Ystävät ja harrastukset vaikuttavat luontosuhteeseen enemmän kuin asuinpaikka

Jokainen tarvitsee luontoyhteyttä, ja sen puuttuminen voi heijastua jopa hyvinvointiin. Lapset oppii luontosuhdettaan parhaiten tekemällä itse.

luonto
Vanha maatalo talvipakkasella.
Anssi Leppänen / Yle

Läheinen luontosuhde ajatellaan helposti maaseudulla asuvan etuoikeudeksi. Ympäristökasvattaja Meri Elonheimon mukaan asuinpaikka ei kuitenkaan ole luontosuhteen syntymisen määrittävin tekijä.

– Enemmän näen, että sosiaalinen ympäristö ja vaikka se, millaisia harrastuksia perheellä tai ystäväpiirillä on, saattaa vaikuttaa enemmän. Toki siihen, miten ihmiset pystyvät hakemaan virkistystä luonnosta, vaikuttaa asuinpaikka paljonkin.

Tänä päivänä puhutaan paljon lasten vieraantumisesta luonnosta. Elonheimon mukaan lasten luontosuhteen kehittymistä viimeisten vuosien aikana on hankala arvioida.

Minusta on tosi tärkeää, että tulee pienestä pitäen halu liikkua luonnossa ja mielenkiinto luontoa kohtaan.

Henna Närhi

– Veikkaan, että luonto ei ole menettänyt merkitystään, mutta luonnossa olemiselle on tullut ajankäytöllisiä kilpailijoita. Toisaalta laitteet vaikuttavat ennen kaikkea meidän sosiaaliseen ympäristöön, mutta myös siihen ymmärrykseen mitä meille tulee.

Elonheimon mukaan älylaitteet ja pelit eivät tarkoita lasten kohdalla automaattisesti luontosuhteen surkastumista.

– Näen omienkin lasten kautta, että heille tulee vaikkapa pelien kautta paljon sellaista tietoa, jota aiemmin on tullut vain vanhempien kautta.

Luontoyhteys luodaan jo lapsena

Kajaanilaisella 5-vuotiaalla Unna Närhellä on hyvin mutkaton suhde luontoon. Perhe kerää lähimetsästä marjat ja sienet, lenkkeilee koirien kanssa, tutustuu metsän kasveihin ja eläimiin ja leikkii lamppupiilosta.

Äiti Henna Närhi on siirtänyt omaa luontosuhdettaan 5-vuotiaalle tyttärelleen aktiivisesti. Hän toivoo, että lapsi ei näin vieraannu luonnosta eikä ala pelätä vaikkapa metsässä olemista.

– Minusta on tosi tärkeää, että tulee pienestä pitäen halu liikkua luonnossa ja mielenkiinto luontoa kohtaan, Henna Närhi valottaa.

Meri Elonheimo vahvistaa käsityksen. Luontosuhteen siirtäminen lapselle on ensiarvoisen tärkeää.

– Jos ei ole mitään suoraa kontaktia luontoon, on sitä vaikea päätyä myöskään ymmärtämään taikka suojelemaan omalla toiminnallaan. Toinen näkökulma on, että me ihmiset todella tarvitsemme luontoyhteyttä. Voimme huonosti, jos emme saa olla luonnon kanssa tekemisissä, Elonheimo huomauttaa.

Lapsi pitää sormillaan yhtä mustikkaa.
Ismo Pekkarinen / AOP

Luontosuhteen siirtäminen on sitä luontevampaa mitä enemmän se on kuulunut vanhempien omaan lapsuuteen. Esimerkiksi Henna Närhi on saanut omilta vanhemmiltaan samanlaiset opastuksen luonnossa olemiseen.

– Ihan pienestä asti on liikuttu luonnossa. Vanhempien kanssa on käyty marjastamassa ja retkillä ja ukin kanssa on kalassa, Henna Närhi kertoo.

Itse tutkimalla oppii parhaiten

Närhen perheessä kaikki urheilu ja harrastaminen tapahtuu luonnossa päivittäin.

– Tutkimme siellä erilaisia asioita: kasveja, lintuja ja eläimiä. Käydään sienessä ja marjassa ja tehdään retkiä ympäri Kainuuta, Henna Närhi kertoo.

Näillä reissuilla Unna on esimerkiksi oppinut tunnistamaan sieniä. Ympäristökasvattaja Meri Elonheimon mukaan juuri itse tekemällä lapsi oppii parhaiten sinuiksi luonnon kanssa.

Jos ei ole mitään suoraa kontaktia luontoon, on sitä vaikea päätyä myöskään ymmärtämään taikka suojelemaan omalla toiminnallaan.

Meri Elonheimo

Parhaillaan kouluympäristössä Kuopiossa Ulos oppimaan -hankkeessa työskentelevä Elonheimo on nähnyt käytännössä, miten kouluissa on esteitä lasten luontotuntemuksen lisäämiseen.

– On erilaisia käytännön esteitä voitettavana ja ehkä osaltaan sekin, että pitäisi päästä yli siitä, että ei tarvitse pystyä välittämään mitään kovin ihmeellistä luontotietoutta. Luontotuntemus kehittyy ihan siinä, kun itse tutkii, koettelee ja on.