Koe uusi yle.fi

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Alkuanimaatio

Puuvillaa pakkotyöllä

Valtava pakkotyöläisten armeija on juuri päättänyt puuvillan sadonkorjuun suljetussa Uzbekistanissa. Suomalaiset ja monet muut pohjoismaiset muotiketjut sanovat Ylen kyselyssä, etteivät ne pysty varmistamaan kaiken puuvillansa alkuperää.

Kymmenet silmäparit tuijottavat meitä. Kasvoja ei näy, sillä ne on suojattu valkoisilla huiveilla. Kaikki pellolla olevat ihmiset ovat keskeyttäneet työnsä.

Täällä vieraisiin ei törmää usein. Uzbekistanin luoteisessa nurkassa sijaitsevassa Karakalpakiassa on käynnissä sadonkorjuukausi.

Yksi pölyn tahraamista peltotyöläisistä katsoo hermostuneesti ympärilleen, mutta lähtee silti meitä kohti. Hän riisuu lakkinsa ja huivinsa. Niiden alta paljastuvat lommoposkiset, poikamaiset kasvot.

Nuoret peltotyöläiset ovat osa Uzbekistanin puuvillaimperiumia, jonka menestys perustuu massiiviseen pakkotyöläisten armeijaan. Ihmisoikeusjärjestöjen kuten Human Rights Watchin mukaan pelloille pakotetaan yli miljoona kansalaista valkoisena kultana tunnetun puuvillan keruuseen.

Pakkotyö määritellään moderniksi orjuudeksi muun muassa YK:n mukaan. Toimittajien onkin äärimmäisen vaikea päästä pelloille hankkimaan tietoa suljetun maan tärkeimmästä tulonlähteestä. Siksi kerromme poimijoille olevamme turisteja.

– Miksi olette tulleet plantaasille, lommoposkinen nuori mies kysyy.

Sanomme, että haluamme nähdä, mistä Uzbekistanin kuuluisaksi tehnyt puuvilla oikein tulee. Vastaus tyydyttää, mutta meitä pyydetään laittamaan kameramme takaisin laukkuun.

Meitä vastaan tullut mies kertoo, että hän ja muut poimijat ovat yliopisto-opiskelijoita. Miehen vastuulla on, että kukin saavuttaa päivittäiset sadonkorjuutavoitteensa.

– Opettajamme herättävät meidät aamulla seitsemältä töihin ja jatkamme, kunnes tulee pimeää, hän selittää.

Kysymme, korvataanko opiskelijoille työn takia väliin jääneet opinnot.

– Ei, mutta saamme tästä palkkaa, mies vastaa.

Rikastumaan palkalla ei pääse. Opiskelijat kertovat ansaitsevansa yhden puuvillakilon poimimisesta 300 Uzbekistanin sumia. Se on euroissa noin viisi senttiä.

Tilannetta seuraavien aktivistien mukaan poimijoiden palkasta peritään noin puolet takaisin ruokakuluja varten. Kuukausitulot jäävät arviolta alle 50 euron. Summa on vaatimaton myös Uzbekistanin mittapuulla, sillä se vastaa suurin piirtein maan minimipalkkaa.

Sen sijaan Uzbekistanin poliittinen eliitti ansaitsee puuvillan myynnillä suurtuotot. Tarkkaa summaa ei tiedetä, mutta muun muassa Cotton Campaign -järjestö arvioi voittojen olevan vuosittain yli miljardi dollaria.

Kuva
Kuva

Puuvillanpoimijat Karakalpakiassa pitävät hansikkaita, koska terävä puuvillakasvi viiltää haavoja käsiin.

Ensi ihmetyksen jälkeen opiskelijat jatkavat nopeasti töitään pellolla. Jokaisen heistä täytyy saavuttaa opiskelijoille asetettu 80 kilon päivätavoite, sillä maailman kuudenneksi suurimman puuvillantuottajan on saatava tulonsa.

Vitkasteluun ei ole muutenkaan varaa, sillä pakkotyötä vastustavia kansalaisia uhkaavat rangaistukset.

Työstä kieltäytyvillä opiskelijoilla pelkona on opiskelupaikan menettäminen. Pelloille käsketään myös valtion työntekijät ja yksityisyrittäjät lokakuusta marraskuun loppuun ulottuvan, noin kaksi kuukautta kestävän sadonkorjuun ajaksi. Työstä kieltäytyminen johtaa valtion työntekijöillä potkuihin, yrittäjien uhkana on puolestaan liiketoiminnan menetys tai sakot.

