1. yle.fi
  2. Uutiset

Lintujen ruokintaa ei ole syytä vähentää influenssavaaran takia

Puhdas ruokintapaikka pitää tartunnat kurissa.

Lintujen ruokinta
Talitintti istuu lintulaudalla.
Toni Pitkänen / Yle

H5N8-tyypin lintuinfluenssa ilmestyi ensin Ahvenanmaalla ja se rantautui lopulta Nauvoon marraskuun lopulla.

Yleensä lintuinfluenssauutisten jälkeen monet ihmiset lopettavat lintujen talviruokinnan. Turun lintutieteellinen yhdistys pitää reaktiota vääränä.

Ruokinnan vähentäminen voi jopa lisätä lintujen tartuntavaraa. Kun vähemmille ruokintapaikoille tulee enemmän lintuja, tartuntariski kasvaa.

H5N8 tarttuu kehnosti pikkulintuihin

H5N8 on vesilintujen ongelma eikä se Eviran arvion mukaan tartu kovinkaan helposti pikkulintuihin. Influenssan ja esimerkiksi salmonellan varalta lintujen ruokintapaikat on syytä pitää puhtaina.

–Lintulaudan on hyvä olla sellainen, että lintu ei itse pääse siihen kakkimaan ja paikka on hyvä putsata säännöllisesti. Ruokintakauden jälkeen se pitäisi vielä desinfioida, opastaa lintutieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Jorma Hellsten.

Linnuilla on tapana roiskia ruokinta-automaatista maahan siemeniä, joita sitten toiset linnut syövät. Hellstenin neuvo tähän ongelmaan on ruokintapaikan säännöllinen puhdistaminen ja uuden puhtaan lumen heittäminen ruokintapaikan alle.

–Lintujen kesäruokinta on huono asia, sillä lämpimässä taudit jylläävät, Hellsten muistuttaa.

Vaara vaanii laudan liepeillä

Ihan ilman vaaroja ei pikkulintu käy laudalla aterioimassa. Ruokintapaikan ympärillä vilisee kissoja ja haukkakin saattaa ilmaantua paikalle herkuttelemaan.

Hellstenin mukaan linnuille turvallinen ruokintapaikka on oksien suojassa.

–Jos pihalla ei ole puita tai pensaita, sinne voi laittaa joulukuusen pystyyn. Sen oksien lomaan pikkulinnut pääsevät helposti, Hellsten sanoo.

Jorma Hellstenin oma linturuokintapaikka on risujen ja kanaverkon ympäröimä. Tämä varustus torjuu myös kauriit. Niitä kun alkaa olla jo melkein joka paikassa.

Lue seuraavaksi