Keiteleellä korotus vesimaksuihin

Keiteleen kunnan vesimaksut nousevat vuodenvaihteessa.

Keitele
Vettä valuu kraanasta.
Veli-Pekka Hämäläinen / Yle

Keiteleen kunta korottaa vesimaksuja. Tammikuun alussa voimaan tuleva korotus nostaa käyttöveden hintaa kymmenen prosenttia ja jäteveden hintaa 20 prosenttia.

Korotusten jälkeen vesi- ja jätevesi maksaa yhteensä 5,22 senttiä kuutiolta. Myös veden tukkuhintaan vesiosuuskunnille sekä liittymis- ja palvelumaksuihin tulee kymmenen prosentin korotus. Vesiosuuskunnille vesi maksaa jatkossa 1,73 euroa kuutiolta.

Korotukset johtuvat vesi- ja viemäriverkon saneerauksista ja häiriötilanteisiin varautumisesta. Vesihuoltolain mukaan vesihuollon maksuilla pitää pystyä kattamaan uus- ja korjausinvestoinnit sekä kustannukset.

Keitele etsii myös paikkaa uudelle vedenottamolle, jotta kunnan veden saanti ei olisi yhden vedenottamon varassa, kun Maaherran vedenottamo on suljettu bakteeriongelman takia.