Suut supussa viime hetkille saakka – lappilaisopiskelijat auttavat Presidentinlinnan vastaanoton tarjoilussa

Kaksikymmentä Lapin matkailuopiston opiskelijaa matkaa kahden opettajan kanssa Rovaniemeltä Helsinkiin.

Linnan juhlat
Lapin matkailuopisto opiskelijat lähdössä linnan juhliin 2016.
Presidentinlinnassa päälle vaihdetaan koulussakin käytössä olevat työasut. Marjukka Talvitie / Yle

Presidentinlinnassa on aiemminkin ollut apuna ravintola-alan opiskelijoita, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun opiskelijat tulevat Lapista saakka.

Lapin matkailuopiston opettajat Marja-Liisa Ollikainen ja Mari Murtola olivat jo hyvissä ajoin keväällä yhteydessä juhlien järjestäjiin, ja lappilaisopiskelijoiden erityisen hienosta työssäoppimisharjoittelusta tuli totta.

– Kokkiopiskelijat tulevat Raisiosta ja tarjoilijaopiskelijat meiltä Lapista, Ollikainen sanoo.

Opettajilla on molemmilla linnassa ohjattavanaan kymmenen opiskelijaa, ja he ovat koko ajan mukana salissa.

Linnan sivuilta tietoa etukäteen

Mukana on sekä ammattiopiskelijoita, että ammattilukiolaisia. Osa on opinnoissaan loppuvaiheessa, osa vasta aloittanut. Yksi Helsinkiin matkaavista on Lahdesta kotoisin oleva Aleksanteri Muiluvuori. Hän on toisen vuoden tarjoilijaopiskelija.

– On aika jännittävää ja tosi hienoa, että on päässyt tämmöiseen ja saa paljon hienoa työkokemusta, Muiluvuori sanoo.

Työharjoittelu valtakunnan ykkösjuhlissa on pitänyt salata viime hetkille saakka.

– Vasta nyt ollaan saatu kertoa muillekin. On ollut vaitiolovelvollisuus tästä asiasta, Muiluvuori kertoo.

Hän kertoo valmistautuneensa tehtävään etukäteen lukemalla itsenäisyyspäivän vastaanotosta Presidentinlinnan nettisivuilta sekä katsomalla edellisvuosien linnanjuhlia.

Siisti meikki, ei juhlakampausta

Pellosta lähtöisin oleva Noora Waara on ammattilukiolainen, ja hän on jo ehtinyt kerätä kokemusta erilaisista tarjoilutöistä. Tarjoileminen julkisuudesta tunnetuille henkilöille ei jännitä.

– On tullut ennenkin tarjoiltua julkkiksille, ettei se sinänsä ole mitenkään erilaista, Waara kertoo.

Työkeikka Presidentinlinnassa tuli opiskelijoille täytenä yllätyksenä.

– Kyllähän siinä vähän mietiskeli, että on kyllä mahtava homma, Waara sanoo.

Tarjoilijaopiskelijoille on annettu ohjeet sopivasta ulkomuodosta.

– Hiukset perussiistit, ei mitään juhlakampausta tietenkään. Meikki hillitty ja siisti. Ei mitään ylimääräisiä koruja, Waara luettelee.

Stipendi kattaa matkakulut

Opiskelijoiden tarkat työtehtävät selviävät, kun he pääsevät Presidentinlinnaan. Linnassa on määrä olla jo kahden aikaan iltapäivällä. Todennäköisesti opiskelijat keräävät astioita, tarjoilevat ruokia ja kaatavat juomia juhlijoille. Tyhjin mahoin sitä ei tarvitse tehdä, sillä linna tarjoaa aterian myös työntekijöilleen.

Presidentinlinna-keikan kulut on haluttu pitää mahdollisimman pieninä. Matkat tehdään päiväjunalla ja yöpymiset on varattu edulliseen hotelliin. Kulut maksaa koulutuskuntayhtymä stipendinä opiskelijoille. Pikkuisen ruokarahaakin varataan matkalaisille.

Viimeisenä koulupäivänä ennen Helsingin matkaa opiskelijaporukkaa näytti pikkuisen jännittävän, mutta reissua odotettiin iloisin mielin.

– Kyllähän se näyttää CV:ssä ihan kivalta varmasti, että siellä lukee Presidentinlinna, Noora Waara hymyilee.