Jääkarhujen määrä romahtamassa kolmanneksen, kun merijää hupenee

Tutkimuksen mukaan uhanalaiseksi luokitellun jääkarhun kannat saattavat romahtaa rajusti jo seuraavan 35 vuoden aikana.

arktinen alue
Jääkarhu hyppäämässä jäälautalta toiselle.
EPA / Greenpeace

Maailman jääkarhukanta on vaarassa romahtaa jopa kolmanneksen lähivuosikymmeninä, kun arktisen alueen merijää hupenee, kertoo tuore tutkimus.

Tutkimuksen mukaan kannat saattavat romahtaa rajusti jo seuraavan 35 vuoden aikana. Maailman jääkarhukanta on nyt noin 26 000 yksilöä.

Tutkimus yhdisti satelliittien kokoamaa tietoa arktisen alueen merijäästä viime vuosikymmeniltä sekä tietoja alueen jääkarhupopulaatioissa samanaikaisesti tapahtuneista muutoksista.

Merijää on jääkarhuille elinehto, koska ne tarvitsevat sitä avuksi metsästäessään hylkeitä ravinnokseen. Pitkällä aikavälillä merijää on ennusteiden mukaan vähenemässä.

Tutkimus on julkaistu Britannian Royal Societyn arvostetussa Biology Letters -sarjassa. Aiemmat tutkimukset ovat kertoneet vastaanvalaisista tuloksista. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN:n on määritellyt jääkarhun uhanalaiseksi eläimeksi.

Tänä vuonna pohjoisen merijään määrä on romahtanut huomattavasti keskiarvoa vähäisemmäksi viime kuukausina, kertoi amerikkalainen tutkimuslaitos National Snow and Ice Data Center. Merijäätä oli marraskuussa lähes neljä miljoonaa neliökilometriä vähemmän kuin satelliittimittausten aikana keskimäärin.

Pohjoisella Jäämerellä on koettu myös harvinaisen lämpimiä kelejä, kun lämpötilat ovat olleet jopa 10–20 astetta tavanomaista korkeammalla.

Ilmastotieteilijöiden mukaan arktisella alueella nähtäisiin ensimmäiset jäättömät kesät 2030-luvulla. Viime vuonna IUCN:n varoitti raportissaan, että jäättömän ajan venyminen yli viiteen kuukauteen pakottaisi jääkarhut paastoamaan pidempään. Tämä saattaa aiheuttaa niille lisääntymisvaikeuksia ja nälkiintymistä, raportti totesi.

AFP