Kolme sähköyhtiötä löi asennusfirmansa yhteen – "Vaihtoehtona oli kääpiöityminen"

Suur-Savon Sähkön, Lappeenrannan Energian ja Kymenlaakson Sähkön perustama yhteisyritys aikoo selvittää sähköhäiriöt aiempaa nopeammin.

yritysfuusiot
Elveran toimitusjohtaja Arto Nieminen ja hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen.
Arto Nieminen ja Markus Tykkyläinen.Arkistokuva: Yle

Fuusiossa syntyy Suomen kolmanneksi tai neljänneksi suurin yhtiö sähköurakoinnin toimialalla. Liikevaihto on reilut 50 miljoonaa euroa, työtekijöitä on 315 ja toimipisteistä yli 20 paikkakunnalla. Fuusioituvia yhtiöitä ovat Suur-Savon Sähkötyö Oy, Lappeenrannan Verkonrakennus Oy ja Kyvera Oy.

– Kilpailu on kovaa. Fuusion vaihtoehtona olisi ollut kääpiöityminen isompien varjossa. Nyt haemme kasvua, jonka verkkoyhtiöiden kova investointi mahdollistaa, Elveran toimitusjohtaja Arto Nieminen arvioi.

Yhtiön hallitusta johtaa suurimman omistajan (49,5 %), Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja Markus Tykkyläisen mukaan kasvumahdollisuuksia tarjoaa myös vesilaitosten verkostoinvestoinnit.

– Siellä on paljon tarvetta, ja Elveraan tulee Lappeenrannan kautta myös paljon vesijohtoverkostoihin liittyvää osaamista, Tykkyläinen sanoo.

Paikalliset arvot pidetään

Omistajista yksistään Suur-Savon Sähköllä on edessään 40 miljoonan euron vuosittaiset investoinnit sähköverkkoon.

– Omistajat pitävät huolta, että paikalliset arvot otetaan huomioon toiminnassa. Tehtävänä on turvata sähkön keskeytyksetön jakelu rakentamalla uutta johtoa, siirtämällä linjoja teiden varsiin ja pitämällä aluelämpölaitokset toiminnassa, sanoo Markus Tykkyläinen.

Toimitusjohtaja Arto Nieminen arvioi, että Elvera tarvitsee nykyiset työntekijänsä ja toimipisteensä.

– Todennäköisesti tarvitsemme lisää asentajia ja perustamme uusia toimipisteitä alueen ulkopuolelle.

Yksi yritysfuusion tavoitteista on korjata myrskyjen aiheuttamat vahingot aiempaa nopeammin suuremman asentajajoukon turvin.

Kolmella omistajayhtiöllä on yhteensä lähes 300 000 liittymäasiakasta.