Pakkovärväys periytyy neuvostoajoilta, jolloin miljoonia kansalaisia passitettiin töihin valtion pelloille. Nykyjärjestelmästä on yritetty tehdä aukoton uhkaamalla myös työntekijöiden värväämisestä vastuussa olevia viranomaisia potkuilla, jos sadonkorjuutavoitteet eivät täyty.

Vaatimuksia tehostetaan uhkailemalla väkivallalla, sanoo Uzbekistanin tilannetta seuraavan kansalaisjärjestön Uzbek-German Forum for Human Rightsin perustaja.

Berliinissä maanpaossa asuva Umida Nijazova kertoo esimerkkinä järjestön haltuunsa vuonna 2015 saamasta, salaa nauhoitetusta tallenteesta. Nijazovan mukaan tallenteella kuuluu, kuinka Länsi-Uzbekistanissa sijaitsevan Horezmin alueen päällikkö uhkaa repiä pankinjohtajalta, veroviranomaiselta ja maanviljelijältä pään irti, koska sadonkorjuutavoitteet olivat jääneet täyttymättä.

Työläisten olot pellolla ovat usein alkeelliset.

Joillakin alueilla on pulaa puhtaasta juomavedestä, Nijazova sanoo. Puolet järjestön haastattelemista työläisistä on valittanut tänä vuonna myös epähygieenisestä ja kylmästä majoituksesta.

– Meistä tuli ystäviä lukuisten rottien kanssa, jotka jakoivat tilan kanssamme, kuvailee peltotöihin joutunut lääkäri toissa vuoden tilapäismajoitustaan Uzbek-German Forumin mukaan.

Puuvillapeltojen työoloista järjestö hankkii tietoja Uzbekistanissa toimivilta tietolähteiltään. Tarkemmin järjestö ei halua lähteistään puhua. Paljastuminen olisi tietojen vuotajille vaarallista, sillä lavertelijoita uhkaa vankeus ja väkivalta.

Monelle pakkotyöläiselle kaikkein rankinta on kuitenkin olla erossa perheestään.

– Eräskin äiti kertoi, kuinka hänen täytyi työskennellä täysi päivä pellolla ja jättää sairas lapsensa yksin kotiin, Nijazova sanoo.

Kuva

Puuvilla eli valkoinen kulta on Uzbekistanin tärkeimpiä vientituotteita.

Puuvillapellolla on jo aamupäivällä paahtavan kuuma. Ohi ajaa täynnä opiskelijoita oleva bussi, joka jättää jälkeensä valtavan pölypilven. Nuoria kierrätetään plantaasilta plantaasille keräämään puuvillaa talteen.

Pellolla meille puhumaan tulleen nuoren miehen epäilyt ovat heränneet. Hän katsoo meitä epätavallisen pitkään.

– Kysytte liikaa kysymyksiä. Oletteko varmoja, ettette ole ILO:sta?

Epäluulon ymmärtää. Uzbekistania on jo vuosia painostettu luopumaan pakkotyövoimasta plantaaseillaan, mutta kehotukset ovat tehonneet huonosti.

Kansainvälisten järjestöjen toimintaa on maassa rajoitettu ankarasti. Yksi poikkeuksista on YK:n työjärjestö ILO, jonka tarkkailijoita on viime vuosina päästetty maahan selvittämään pakkotyövoiman käyttöä.

Arkaluontoisin asia on lapsityövoiman käyttö.

Vuonna 2012 Uzbekistan sitoutui luopumaan lapsityövoiman käytöstä kansainvälisen painostuksen seurauksena. Vuotta aikaisemmin Euroopan parlamentti oli jättänyt uzbekistanilaiset tekstiilituotteet EU:n ja Uzbekistanin yhteistyösopimuksen ulkopuolelle ja vaatinut Uzbekistania päästämään maahan ILO:n tarkkailijat valvomaan, ettei lapsityövoimaa enää käytettäisi.

ILO:n mukaan lasten työnteko puuvillapelloilla on lähes kokonaan loppunut.

Lapsityövoimaa on eri järjestöjen mukaan kuitenkin korvattu aikuisten pakkotyöllä. Syrjäisillä seuduilla työllistetään edelleen lapsiakin, aktivistit sanovat. Kansalaisjärjestö Uzbek-German Forum kertoo, että sen aktivistit ovat tänä vuonna raportoineet lapsityövoiman käytöstä ainakin kolmella eri alueella.

