Sata vuotta sitten postikorteilla fanitettiin lyhytkasvuisia ja valokuvassa esiintyi meikattu vainaja

Kummat kuvat -artikkelikokoelma kertoo 1800- ja 1900-lukujen taitteen uusista medioista, valokuvasta ja valokuvapostikortista.

valokuvat
Vanha postikortti.
Valokuvapostikortteihin rakennettiin romanttisia näkyjä montaasitekniikalla. Kuva teoksesta Kummat kuvat, SKS 2016

Kuvatulva on nykypäivän termi, joka olisi voinut olla käytössä jo yli sata vuotta sitten. Valokuvat ja valokuvista tehdyt postikortit olivat oman aikansa valtamedioita 1890-luvulta lähtien. Valokuvapostikorteilla kommunikoitiin tuolloin liki reaaliaikaisesti. Esimerkiksi Euroopan suurimmissa kaupungeissa postia kannettiin jopa 12 kertaa päivässä.

– Aitoina hopeagelatiini-vedoksina tuotetuista postikorteista tuli 1800-luvun lopulla todella suosittuja ja niitä lähetettiin vuosittain miljoonia, kertoo Kummat kuvat -teoksen toimittanut visuaalisen kulttuurin tutkija Harri Kalha.

– Jos halusi sopia illaksi treffit, se onnistui, kun lähetti postikortin matkaan aamulla.

Vanha postikortti.
Lyhytkasvuiset olivat julkkiksia 1900-luvun alussa. Kuva teoksesta Kummat kuvat, SKS 2016

Kuvatulva oli uusi ilmiö, joka herätti myös huolestusta aikalaisissa. Osa korteista oli ilmaisultaan mielikuvituksellisia ja vallattomia. Osa koetteli jopa hyvän maun ja sopivaisuuden rajoja. Joko suoraan eroottinen tai vihjaileva sekä tirkistelyyn viittaava kuvasto oli suosittua.

– Paitsi joidenkin kuvien aiheet, ihmisiä hämmensi myös se, että yhtäkkiä kuvia tuotettiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Kalha sanoo.

Vainajalle juhlavaatteet ylle ja väriä kasvoihin

Jotkut valokuvapostikorttien aiheet näyttävät tämän päivän katsojan silmissä todella kummallisilta, jopa makaabereilta. Ihmetyttää, miksi ihmiset halusivat valokuvan kuolemaa tekevästä tai juuri kuolleesta läheisestään. Tai miksi oli suosittua lähettää kortteja, jotka esittävät lyhytkasvuisia ihmisiä.

– Lyhytkasvuiset olivat oman aikansa julkkiksia. Voidaan puhua jopa fanikulttuurista.

– Kuvat olivat niissä esiintyville lyhytkasvuisille markkinointikeino ja media, jolla he toivat esille itseään, Kalha kertoo.

Harri Kalhan mukaan tänä päivänä kuvat saatettaisiin tuomita tirkistelynä tai erilaisia ihmisiä syrjivinä.

Myös valokuva eläväksi maskeeratusta vainajasta vaikuttaa tänä päivänä makaaberilta idealta. Vielä sata vuotta sitten siinä ei ollut mitään kummallista.

– Pukemalla, ehostamalla ja kuvaa manipuloimalla vainajista saatiin elävän näköisiä. Valokuva oli muisto ihmisestä, josta ei ehkä oltu otettu yhtään valokuvaa koko elämän aikana.

Kuva kuolleesta lapsesta.
Kaunis kuva lapsivainajasta jäi muistoksi perheelle. Kuva teoksesta Kummat kuvat, SKS 2016

Kehitysoptimismia ja eroottisia fantasioita

Modernin ajan uudet tekniset keksinnöt, teollisuuden nousu ja kaupungistuminen ovat 1800- ja 1900-lukujen vaihteen ajankuvaa. Ne välittävät mielikuvaa rationalismin voittokulusta. Vanha maailma uskomuksineen väistyi uuden uljaan elämän tieltä. Postikorteissa ja valokuvissa näkyy kolikon kääntöpuoli.

– Ne ovat täynnä romanttista unelmointia ja fantasian haikailua, Kalha kuvailee.

Harri Kalhan mukaan juuri fantasia-aiheet innoittivat käyttämään ajalle uutta montaasitekniikkaa, jossa leikkaamalla ja liimaamalla koostettiin useista kuvista uusi, todellisuuden lakeja uhmaava kuva. Kuvassa saattoi esiintyä vaikkapa mies, jonka monokkelista heijastuu kuva suutelevasta parista.

Vanha postikortti.
Kuva kirjasta Kummat kuvat, SKS 2016

Uuden, modernin vuosisadan lähestyminen oli vilkasta aikaa myös taiteen kentällä. Ensin kohistiin ekspressionismista, myöhemmin kubismista ja surrealismista. Taiteena pidettiin kuvia, jotka eivät ennen olisi täyttäneet taideteoksen kriteerejä.

Valokuvat ja postikortit keikkuivat taiteen liepeillä. Niiden ilmaisu oli uutta ja tuoretta. Valtavat vedosmäärät kuitenkin tekivät niistä maalaus- tai veistotaidetta demokraattisempia. Kenellä tahansa oli mahdollisuus keräillä ja lähettää valokuvakortteja. Myös lennokkaat toteutustavat otettiin innolla vastaan.

– Aikalaiselämyksen tavoittaminen on vaikeaa, mutta se on käynyt selväksi, että ihmiset oppivat aika nopeasti lukemaan ja tulkitsemaan uusia kuvatemppuja.

– Juuri tämä temppuilu oli uusi visuaalisen nautinnon muoto, Kalha sanoo.

Aitojen valokuvakorttien kulta-aika päättyi ensimmäiseen maailmansotaan. Sen jälkeen kortteja ryhdyttiin painamaan. Vaikka postikortit olivatkin vielä pitkään suosittuja, valokuvan hehku hävisi niistä.

Kummat kuvat – Näkökulmia valokuvan kulttuureihin -artikkelikokoelman on julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Sen kirjoittajia ovat Harri Kalhan lisäksi Max Fritze, Petra Lehtoruusu, Sandra Lindblom, Pirkko Linder, Ilona Räihä ja Iina Schwanck.