Indonesiassa maanjäristys Sumatran saarella – kymmeniä kuollut ja satoja loukkaantunut

Indonesian Acehin maakuntaan iski aamuyöllä 6,5 magnitudin maanjäristys.

maanjäristykset
Indonesia maanjäristys 07.12.2016.
Hotli Simanjuntak / EPA

Järistyksen keskus oli meren alla noin 19 kilometriä Siglin kaupungista Acehin maakunnassa Sumatran saarella. Kymmeniä rakennuksia on romahtanut järistyksen voimasta.

Paikallisviranomaisten mukaan järistyksessä on saanut surmansa ainakin 97 ihmistä. Satojen arvioidaan loukkaantuneen.

Paikalliset sairaalat ovat tukossa loukkantuneiden määrän takia. Loukkaantuneita joudutaan hoitamaan jopa maassa, sairaalarakennuksen ulkopuolella.

Uhrimäärän pelätään kasvavan, sillä rakennusten raunioissa uskotaan olevan yhä ihmisiä. Rakennusten raunioita kaivetaan kiivaasti, mutta alueelle tarvitaan pikaisesti lisää raivauskalustoa ja hätätarvikkeita.

Alueella on romahtanut lukuisia koteja, moskeijoiden tornit ovat kaatuneet ja autoja on kivimurskan alla. Ihmiset juoksivat ulos kodeistaan järistyksen iskiessä.

– Juoksimme välittömästi ulos talostamme, joka romahti täysin. Kaikki lattiasta ja katosta alkaen romahti ja tuhoutui. Kun katsoin ympärilleni, myös naapurieni talot olivat tuhoutuneet täysin, kertoi Hasbi Jaya uutistoimisto AFP:lle.

Monet acehilaiset hakeutuivat turvaan korkeammille paikoille. Indonesian meteorologisen instituutin mukaan järistys ei aiheuta tsumanivaaraa.

Vuonna 2004 Acehin maakunnassa kuoli 120 000 ihmistä, kun tsunami iski voimakkaan maanjäristyksen jälkeen.

Indonesiassa maanjäristykset ovat yleisiä. Kuluneen vuoden aikana Sumatran saarella on ollut useita maanjäristyksiä.

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Päivitetty 11:30 uhriluku