Karakalpakialaisella pellolla opiskelijoiden työnjohtaja huutaa poimijat lounaalle. Se tarjotaan pellon reunalla lahoavassa parakissa.

Rakennelma toimii samalla opiskelijoiden väliaikaiskotina. Myös yöt vietetään siellä.

Keskipäivän kuumuus pakottaa meidät pois pellolta, ja sanomme opiskelijoille hyvästit.

Heidän päivänsä on vasta tuskin puolivälissä.

Kun puuvillapallo poimitaan paahteiselta pellolta Uzbekistanissa, alkaa pitkä matka, joka päättyy vaatekaupan rekkiin toisella puolella maailmaa – esimerkiksi Suomessa.

Ennen sitä on tapahtunut paljon. Puuvilla on myyty eteenpäin, ja kehräämössä eri puuvillakuituja on yhdistetty langaksi. Siitä on tehty kangasta, jota on lopuksi päästy ompelemaan.

Pakkotyöllä poimitun puuvillan tavallinen tie puseroon

Puuvilla poimitaan pellolta sadonkorjuuaikaan – monissa maissa yhä käsin.

Kuva

Puuvilla puhdistetaan, loukutetaan, paalataan ja myydään eteenpäin.

Kuva

Tehtaassa erilaisia ja eri maista tulevia puuvillakuituja sekoitetaan keskenään, jotta saadaan kulloinkin haluttua lankalaatua.

Kuva

Langasta valmistetaan kangasta, jota värjätään, käsitellään ja leikataan.

Kuva

Kankaasta ommellaan vaateyrityksen tilauksen mukaisia tekstiilejä.

Kuva

Valmiit tuotteet kulkevat tehtaista pitkän matkan esimerkiksi Eurooppaan, jossa ne myydään kuluttajille.

Kuva

Monet viimeisistä työvaiheista tehdään Aasian maissa kuten Kiinassa ja Bangladeshissa. Niissä sijaitsee monien Suomessa myytävien vaatebrändien tehtaita.

Tehtaiden työoloista muotiketjut ovat kertoneet viime vuosina entistä auliimmin. Osa kuluttajista on aiempaa kiinnostuneempia siitä, miten tuotteet on valmistettu, eivätkä otsikot hikipajoista ole hyvää peeärrää.

Samaan aikaan vaatteissa käytettävän puuvillan alkuperä näyttää olevan ainakin osittain sumun peitossa.

Yle teki kyselyn joukolle suuria suomalaisia ja Suomessa toimivia pohjoismaisia vaatteita ja kodintekstiilejä myyviä ja valmistuttavia yrityksiä. Selvisi, että ani harva osaa varmuudella sanoa, missä kaikki niiden puseroissa tai pyyhkeissä käytetty puuvilla on viljelty.

Kyselyyn vastasivat muun muassa ruotsalaiset H&M, Ikea ja Hemtex, suomalaiset Finlayson ja Marimekko sekä suurimmat suomalaiset päivittäistavara- ja halpakauppaketjut.

Moni kyselyyn vastanneista yrityksistä perustelee, että puuvillan monivaiheisesta tuotannosta on vaikea saada tietoa. Suomalaisyrityksistä osa vetoaa pieneen kokoonsa, jonka takia aukoton valvonta on niiden mukaan mahdotonta. Moni mainitsee myös, että ongelma on koko alan yhteinen.

Tosiasia kuitenkin on, että jos työntekijöiden olot pellolla ovat valvonnan ulottumattomissa, ihmisoikeusloukkausten riski kasvaa.

Bestseller (mm. Only, Vero Moda, Jack & Jones): ”Tunnemme suurten ja integroidusti toimivien alihankkijoidemme toimitusketjun. Muilla alihankkijoillamme ketju voi olla monimutkaisempi, emmekä tällä hetkellä tunne sitä kokonaan puuvillapellolle asti.”

Finlayson: ”Tekstiilien raaka-aineiden luotettava jäljittäminen on lähes mahdotonta – – Olemme pitkälti kumppaneiltamme saadun tiedon varassa ja tiedon luotettavuudessa voi olla puutteita ja ostetun puuvillan alkuperämaat vaihdella.”

