Perussuomalaisten piirijohtaja Joutsenlahti kaipaa jo seuraajaa

Anssi Joutsenlahti on toiminut aikanaan jo perussuomalaisia edeltäneen Suomen Maaseudun Puolueen piirin puheenjohtajana.

Perussuomalaiset
Anssi Joutsenlahti
Perussuomalaisten Satakunnan-piirin puheenjohtaja Anssi Joutsenlahti.

Perussuomalaisten piiriä johtava veteraanikansanedustaja Anssi Joutsenlahti tahtoo, että äskettäin alkanut puheenjohtajakausi jää hänen viimeisekseen.

Joutsenlahti sanoo toivovansa, että perussuomalaiset alkavat jo pohtia Satakunnassa hänen seuraajansa nimeä. Seuraavan kerran puheenjohtaja valitaan vuoden päästä.

Pitkän linjan poliitikko

73-vuotias Joutsenlahti valittiin piirin johtoon kaksi vuotta sitten, kun edellisen puheenjohtajan Kimmo Toroskan ja puolueen välit kärjistyivät. Toroska siirtyi myöhemmin toimimaan nationalismia korostavassa Muutos2011-pikkupuolueessa.

Anssi Joutsenlahti on toiminut aikanaan myös perussuomalaisten edeltäjän Suomen Maaseudun Puolueen Satakunnan-piirin puheenjohtajana 10 vuoden ajan.

Tällä hetkellä Joutsenlahti istuu Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Eduskunnan hän jätti kevään 2015 vaaleissa oltuaan neljä vuotta eduskunnan toisena varapuhemiehenä.