Palokuolemia tänä vuonna jo yli 70 – sinkut suurin riskiryhmä

Tulipalo koituu useimmiten ikääntyneen sinkkumiehen kohtaloksi. Palokuolemia sattuu silti kaikenikäisille.

Palokuolemat
Palomiehiä sammutustöissä.
Tenho Tornberg / Yle

Kuolemaan johtaneissa tulipaloissa hälytyksen tekee yleensä naapuri tai ohikulkija. Tilastojen mukaan merkittävä osa kuolleista on asunut yksin.

– Yksinolo korostuu palokuolemissa. Se lisää riskiä, koska tapahtumapaikalla ei ole toimintakykyistä henkilöä, kertoo Pelastusopiston tutkimusjohtaja Esa Kokki.

Uhrin toimintakyky voi olla alentunut monesta eri syystä. Kokin mukaan valitettavan usein syynä on alkoholi.

Miehillä suurempi riski

Suurin osa tulipaloissa kuolleista on miehiä. Esimerkiksi viime vuonna tulipaloissa kuoli Suomessa 54 miestä ja 19 naista. Kokki arvioi miesuhrien prosenttiosuuden nousevan keskimääräisenä vuotena 60-70:een. Samaan haarukkaan sopivat yhden henkilön taloudessa asuvat uhrit.

– Miesten osuus on pysynyt selvästi naisia suurempana. Riski myös kasvaa ikääntyessä. Yksinasuvilla vanhemmilla miehillä voikin olla muita riskimpi tilanne kuolla tulipalossa.

Tulipalo koituu joka vuosi kymmenien kohtaloksi

Vaikka tilastot kertovat omaa kieltään, voi tulipalo koitua kenen tahansa kohtaloksi. Suomessa kuolee tulipaloissa vuosittain Pelastusopiston tilastojen mukaan keskimäärin 74 ihmistä. Tänä vuonna vahvistamattomia palokuolemia on ollut jo 73.

– Palokuolemia on tilastoitu, mutta tietoja ei ole tarkastettu. Tähän mennessä pelastusviranomaisten rekistereihin on kertynyt 69 palokuolemaa. Jos joulukuun määrä pysyy keskiarvossa, nousee arvio tämän vuoden palokuolemista 75-80 tapaukseen, kertoi Esa Kokki torstaina.

Viime yönä tulipalo vaati neljä uutta uhria Helsingin Vuosaaressa. Palossa kuolivat äiti ja kolme lasta.

Liekit tarttuvat tekstiileihin

Palon syttymissyytä ei aina saada selville. Kohtalokkaissa paloissa yleisimmin liekeissä ovat kuitenkin huonekalut, sisusteet tai vaatteet. Taustalla voi olla muun muassa vika sähkölaitteessa, huolimaton avotulen käyttö (esimerkiksi kynttilöiden jättäminen valvomatta) tai tupakointi.

– Uskon, että palokuolemien määrä vähenisi, jos ihmiset välttäisivät tupakointia sisällä. Tässäkin on tosin jo tapahtunut edistystä. Kun itsestäänsammuvat savukkeet tulivat markkinoille vuonna 2010, laski palokuolemien määrä näkyvästi.