yle.fi-etusivu

Väyrysen Kansalaispuolue sai puuttuneet kannattajakortit kokoon

Paavo Väyrynen kertoo toimittaneensa oikeusministeriöön noin 1550 kannattajakorttia Kansalaispuolueen saamiseksi puoluerekisteriin.

Kansalaispuolue
Paavo Väyrynen.
Yle

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen perustama Kansalaispuolue on saanut kokoon puolueen rekisteröimiseen vaadittavan määrän kannattajakortteja.

Väyrynen jätti hakemuksensa ensimmäisen kerran jo keväällä, mutta tuolloin paljastui, että kortteja puuttui noin 1300 kappaletta vaaditusta 5000 kappaleesta.

Nyt Väyrynen kertoo saaneensa tarvittavan määrän kannattajakortteja ja uusi hakemus puolueen rekisteröimiseksi on jätetty oikeusministeriöön.

Paavo Väyrysen mukaan korttien puuttuminen oli harmillinen ja valitettavan suuri laskuvirhe.

– Minä en valitettavasti tullut tarkistaneeksi korttien määrää, Väyrynen harmitteli elokuussa.

Hänen mukaansa puuttuvien kannattajakorttien kerääminen aloitettiin pian virheen paljastuttua.

Kannattajakorttien keräys jatkuu edelleen.