Marimekko: ”Marimekon kokoisella, globaalissa mittakaavassa hyvin marginaalisella puuvillan hankkijalla ei ole mahdollisuutta koko ketjun täysin aukottomaan valvontaan kansainvälisillä puuvillatuotteiden markkinoilla.”

Uzbekistanilaisen puuvillan ongelmat eivät ole Suomessa mikään tuntematon asia, vaan ne nousivat uutisiin jo vuosikymmen sitten. Tuolloin paljastui, että monen yrityksen alihankintaketjussa oli mahdollisesti lasten keräämää puuvillaa.

Sittemmin lähemmäs 300 yritystä eri maista on liittynyt kansainväliseen boikottiin, jossa luvataan olla käyttämättä tietoisesti uzbekistanilaista puuvillaa. Ylen kyselyyn vastanneista 18 yrityksestä boikotissa ovat mukana H&M, Ikea ja Marimekko sekä Stockmann ja sen omistama Lindex.

Kyselyssä 11 yritystä kertoo, etteivät ne hyväksy uzbekistanilaista puuvillaa tai ettei niiden tietoon ole tullut, että tuotteissa sitä olisi. Muun muassa Kesko, KappAhl, Nanso ja Jysk eivät vastanneet Uzbekistania koskeneeseen kysymykseen.

Samoissa vastauksissaan lähes kaikki yritykset kuitenkin toteavat tavalla tai toisella myös, ettei niillä ole kaiken käyttämänsä puuvillan alkuperästä varmaa tietoa.

Boikoteista huolimatta suurin osa Uzbekistanin puuvillasadosta viedään yhä työstettäväksi Bangladeshiin ja Kiinaan. Niissä taas eri maista tulevia erilaisia puuvillakuituja sekoitetaan keskenään, jolloin alkuperän seuraaminen vaikeutuu.

Lopputuloksena on tekstiilejä, joita todennäköisesti päätyy suomalaistenkin ostoskatujen ja kauppakeskusten liikkeisiin.

Raaka-aineena puuvilla ei epäilemättä ole yksinkertaisimmasta päästä. Se vaihtaa omistajaa monta kertaa ennen päätymistään tuotteisiin, ja suuri osa siitä viljellään riskimaiksi luokitelluissa kehitysmaissa.

Vaikka Uzbekistanin väärinkäytökset ovat erityisen räikeitä, puuvillantuotantoon liittyy ongelmia muuallakin. Yhdysvaltain työministeriö listaa, että lapsityövoiman käyttöä tai pakkotyötä esiintyy puuvillantuotannossa kaikkiaan parissakymmenessä maassa eri puolilla maailmaa.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan lapsityövoimaa on jopa Yhdysvalloissa: järjestön muutaman vuoden takaisen raportin mukaan maan puuvillapelloilla työskentelee 11–12-vuotiaita lapsia, vieläpä aivan laillisesti.

Kuva
  1. Argentiina
  2. Azerbaidžan
  3. Benin
  4. Brasilia
  5. Burkina Faso
  6. Egypti
  1. Intia
  2. Kazakstan
  3. Kiina
  4. Kirgisia
  5. Mali
  6. Pakistan
  1. Paraguay
  2. Sambia
  3. Tadžikistan
  4. Turkki
  5. Turkmenistan
  6. Uzbekistan
  7. Yhdysvallat

Monista näistä maista tulee puuvillaa myös Ylen kyselyyn osallistuneiden yritysten tuotteisiin. Kaikkea sitä ei tietenkään ole tuotettu pakkotyöllä, mutta riskit ovat todellisia.

Yritysten pitäisikin olla paremmin kartalla alkuperästä, sanovat yritysvastuuseen erikoistuneet tutkijat.

– Se, kuinka paljon tiedetään, vaikuttaa viime kädessä siihen, mitä raaka-aineen alkulähteellä oikeasti tapahtuu, sanoo vastuulliseen liiketoimintaan erikoistunut johtamisen professori Minna Halme Aalto-yliopistosta.

Ja miten kartalle päästään? Vastaus on yksinkertainen: vastuullisuusvalvonnan avulla. Kun puuvillaa hankitaan erilaisten sertifiointi- ja valvontajärjestelmien kautta, sen alkuperää on mahdollista jäljittää.

Yle pyysi professori Halmetta ja toista yritysvastuun asiantuntijaa, yritystoiminnan vaikutuksia tutkivan kansalaisjärjestön Finnwatchin toiminnanjohtajaa Sonja Vartialaa lukemaan tiivistelmät vastauksista Ylen yrityskyselyyn.

