Video: Elävä joulukalenteri hurmaa – luukuista avautuu ikkuna-asetelmia, joulupuuroa ja kuorolaulua

Tamperelaisen kaupunginosan yhteinen joulukalenteri on tanskalaista hyggeä parhaimmillaan, kiireetöntä yhdessäoloa, kauneutta ja joulutunnelmaa.

joulukalenterit
Kaksi tyttöä ikkunassa
Tampereen Petsamossa joulukalenterin luukku aukeaa jokä päivä uudessa osoitteessa.

Tampereen Petsamon kaupunginosan asukkaat tekevät yhdessä joulukalenterin, josta saavat iloa kaikki. Joulukalenterin luukut avautuvat päivittäin eri taloissa, yhteisöissä, yrityksissä tai taloyhtiöissä. Ne voivat sisältää tapahtumia ja joulutunnelmaa.

– Yhteisen ilon jakaminen ja toisiin naapureihin tutustuminen oli ajatuksena niin houkutteleva, ettei siitä voinut jättäytyä pois, kertoo ensimmäisen luukun omakotitalonsa ikkunaan tehnyt Lea Leinonen.

Kauneuden lisäksi tarjolla on myös herkkuja ja kuorolauluakin.

– Aika paljon on jouluikkunoita ja joulupihoja. On tonttujen joulutoria, joulupuuroa ja myöskin vaahtokarkin paistamista, listaa kalenterin puuhanainen Satu-Maria Kuittinen.

Kuittinen kutsuu kaikki joulutunnelmasta nauttimaan.

– Muiden kaupunginosien ihmiset ovat tosi tervetulleita. Tämä on kaikille avoin.

Katso päivän luukku tapahtuman sivulta (siirryt toiseen palveluun) aamulla tai tapahtuman kartasta (siirryt toiseen palveluun).