Filippiineillä tappavaa huumesotaa käyvä presidentti: Trump kiitteli minua

Filippiinien kovaotteinen presidentti Rodrigo Duterte kertoi myös saaneensa puhelinkeskustelussa Trumpin kanssa kutsun Valkoiseen taloon.

huumeet
Rodrigo Duterte
Filippiinien kovaotteinen presidentti Rodrigo Duterte sanoo saaneensa tukea Yhdysvaltain presidentiksi nousevalta Donald Trumpilta.Eugenio Loreto / EPA

Fillippiineillä väkivaltaista huumesotaa käyvä kovaotteinen presidentti Rodrigo Duterte väittää, että Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump olisi kiitellyt hänen huumesotaansa puhelinkeskustelussa.

Duterte kävi myöhään perjantai-iltana puhelinkeskustelun Trumpin kanssa.

Duterten mukaan Trump oli kertonut hänen toimivan oikein huumeita vastaan käydyssä sodassa. Duterten käynnistämässä kiistanalaisessa huumesodassa on kuollut lähes 5 000 ihmistä puolen vuoden aikana.

Suuri osa kuolemista on ollut huumekauppiaiksi epäiltyjen laittomia teloituksia ilman oikeudenkäyntejä. Duterte on kannustanut poliisia ja jopa siviilejä surmaamaan huumekauppiaiksi epäiltyjä.

Kansainvälinen yhteisö on arvostellut rajusti Duterten huumesotaa. Yhdysvaltain ja Filippiinien suhteet ovat kiristyneet presidentti Barack Obaman arvosteltua voimakkaasti huumesodan ihmisoikeusrikoksia.

Duterten mukaan Trump olisi myös kutsunut hänet vierailulle Valkoiseen taloon. Trumpin edustajat eivät ole vahvistaneet tietoa Duterten kutsusta.

AFP-Reuters