Asento! Panssarinyrkki lähestyy!

Panssariprikaatin yhtye Panssarinyrkki tarjoaa musiikkia vauvasta vaarille. Panssarinyrkki ei hajoa sisäisiin erimielisyyksiin vaan kaksi kertaa vuodessa vaihtuvaan uuteen saapumiserään. Panssarinyrkistäkään ei ilman vammoja selviä. Ankara soittaminen ja harjoittelu sai vesikellot basistin sormiin.

sotilasmusiikki
Sotilaspuvuissa olevat miehet esittävät Tiernapoikia.

Suomessa viisi sotilassoittokuntaa tarjoaa mahdollisuuksia sotilasmusiikkiin, mutta ainoastaan Panssariprikaatin liukkaasti liikkuva pr-toimisto Panssarinyrkki on niin ketterä, että se ehtii päiväkodin puurojuhlasta veteraanikodin kautta panssarivaunun katolle- saman päivän aikana.

–No melkein joka paikassa on soitettu, tavoitteena on olla Suomen eniten keikkaileva yhtye, sanoo Panssarinyrkin isä, yliluutnantti Kimmo Kopra Hämeenlinnasta.

Panssarinyrkki perustettiin Panssarisoittokunnan ja Panssarisoittajien raunioille. Panssarinyrkillä on takanaan ensimmäinen toimintavuosi ja yhtyeeseen kuuluu ainoan vakijäsenen Kimmo Kopran lisäksi kaksi kertaa vuodessa vaihtuvat varusmiehet. Tämänhetkisessä kokoonpanossa soittavat Santeri Halme, Niko Peltola, Oskar Nevalainen ja Mikael Arvaja.

Sotilasasuiset miehet etsivät oikeaa nyrkin asentoa.
Kun sanotaan "Panssarinyrkki", pitäisi käden asettua oikeaan asentoon. Työn alla on Tiernapojat ja oikea nyrkin asento.Heidi Kononen / Yle

–Tarkoitus on soittaa siellä missä ihmiset ovat, ja suurin osa palautteesta on ollut kiittävää. Haastavin paikka ovat olleet yläasteet, koska siellä puku päällä soittavat miehet ovat kaikista vähiten huudossa. Nyt kun takana on 148 keikkaa, niin ovat löytyneet keinot tavoittaa kriitinenkin yleisö, sanoo Kimmo Kopra.

Vesikellojen aikaan

Panssarinyrkissä soittavien asepalvelukseen kuuluu toki muutakin kuin soittaminen, mutta kuluttavaa on palvelus Panssarinyrkissäkin.

–Keikkailemme usein monta kertaa päivässä. Uusien poikien aloittaessa sormilla on ollut totuttelemista soittomäärän kasvaessa. Kerran basistilla tuli vesikellot sormiin ja aika monen muunkin soittajan sormet ovat olleet ruvella palveluksen alkupuolella, nauraa Kopra.

Kerran basistilla tuli vesikellot sormiin

Kimmo Kopra

Vesikelloista ja nirhaumista huolimatta Panssarinyrkki- komennus on varusmiehille mieluisa. Soittajat ovat usein siviilissä harrastelijoita eivätkä omat bändit ole juuri sotilasmusiikilla kunnostautuneet.

–Jos on neljätoista keikkaa viikossa, niin kyllä keikkavarmuus on parantunut huimasti. Soittotaito on todella kehittynyt ja pysynyt yllä. Nuotinlukutaidot ovat kohentuneet, ja uusia musiikkityylejä ja tahtilajeja on oppinut nopeasti, sanovat Niko Peltola ja Santeri Halme.

Puurojuhlasta päiväkotiin

Panssarinyrkin keikkapaikat vaihtelevat päiväkotien puurojuhlasta veteraanikoteihin. Panssarinyrkki saattaa soitollaan juhlistaa kirjaa, patsasta tai uutta virkaa.

–Parasta on nähdä nuorten soittajien kehityskaari. Uuden saapumiserän kanssa aloitetaan aina nollasta. Silloin kun soitetaan yhdessä sekä uusien että vanhojen poikien kanssa, huomaa kuinka valtava ero soitolla on. Toisaalta, se auttaa myös huomaamaan kuinka paljon soittajana kehittyy lyhyessäkin ajassa, pohtii yliluutnantti Kimmo Kopra.

Sotilasmusiikin edessä ryhtikin paranee

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä sotilasmusiikki eri tyyleineen muistuttaa juhlapäivästä, mutta kuinka paljon suomalainen sietää sotilasmusiikin rajojen venyttelyä?

Viisi sotilasasuista soittajaa radion lähetysstudiosa.
Päiväkoti, panssarivaunu, julkaisujuhla tai veteraanikoti. Miksei siis radion lähetysstudiokin?Hannu Harhama / Yle

–Onhan rintamallakin yleensä soitettu pilke silmäkulmassa. Esimerkiksi "Eldankajärven jää" ei ollut koskaan kielletty laulu, mutta huonomaineinen se kyllä oli. Musiikin on tarkoitus luoda turvallisuudentunnetta, pysyvyyttä ja avata reitit muistoille. Nuorille yritämme antaa positiivisen mielikuvan armeijasta ja päiväkodeissa yleensä jo kysytään että milloin nuo sedät tulevat uudestaan, iloitsee Panssarinyrkin kehittänyt Kimmo Kopra.

Soittakaa Paranoid!

–Soitetaan, jos osataan! Tätä on kysytty todella monta kertaa, mutta sillä on seurauksensa jos sitä kysyy!