Poliisi kiistää vellovat some-huhut: Uhrit ovat suomalaisia naisia, eivät venäläisiä

Poliisi vei omaisille suruviestin ja hankki kriisiapua.

Imatra
Kynttilöitä ravintola Vuoksenvahdin edustalla sunnuntaina.
Jari Tanskanen / Yle

Imatran ampumisen kolmen naisuhrin omaisilla on nyt tieto tapahtuneesta.

23-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen epäillään ampuneen heidät sunnuntain vastaisena yönä metsästyskiväärillä kadulle.

Tapaus sattui puolenyön aikaan Imatran keskustan kävelykadulla ravintola Vuoksenvahdin edessä.

Poliisi vei yön ja aamupäivän aikana omaisille suruviestin ja hankki kriisiapua.

– Somessa on ollut epäilystä, että uhrit olisivat venäläisiä. Tämä ei pidä paikkaansa. He ovat imatralaisia, suomalaisia naisia, kertoo viestintäpäällikkö, ylikonstaapeli, Heli Jämsen-Turkki Kaakkois-Suomen poliisista.

Poliisi ei kerro uhreista tässä vaiheessa muuta.

Yle seuraa tapahtumia ja lähettää poliisin tiedotustilaisuuden suorana Yle Areenassa, TV1:ssä sekä Radio Suomessa klo 14. Yle seuraa tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä myös verkossa.

Poliisi ei vahvista tässä vaiheessa tietoa siitä, että epäilty olisi odottanut ampumisten jälkeen poliisia.