1. yle.fi
  2. Uutiset

Huittinen suunnittelee: Vilkkuvat tuulivoimalat pysäytettävä määräajaksi

Huittisten kaupunki pohtii vilkuntahaittaa aiheuttavien tuulivoimaloiden määräämistä pysäytettäviksi tiettyinä kellonaikoina, jotta asukkaat eivät häiriinny voimaloista.

Huittinen
Tuulivoimala.
Petri Lassheikki / Yle

Huittisissa suunnitellaan rajoituksia Lännen Lintu Oy:n tuulivoimaloille, jotka on rakennettu vuonna 2010.

Voimalat aiheuttavat naapurissa asuvan pariskunnan mukaan vilkkumishaittaa. Pariskunta on vaatinut kaupunkia puuttumaan ongelmaan.

Tehtyjen selvitysten mukaan valittajien kiinteistölle voi aiheutua vilkuntaa 21 tuntia vuodessa. Vilkunta-ajat ovat tammikuun alusta helmikuun alkuun sekä marraskuun alkupuolelta joulukuun alkupuolelle aamupäivällä runsaat puoli tuntia päivässä.

Esitys rajoituksista

Suomen lainsäädännössä tai ympäristöministeriön ohjeissa ei ole Huittisten tekemän selvityksen mukaan määräyksiä vilkkumishaitan rajoituksista tai enimmäismääristä.

Rakennustarkastaja esittää, että Huittisten ympäristö- ja rakennuslautakunta määräisi Lännen Lintu Oy:n pysäyttämään tuulivoimalat 14.1.–2.2. kello 11–12 ja 9.11.–25.11. kello 10.45–11.45. Tuulivoimalat pitäisi pysäyttää vain selkeällä säällä aurinkoisena aikana.

Esitystä perustellaan vilkunnasta aiheutuvan haitan kohtuullistamisella. Tällä hetkellä Lännen Linnulla ei yhtiön oman ilmoituksen mukaan ole tekniikkaa, jolla voimalat voitaisiin automaattisesti pysäyttää vilkuntatilanteessa.

Vilkunnasta häiriintynyt pariskunta on valittanut myös voimaloiden heidän mielestään aiheuttamasta meluhaitasta. Huittisten kaupungin mukaan tuulivoimaloiden aiheuttama melu ei ole kohtuutonta.

Lue seuraavaksi