Näet alla Halmeen ja Vartialan yrityskohtaiset kommentit ja vastausten lyhyet versiot, kun klikkaat yritysten nimiä.

Erityisen pokaalin myönsimme niille yrityksille, jotka vastasivat kysymykseen siitä, kuinka suuri osa niiden tuotteissa käytetystä puuvillasta on jonkinlaisen vastuullisuusvalvonnan piirissä.

Finnwatchin Sonja Vartialan mukaan vastauksista saa kuvan, että nimenomaan monilla suomalaisilla yrityksillä puuvillan vastuullisuuden varmistaminen on lapsenkengissä. Moni vastaus vaikuttaa Vartialasta selittelyltä.

– Jos yritys ei tarjoa konkretiaa ja vetoaa siihen, että luottaa alihankkijoihinsa, vastaus ei herätä minussa luottamusta, Vartiala sanoo.

Vartiala huomauttaa, että useat ulkomaisista brändeistä kertovat kyselyssä suomalaisia tarkemmin, paljonko niiden tuotteissa on niin sanottua vastuullista puuvillaa.

Minna Halme puolestaan luonnehtii osaa vastauksista “ympäripyöreäksi vastuullisuusretoriikaksi”.

Mutta on joukossa niitäkin, jotka saavat häneltä pisteitä avoimuudesta, kuten suomalaisista Finlayson ja Stockmann.

Yritysten vastaukset kokonaisuudessaan ja yrityksille lähetetyt kysymykset löydät täältä.

Vastausta ei saatu Gina Tricot’lta, Seppälältä eikä Bik Bokin, Cubusin ja Dressmannin emoyhtiöltä Varnerilta.

Professori Minna Halme arvioi, että puuvillaan liittyvä vastuullisuus näyttää Suomessa olevan pikku hiljaa ammattimaistumassa, vaikka syytä juhlaan ei ole.

– Muutama vuosi sitten vastaukset eivät olisi olleet tätäkään luokkaa, Halme sanoo.

Vaikka maaliin on matkaa, yritysten vastauksista voi lukea, että puuvillaan liittyvät riskit tiedetään. Myös siitä ollaan perillä, että jos puuvillaa ei ole tavalla tai toisella sertifioitu, sitä ei pysty jäljittämään.

Yli puolet yrityksistä sanoo, että niiden tavoitteena on käyttää enemmän vastuullisesti tuotettua puuvillaa. Monella on kiikarissa, että suuri osa tai jopa sata prosenttia puuvillasta olisi vastuullisuusvalvonnan piirissä vuonna 2020.

Halme ei jaksa tähän uskoa vaan epäilee, että edessä on vuosien työ.

Puolet kyselyn vastaajista ei nimittäin kerro vastuullisen puuvillan nykymääristään mitään. Ja niillä, jotka kertovat, määrät vaihtelevat hurjasti parista prosentista sataan. Ruotsalainen Ikea ilmoittaa ainoana, että kaikki sen tuotteissa käytetty puuvilla on vastuullista.

Hemtex: ”Hemtexin käyttämästä puuvillasta 26 % on vastuullista kuten BCI-puuvillaa tai GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa.”

H&M: “Tavoitteemme on, että vuoteen 2020 mennessä kaikki tuotteissamme käytetty puuvilla on peräisin vastuullisista lähteistä. Kasvatamme vuosittain luomupuuvillan, Better cotton -puuvillan ja kierrätetyn puuvillan osuutta tuotteissamme, ja osuus vuonna 2015 oli 31,4 %.”

Stockmann: “Konsernin omien merkkien tuotteissa käytetystä puuvillasta arviolta yli 80 prosenttia on vastuullisista lähteistä eli sertifioitua luomupuuvillaa, Better cotton -puuvillaa tai kierrätyspuuvillaa. Määrästä suurin osa Lindexin tuotantoa.”

Tavalliselle vaatteiden ostajalle puuvillaan liittyvä sertifikaattiviidakko voi näyttää läpitunkemattomalta. Vastuullisuuteen liittyviä termejä ja lyhenteitä riittää, eivätkä yritykset varsinaisesti pyri avaamaan niiden eroja kuluttajille.

