Asiantuntijat puhuvat koulukiusaamisesta jo väkivaltana

Koulukiusaamisella voi olla vakavat ja pitkäaikaiset seuraukset sen kohteeksi joutuneille. Kiusaaminen on hieman vähentynyt kouluissa, mutta sen seurauksiin on paneuduttu entistä paremmin.

Kuva: Tiina Jutila / Yle

– Olen kokenut kiusaamista, ja se sattuu edelleen. Se laskee mielialaa, saa surulliseksi ja viihtyvyys koulussa laskee, kertoo nykyään Jyväskylän kristillisessä opistossa opiskeleva Eetu Pohjonen.

Paitsi mielialaa, kiusaaminen heikentää koulumenestystä merkittävästi.

– Viikoittain kiusaamista kokevien oppilaiden osaaminen on merkittävästi heikompaa kuin kiusaamista kokemattomilla, totesi Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen apulaisprofessori Juhani Rautopuro kansainvälisen TIMSS-tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) tulosten julkistuksen yhteydessä.

Esimerkiksi matematiikassa ne, joita ei kiusattu lainkaan tai juuri lainkaan saivat pistemääräksi 540. Viikoittain kiusattujen pistemäärä jäi 504:ään.

Moninainen oireiden kirjo

Kiusaaminen Suomen kouluissa on vähentynyt hieman, mutta sen seurauksiin on pyritty paneutumaan entistä paremmin. Asiantuntijat puhuvatkin nyt jo kiusaamisen sijaan väkivallasta. Seuraukset voivat olla vakavat.

– Pahimmillaan se voi johtaa itsetunnon menettämiseen, väärään identiteettiin, itsetuhoisiin ajatuksiin, paniikkihäiriöön, sosiaalisten tilanteiden pelkoon, uniongelmiin, luottamuspulaan ja niin edelleen. Kiusatuilla on hyvin monenlaisia oireita. Kaikki eivät toki kiusaamisesta traumatisoidu, mutta osalla seuraukset voivat olla hyvin vakavia, sanoo erikoissuunnittelija Päivi Hamarus Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

– Koulukiusaamista kokeneet saattavat myös ajautua aikuisuudessa väkivallan tekijöiksi tai kokijoiksi tämän lapsuudessa saadun toiminnan mallin kautta, sanoo psykoterapeutti Anne Hellsten Tampereen perheväkivaltaklinikalta.

"Neljällä viidestä takana itsemurhan yritys"

Esimerkiksi Tampereella kiusaamisen uhreja hoidetaan ryhmähoitona. Sielläkin on havahduttu itsemurhariskiin.

– Työkokemuksen kautta voin kertoa, että 80 prosentilla tässä ohjelmassa mukana olevista on takana itsemurhan yritys, kertoo koordinaattori Katri Pihlaja Tampereen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluista.

Kiusaamisen kohteeksi voi joutua kuka tahansa pienimmästäkin syystä. Hamarus näkee, että kiusaamisessa on kysymys vallankäytöstä.

– Jos kiusattu oivaltaa kiusaamisen syyksi sen, että kiusaaja hakee valtaa tai asemaa, hän selviytyy kiusaamisesta paremmin kuin silloin, jos hän ajattelee, että vika tai syy on itsessä, sanoo Hamarus.