenmäärällä mitattuna Pohjois-Suomen suurimmaksi alan toimijaksi. Nyt meillä on jo yli 7000 jäsentä. Aiomme laajentaa toimintaa kasvustrategiamme mukaisesti valtakunnalliseksi ketjuksi, Riihijärvi kertoo.