Samalla viivalla kaikki vastuullisuusjärjestelmät eivät suinkaan ole, sanoo aihetta tutkineen Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Ylen kyselyssä yritykset tarkoittavat vastuullisella puuvillalla yleensä luomua tai kierrätysmateriaalia. Moni viittaa myös puuvillaan, joka on hankittu yritysten ja kansalaisjärjestöjen perustaman BCI:n eli Better Cotton Initiative -valvontajärjestelmän kautta.

Reilun kaupan järjestelmä on Finnwatchin mukaan puuvillan jäljittämisessä parhaasta päästä. Reilun kaupan puuvillaa on kyselyn mukaan tuotteissa kuitenkin vain Finlaysonilla ja Luhdalla – edellisellä vain vähän, ja jälkimmäinen ei kerro lukuja.

Sonja Vartialan mielestä Better Cotton Initiativekin on puuvillan alkuperän seuraamisessa ehdottomasti “parempi kuin ei mitään”. Valvonta siinä on silti heikompaa kuin esimerkiksi Reilun kaupan järjestelmässä, sillä BCI:ssä riippumaton, ulkopuolinen arvioija käy vain osalla viljelytiloista.

Luomusertifiointi puolestaan keskittyy nimensä mukaisesti tuotannon ympäristövaikutuksiin, ei sosiaalisiin kysymyksiin. Kierrätyspuuvillalla taas voidaan Vartialan mukaan viitata monenlaiseen materiaaliin, joka ei välttämättä aina olekaan vastuullista.

Vartiala kritisoi tapaa, jolla monet suuret yritykset mainostavat löysempinä pidettyjä valvontajärjestelmiä. Esimerkiksi vauhdilla yleistyvää Better Cottonin merkkiä saatetaan hänen mukaansa käyttää laajasti tuotteissa, vaikka yritys tosiasiassa ostaisi vastuullista puuvillaa vain vähän.

– Ongelmana on, että nämä järjestelmät syrjäyttävät muita, uskottavampia sertifiointeja, Vartiala sanoo.

Asian monimutkaisuus kun voi uuvuttaa kuluttajan.

– Ihmiset eivät aina jaksa perehtyä siihen, mitä jokin merkki tuotteessa taas tarkoittaakaan. Olisi kuitenkin tärkeää tietää, että kaikki merkit eivät takaa samoja asioita.

Uzbekistanissa ulkomaalaisten valvonta jatkuu myös puuvillapeltojen ulkopuolella. Maan pääkaupungissa Taškentissa poliiseja seisoo lähes joka nurkalla.

Pelkästään metroon päästäkseen on kerrottava laiturilla päivystävälle poliisille, minkä takia olemme vaivautuneet kaukaiseen Uzbekistaniin Ukrainan ja Kazakstanin kautta.

Jatkamme edelleen tarinaamme satunnaisista turisteista.

Kuva

Suljetussa Uzbekistanissa valvonta on tiukkaa myös pääkaupungin Taškentin metrossa, missä matkustajien on läpäistävä turvatarkastus.

Saavumme näyttävän marmorisen palatsin edustalle, mutta vartija kieltää kuvaamasta rakennusta. Maan syyskuussa kuollut presidentti Islam Karimov rakennutti sen vuonna 2009 ja käytti paikkaa muun muassa ulkomaalaisten vieraiden vastaanottamiseen.

Palatsin varjossa tapaamme Uzbekistanissa hyvin tunnetun toimittajan Aleksei Volosevitšin. Omien sanojensa mukaan hän on yksi maan kahdeksasta jäljellä olevasta vapaasta toimittajasta. Ainakin hän on niitä harvoja, jotka arvostelevat julkisesti maan johtoa ja sen pakkotyöjärjestelmää.

– Ihmiset kyllä tietävät, että puuvillan tuotot menevät pienen, korruptoituneen eliitin taskuihin, Volosevitš sanoo.

Myös Volosevitš toistaa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin ja Cotton Campaign -järjestön arvion siitä, että Uzbekistanin pelloilla raataa yli miljoona pakkotyöläistä. Hän kuvailee, kuinka lähes koko maa pysähtyy, kun puuvillan sadonkorjuun aika alkaa loppuvuodesta.

– Kävin juuri kylässä, jonka keskusta oli tyhjennetty ihmisistä. Poliisi kiersi basaarilla varmistamassa, ettei kukaan laistanut velvollisuudestaan, Volosevitš kertoo.

Puuvillateollisuuden kritisoiminen on Uzbekistanissa kiellettyä. Näin on ollut jo maan neuvostoajoilta asti, jolloin Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin valjasti Uzbekistanin pellot tuottamaan puuvillaa koko valtakuntaan.

