Tulos tai ulos: Näihin talouden tavoitteisiin Sipilä sitoo onnistumisensa

Pääministeri Juha Sipilän mukaan talous on nyt hyvällä kasvu-uralla. Jos hallituksen talous- ja kasvutavoitteet eivät toteudu, hän suunnittelee lopettavansa keskustan puheenjohtajana.

talous
Juha Sipilä
Juha Sipilä puhui taloustoimittajien lounastilaisuudessa Helsingissä torstaina.Yle

Jos hallitus epäonnistuu talouden kasvutavoitteiden saavuttamisessa, Juha Sipilä (kesk.) ei aio asettua ehdolle keskustan puheenjohtajaksi kesän 2018 puoluekokouksessa. Hän kertoi harkitsevansa myös ehdokkuuttaan eduskuntavaaleissa sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) torstaina.

– Tämä on kokonaisuus, joka pitää saada kuntoon. 2018 loppukeväästä on oman henkilökohtaisen tutkiskeluni paikka, että ollaanko oikealla uralla vai ei, Sipilä sanoi taloustoimittajien lounastilaisuudessa Helsingissä torstaina.

Sipilä listasi useita myönteisiä merkkejä, jotka hänen mielestään tukevat tavoitteisiin pääsyä. Vienti, yksityinen kulutus ja investoinnit ovat kasvaneet viime kuukausina. Kuluttajien ja yritysten luottamus on vahvimmillaan moneen vuoteen ja teollisuustuotanto kasvaa.

– Putkessa on myös paljon tavaraa eteenpäin, esimerkiksi matkailusta on hyviä uutisia. Nyt on ilmeisesti tulossa ennätystalvi Lapissa. Slush taas piristi harmaata syksyä etelässä.

Näin Sipilä linjasi taloustavoitteitaan:

Kilpailukykyero suhteessa Saksaan ja Ruotsiin kurotaan kiinni

– Kilpailukykysopimus astuu voimaan ensi vuonna ja palkankorotuksissa on nollasopimus. Kymmenen miljardin euron kestävyysvaje saadaan kuntoon säästöillä, kasvua edistävillä toimilla ja uudistuksilla, Sipilä arvioi.

Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomi saavuttaa Ruotsin kilpailukyvyssä jo ensi vuonna.

– Ja vuonna 2019 jo Saksankin. Kilpailukyvyn osalta ollaan hyvin sillä uralla millä pitääkin. Loppu on kiinni yritysten omista toimista ja investoinneista.

Julkinen talous on tasapainossa 2021

Sipilän tavoitteissa julkinen talous saadaan tasapainoon viidessä vuodessa, ja julkisen talouden velaksi eläminen loppuu. Edellytys on hänen mielestään, että työllisyysaste on viimeistään tuolloin hallituksen tavoittelema 72 prosenttia.

– Avainkysymys on se, miten työllisyysaste saadaan nostetuksi [muiden] pohjoismaiden tasolle, Sipilä sanoi.

Työttömyys pienenee, työllisyys kasvaa

Työttömyys on pienentynyt syksyllä ja työllisyysaste on lähtenyt hienoiseen nousuun.

– Jos piirretään hallitusneuvotteluista viiva lokakuun kautta, päästään työllisyysasteessa 70,7 prosenttiin vuonna 2019, mikä muuttaa jo julkisen talouden näkymää ihan toiseksi kuin nyt.

Koillisväylän tietoliikennekaapelin rakentaminen käyntiin

Hallitus aikoo edetä Koillisväylän tietoliikennekaapelin käynnistämisessä.

– Jos saamme vihreää valoa muilta mailta eli Japanilta, Kiinalta, Norjalta, Saksalta, EU-mailta ja Venäjältä, on tavoite, että päästäisiin vauhtiin jo tämän hallituskauden aikana. On aika merkittävää, jos Suomesta tulisi tietoliikenteen hub (solmukohta) Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä.