yle.fi-etusivu

Turkki kerää tietoa Suomessa asuvista Erdoganin vastustajiksi epäillyistä

Turkkilaisten käyttämät moskeijat on valjastettu tiedonkeruuseen, kun maan johto haluaa tietää mahdollisista vallankumouksellisista.

Ulkomaat
Turkin suurlähetystö
Turkin suurlähetystöWikipedia

Turkin hallinto on kerännyt tietoja ulkomailla asuvista henkilöistä, joiden epäillään kannattavan muslimisaarnaaja Fethullah Gülenin oppeja. Asiasta kertoo turkkilainen Hürriyet Daily News -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Tietoja on kerätty Suomessa ja kaikkiaan 37:ssä muussa maassa, lehti kertoo.

Tiedonhankintaa on suorittanut Turkin uskonnollisten asioiden hallinto Diyanet. Se on haastatellut moskeijoissa saarnaavia imaameja ja muita uskonnollisia vaikuttajia. Diyanetillä on toimipiste myös Suomessa.

Diyanet on koonnut tietoja henkilöiden tekemisistä ja myös heidän valokuviaan. Tiedot luovutettiin tänään keskiviikkona Turkin parlamentin komitealle, joka on perustettu tutkimaan viime heinäkuussa tapahtunutta vallankaappausyritystä.

Turkin johto epäilee, että Yhdysvalloissa asuva maltillinen saarnaaja Gülen ja hänen perustamansa instituutiot olivat vallankaappausyrityksen takana. Gülen painottaa erityisesti koulutuksen tärkeyttä ja hänen oppinsa mukaisesti Turkkiin ja muihin maihin on perustettu lukuisia oppilaitoksia.

Turkissa on pidätetty kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden epäillään kannattavan Güleniä ja juonittelevan Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania vastaan. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Turkkia summittaisista pidätyksistä ja pidätettyjen kiduttamisesta.