Puuvillaimperiumin noususta myös Uzbekistanin ympäristö on saanut maksaa kovan hinnan: pellot vaativat niin paljon vettä, että puuvilla oli osasyy Araljärven kuihtumiseen. Aral oli aikoinaan yksi maailman suurimmista sisämeristä, mutta vesi vetäytyi satoja kilometrejä pohjoiseen vedenpuutteen takia.

Kovaotteinen hallinto jatkui Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Islam Karimovin johtamassa Uzbekistanissa. Aleksei Volosevitš on itse ollut useasti lyhyitä aikoja vankilassa monien toimittajien ja aktivistien tavoin.

Kuva
Kuva

Maan hiljattain kuollut yksinvaltainen presidentti Islam Karimov on rakennuttanut pääkaupunkiin marmoripalatseja suihkulähteineen.

Useat aktivistit ja kansalaisjärjestöt eivät usko, että Uzbekistan olisi nopeasti muuttumassa parempaan suuntaan. Maan uudeksi presidentiksi valittiin joulukuun alussa pääministerinä pitkään toiminut Sharkat Mirzijojev. Osa aktivisteista uskoo, että Mirzijojev jatkaa itsevaltaisen Karimovin tiellä.

– On vaikea kuvitella minkään muuttuvan, kun johtajaksi valitaan henkilö, joka ei ole koskaan itse kokenut demokratiaa, sanoo kansalaisjärjestöjohtaja Umida Nijazova Uzbek-German Forumista.

Brysselissä ollaan optimistisempia. Euroopan parlamentti päättää ensi viikolla 14. joulukuuta, otetaanko uzbekistanilaiset tekstiilituotteet mukaan EU:n ja Uzbekistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen. Päätös olisi pitkälti symbolinen, sillä uzbekistanilaista puuvillaa tuodaan nytkin Eurooppaan. Myönnytyksellä EU toivoo rohkaisevansa Uzbekistania uudistuksiin.

Siirtoa perustellaan YK:n työjärjestön ILO:n havainnoilla, joiden mukaan maan puuvillateollisuus on uudistumassa. Vaikka ILO:n tarkkailijat eivät löytäneet maasta järjestelmällistä lapsityövoiman käyttöä, havaitsivat he uusimmassa, loppuvuodesta 2015 julkaistussa raportissaan selviä merkkejä pakkotyöstä.

Useat kansalaisjärjestöt kuten Human Rights Watch ja Anti-Slavery ovat tuominneet jyrkästi EU:n myönnytykset.

Uzbekistanin tilannetta tuntevat järjestöt pitävät myös selvänä, että pakkotyö on laajamittaisempaa kuin mitä ILO:n tarkkailijat ovat havainneet. Umida Nijazovan mukaan järjestöillä on useita todisteita siitä, että peltotyöläiset ja muut uzbekistanilaiset eivät ole uskaltaneet kertoa ILO:n tarkkailijoille totuutta puuvillapeltojen työoloista. Ihmisiä on muun muassa ohjeistettu kertomaan tarkkailijoille, että he ovat poimimassa puuvillaa vapaaehtoisesti, Nijazova sanoo.

Myös ILO myöntää, että järjestöjen ja useiden muiden lähteiden hankkimat tiedot vakavista ihmisoikeusloukkauksista ovat yhdenmukaisia ja poikkeavat ILO:n tarkkailijoille kerrotuista asioista.

– Toivomme, että Euroopan parlamentti huomioi päätöksessään kansalaisjärjestöjen selvät todisteet siitä, että pakkotyö jatkuu Uzbekistanissa, Nijazova painottaa.

Uzbekistanilainen toimittaja Aleksei Volosevitš ei suhtaudu hänkään kovin toiveikkaasti maan tulevaisuuteen. Uzbekistanin johdolle on ollut ainakin tähän asti aina tärkeämpää kerätä puuvillapeltojen kulta talteen. Toissijaista on ollut ihmisten tai esimerkiksi Araljärven kohtalo.

– Totalitaarisessa maassa valtion tahto on yhtä kuin diktaattorin tahto. Niin kauan kuin johtajaa ei kiinnosta, mikään ei muutu, hän sanoo.

Kuva
Kuva
Kuva

Araljärven pohjaa asuttavat kamelit ja ruostuvat kalastusalukset järven kuivumisen jälkeen.